”Every artist dips her brush in her own soul,
and paints her own nature into her pictures.”
– Henry Ward Beecher
Syksyn fiilistelyä Pirkanmaalla
Ei ole salaisuus, miten paljon rakastan värejä ja siksi pidän syksystä todella paljon. Mulle on hyvin meditatiivinen kokemus kävellä metsässä ja tuoksutella syksyä ja ihmetellä syksyn moninaista väripalettia.
Yllätyksekseni väriloisto Seitsemisen metsässä ei kuitenkaan ollut vielä viikko sitten niin pitkällä kuin mitä olen jo nähnyt Tampereen keskustassa. Patikoimme siellä Reinon ja ystäväni Miljan kanssa.
Vierailin Seitsemisen kansallispuistossa vasta ensimmäistä kertaa, mutta varmastikaan en viimeistä. Koveron perinnetilalta lähtevää Koveron kierrosta en suosittele esteetöntä kulkua tarvitseville, mutta onneksi Seitsemiseltä löytyy reittejä myös tämän seikan huomioiden. Muille suosittelen Koveron kierrosta lämmöllä, sillä reitti tarjosi monipuolisesti monenlaista nähtävää, tosin vau-elämyksiä odotettiin ehkä enemmänkin.
Koveron lenkki kiertää Haukilammen, Kirkaslammen ja Koverolammen kautta takaisin Koveroon. Noin kuuden kilometrin lenkillä meillä meni aikaa kolme tuntia. Kuljimme siis melko leppoisaan tahtiin monia ihastuttavia pientä yksityiskohtia fiilistellen.
Kuljimme kierroksella vastapäivään. Viimeisellä kolmannella pysähdyimme Haukilammen äärellä olevalla tulentekopaikalla, josta oli niin upeat lampimaisemat, että siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.
Patikointi oli hyvä lenkki myös niskoilleni, sillä pääni kyllä vaappui jokaiseen suuntaan ylös, alas, vasemmalle ja oikealle. Lisää kuvia retkeltämme löydät täältä!
Puiden väriloiston lisäksi valon sävy on syksyllä ainutlaatuinen. Olin onnekas, kun sain viikolla todistaa upeaa auringonlaskua Tampellan rannassa. Minuutti minuutilta taivaanranta vaihtoi sävyään yhä upeammaksi. Suorastaan mykistyttävä kokemus.
Toivottavasti syksystä saamme nauttia vielä pitkään, vaikka näyttääkin vähän siltä, että maahan alkaa leijailla (ainakin keskustassa) vähitellen enemmän ja enemmän lehtiä jättäen puut paljaaksi.
Reipasta syyskuun viimeistä viikkoa kaikille toivottaen,
AaKoo ja Reino
Bracciano – Italian salattu paratiisi
Elokuun lopulle sijoittunut synttäriviikon yllätysmatka suuntautui Italiaan. Kohdemaa paljastui minulle sukulaisten lipsautusten ansiosta kesän mittaan pariinkin otteeseen, mutta ensimmäisellä kerralla en uskonut korviani. Kenellä on niin ihania lähimmäisiä, että vievät sinut juhlimaan synttäreitäsi Italiaan!? Voi juku, toisella kerralla korviaan oli pakko uskoa. Italia jäi kovasti kiinnostamaan viime vuotisen joogamatkani jälkeen, joten olin onnessani, kun tajusin että pääsen tutustumaan Italiaan uudemman kerran.
Varsinainen kohde säilyi yllätyksenä perille asti. Kun edellisenä iltana sukulaishäissä selvisi, että lennämme Roomaan, pienesti säikähdin, sillä Rooma on viimeinen paikka, johon haluan Italiassa tutustua. Turistikammoisena turistina pidän enemmän kohteista, joissa paikalliset pääsevät loistamaan. Säikähdys laantui, kun kuulin, että meillä on koko viikon vuokra-auto käytössä. Tämä tarkoittaisi sitä, että joko olemme koko ajan liikkeessä tai sitten pääkohde ei olisikaan Rooma. Enempää en saanut irti ennen matkaa tai edes matkustuksen aikana.
Hyvin Mikko ja lähimmäiset ystäväni minut tuntevat, sillä he olivat valinneet aivan täydellisen paratiisikohteen, pienen Braccianon kylän Rooman ulkopuolelta (50 km Roomasta). Vuokra-asuntomme patiolta avautui upeat maisemat Braccianon linnan ja järven ympäristöön (kuvat alla). Huikean kaunista aluetta! Ihastuttavan kahden ja 1/2 kerroksen asunnon ystäväni olivat löytäneet Booking.com-sivustolta.
