Lämmin kesä on vaihtunut syksyn väriloistoon ja siinä ohessa myös hurja määrä ajatuksenvirtaa on kulkenut päässäni. Poikkeuksellisen vuoden myötä on ollut aikaa pysähtyä ja miettiä, mihin suuntaan haluan kehittää itseäni. Sitä jonkin verran pohdiskelin jo aiemmassa kevään julkaisussa, mutta tässä välissä on kirkastunut ajatus siitä, millaisena näen itseni myötä Feather On The Moven toiminnan tulevaisuudessa.
Valokuvauksen rooli elämässäni on muuttunut
Pidin kevääseen asti valokuvausta rakkaana harrastuksena, mutta en ole uskaltanut hakeutua alalle sen syvemmin. Tässä puolen vuoden pohdiskelun tuloksena olen kuitenkin ymmärtänyt, kuinka palava halu minulla yhä useammin on visuaalisen kuvakerronnan ääreen. Nyt voin todeta, että haluan antaa visuaaliselle tarinankerronnalle kaikkeni. En edelleenkään osaa sanoa, tuleeko minusta isona päätoiminen valokuvausyrittäjä, mutta haluan oppia kuvakerronnasta lisää ja nähdä mihin se polku johtaa.

Yllä olevan kuvan olen ottanut melkein 10 vuotta sitten reissullani Guatemalassa ja edelleen aika ajoin pysähdyn tuijottamaan kyseistä kuvaa. Minua on aina kiehtonut ihmiset kuvien takana ja siksi tarinallisuus on vahva elementti kuvissani myös tänäpäivänä ja varmasti myös tulevaisuudessa. Tarinasi on tärkeä.
Yritys, kenen tarinaa kuvilla kerrot? Unohda kuvapankkikuvat!
Haluan auttaa yrityksiä tuomaan heidän kuvakerronnassaan heidän arvot, tekijät, tuotteet ja niistä syntyvät tarinat paremmin esiin. Yhdessä voimme rakentaa yrityksen näköisen yhtenäisen ja yksilöllisen kuvamaailman. Sinun kuvasi, sinun tarinasi. Millaisen visuaalisen viestin sinä haluat kertoa yrityksestäsi?
Visuaalisuus on ollut tällä sivustolla ollut aina vahva osa-alue, mutta jatkossa matkakuvien lisäksi yhä enemmän päästän ääneen yritysten visuaaliset haasteet, perheiden kauniit vaatimattomalta tuntuvat hetket ja kaiken värikirjon siltä väliltä.

Pienet vaatimattomat hetket voivat olla ne tärkeimmät
Toisaalta ainutlaatuiset hetket niin perhejuhlissa kuin yritystapahtumissa ovat minulle tärkeitä. Vahvuuteni on tilanneherkkyyteni. Pienissä hetkissä piilee elämän kauneus ja ne hetket ansaitsevat tulla nähdyksi. Siksi olisi kunnia saada ikuistaa myös sinun tai läheisesi tärkeimmät hetket.

Kohti visuaalisempaa ja merkityksellisempää tulevaisuutta
Ison ajatustyön saattelemana voin rohkein mielin todeta, että lomautuksien vuoksi toiminimestäni on kasvamassa itselleni tärkeä ammatillinen kehitysaskel. Tulevaisuus näyttää, mihin se voisi kantaa, mutta kaikkeni teen, että se on kohti visuaalisempaa ja luovempaa tekemistä.
Kun tarvitset reipasotteinen valokuvaajan taltioimaan tärkeät hetket tai kilpailijoista erottuvat markkinointikuvat, ota yhteyttä: featheronthemove@gmail.com
Rohkeutta myös sinun päivääsi toivottaen,
AaKoo / Feather On The Move
#featheronthemove #tarinasiontärkeä