Bracciano on kylä, josta paikalliset ovat kovin vaatimattomia, eikä turistit ole löytäneet sinne vielä massoina. Ainoastaan linnan lähistöllä huomaa turisteja, mutta sielläkin ihan vain muutamia yksilöitä. Odescalchin linna sai mielikuvitukseni lentämään jo ensi hetkestä, kun näin sen patiolta. Disneyn fanaatikkona, pohdiskelin itsekseni millainen prinsessa siellä voisi asua. Todellisuus oli kuitenkin melko toisenlainen asehuoneineen ja yövieraiden heittoluukkuineen. Vaikuttava nähtävyys kerta kaikkiaan! Se on tänäpäivänä hyvin suosittu hääpaikka, muun muassa Tom Cruise ja Katie Holmes ovat menneet siellä naimisiin.
Barccianon kylässä saa olla rauhassa jopa takseilta, sillä niitä ei ole kuin kolme (perheyritys) ja ne kattavat koko järven ympäristön (ympärysmatka n. 35 km). He tekevät myös pyydettäessä erilaisia retkiä, jos lähiseutuun tutustuminen kiinnostaa paikallisen opastamana.
Vuokra-auto on kyllä välttämätön, sillä lyhyetkin reitit ovat korkeuserojen vuoksi hyvin mutkittelevia ja jalkakäytävät osittain olemattomat. Sinnepäin matkaaville annan mielelläni lisää vinkkejä ominpäin liikkumiseen. Mikä siinä muuten on, että Italiassa kadun nimet kuulostavat pasta-annoksilta? Braccianossa ehdottomasti kannattaa vierailla ja yöpyä, varsinkin jos haluaa hetkeksi pois suurkaupungin ympäristöstä rauhallisiin maalaismaisemiin.
Postikortit sen sijaan kannattaa ostaa Roomasta, sillä Braccianosta niitä yritimme löytää tuloksetta. Tarjolla oli vain valokuva ravintolasta, jota ei ollut enää kylässä edes olemassa. Magneettifanina löysin lähipiirille sentään edes niitä, tosin kalleimpia ikinä ostamiani magneetteja, tosin ne oli käsintehtyjä, joten ainakin ne ovat ainutlaatuisia.
Elokuisena päivänä aurinko paistaa kuumasti, mutta lempeä tuuli ja naapurustossa pörräävä puutarhuri muistuttaa, että kesä on vaihtumassa Braccianossakin syksyksi. Italialaiset ovat palaamassa lomiltansa kotiin. Ravintolat ovat auki miten sattuu, sillä paikalliset tosiaan ovat vasta palailemassa kotiin. Parhaiten tiedon saa olemalla ravintolaan yhteydessä facebookin kautta. Googlen ja TripAdvisorin aukioloaikoihin ei ole luottamista tippaakaan. Tosin se kuuluu myös italialaiseen kulttuuriin, että kellonajat ja täsmällisyys ei ole tärkeysjärjestyksen kärkipäässä.
Koko järven seutu on paratiisimaisen kaunis. Seuraava kylä (myötäpäivään) on Trevignano Romano (kuvia alla), joka on hyvin kaunis myöskin. Siinä olisi riittänyt tutkittavaa varmasti enemmänkin kuin muutaman tunnin, mitä kylässä vietimme ja kiipeilimme.
Lähistöllä oli myöskin vaikuttava rauniokaupunki Antica Montenaro, jossa todellakin aisti menneiden aikojen hohdon ja kauneuden. Lähialueiden patikointimahdollisuudet ovat muutenkin loputtomat. Kylien ja rauniokaupunkien lisäksi löytyy myös luonnonpuistoja, jossa ottaa rennosti ja piknikalueita, jossa kokkailla oman porukan kesken ihmetellen samalla vieraiden lintujen äänimaailmaa ympärillä.
Toivottavasti tämä postaus tuo kipinän nähdä Italiaa suurkaupunkien lisäksi niiden ulkopuolelta. Koen, että siellä se Italia todellisuudessa sykkii.
Terveisin,
– AaKoo
AaKoon matka unelmahommiin
Luen tällä hetkellä kirjaa nimeltä Unelmahommissa. Sen on kirjoittanut kaksi Suomen pienen blogimaailman sankaritarta Satu Rämö (Salamatkustaja -blogi, Islantilainen voittaa aina -matkakirja) ja Hanne Valtari (Lähiömutsi -blogi), joiden molempien elämänpolut ovat ylä- ja alamäkien kautta kietoutuneet niiden asioiden ympärille, joista he nauttivat kaikesta eniten.
Kirja on äärimmäisen inspiroiva! Se käsittelee omien vahvuuksien kartoittamista, Satu ja Hanne havainnollistavat kädestä pitäen miten unelmat muutetaan tavoitteiksi ja ennenkaikkea muistuttavat, että työn tekemisen ei tarvitse olla pakkopullaa, sen pitää olla kivaa!
Kuten vuodenvaihteessa kirjoitin, olen unelmahommissa jo nyt, mutta toiminimen perustamisen myötä päässä vilisee, mitä muutakin se voisi olla. Toki osaan nauttia tästä hetkestä, mutta oman tekemisen kehittäminen on aina hyvästä.
Olen kirjassa vasta alkupuoliskolla, mutta siitä innostuneena teen kappaleiden lopussa olevat tehtävät omien vahvuuksien kartuttamiseksi. Nyt vuorossa oli oman elämänpolkukartan kirjaaminen, ja päätin jakaa sen kanssanne.
Sitä kirjoittaessa itsekin vasta oivalsin, miten lapsuuden kiinnostuksen kohteet ovat kantaneet uskomattomalla tavalla hedelmää tähän päivään ja kuka ties kuinka pitkälle. Suosittelen harjoitusta kaikille!
AaKoon matka unelmahommiin
29.8.1988
AaKoo eli Anna-Kaisa (lapsuuden kutsumanimi Kaisa) syntyy pieneen maalaiskaupunkiin Somerolle Varsinais-Suomeen, peltojen keskelle.
1990
MTV3:n sininen pyöreän mallinen pöllöikoni vinkkaa televisiossa silmää. Kaisa-tyttö piiloutuu sohvan taakse. Pelottaa. Saman reaktion aikaan saa myös Rölli. Jälkimmäinen saa saman reaktion aikaan edelleen.
1995
Kaisa-tyttö on lumoutunut televisiosta. Oppiessaan lukemaan, hän opiskelee kaikkien kanavien tv-ohjelmat ulkoa. Silloin tv-kanavia oli vain neljä. Onneksi.
(noin) 1998
Kaisa saa synttärilahjaksi ensimmäisen filmikameran. Värit ja sommittelu kiinnostavat. Kamera on aina mukana.
2000
Kaisa editoi pieniä videoita lempiohjelmien fanikuvista. Lisäksi Kaisa pyrkii kurkkimaan tv-kuvaruudun ulkopuolelle. Televisio-ohjelmien tekeminen kiinnostaa isona.
2002
Ensimmäinen reissu ilman vanhempia. Ystävykset matkaavat Espanjaan aurinkorannikolle Torremolinokseen. Kipinä reissaamista kohtaan on syttynyt!
2004
Kaisa hakee lukioon Tampereella sijaitsevaan Messukylän viestintälukioon ja pääsee sisään. Riemusta kiljahteleva 15-vuotias tyttö pakkaa laukkunsa ja muuttaa Tampereelle.
2006
Kaisa on kesätöissä tätinsä valokuvaamossa Forssassa. Visuaalinen viestintä kiinnostaa enemmän ja enemmän.
2007
Oikeaksi havaittu elämänpolku kasvattaa nälkää. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Ammattikorkeakoulun mediaopintojen ovet eivät aukea, mutta sen sijaan opinnot alkavat Lempäälässä Pirkanmaan Ammattiopiston graafisen suunnittelun linjalla (lukiopohjanen koulutus).
Valmistumisreissu: Ensimmäinen matka Jenkkeihin tapahtuu isosti. Kolmen viikon reissu mantereen halki alkaa Los Angelesista ja päättyy New Yorkiin. Unelmien reissu, mutta paras palkinto ehdottomasti elämänmittaiset ystävyydet.
2009
Supervuosi.
Työt alkavat työharjoittelun tuloksena paikallislehtimaailmassa mainosgraafikkona.
Syksyllä AaKooksi nimetty nuori aikuinen käy kahta opinahjoa yhtä aikaa. Viimeistelee opintojaan Lempäälässä ja aloittaa opinnot toisella yrittämällä Ammattikorkeakoulussa medianomin koulutusohjelmassa.
Valmistumisen ja uuden opiskelupaikan myötä saa lahjaksi elämänsä ensimmäisen järjestelmäkameran, valokuvaus harrastus saa rutkasti lisäkilometrejä alleen lukuisissa retkissä.
2011
AaKoo suorittaa liikkuvan kuvan graafisia opintoja vaihto-opintoina Southamptonissa, Iso-Britanniassa. Opit: Britteihin en muuta enää ikinä, mutta ystävät ovat kultaa arvokkaampaa ❤
Vuoden huipentaa unelmien matka Mayojen jalanjäjissä Väli-Amerikassa. Inkkarityttö halkesi onnesta.
2012
AaKoo suorittaa televisio-alan työharjoittelujaan Tunisiassa ja Turkissa. Lopputulemana todettakoon, että tämä unelma on nyt nähty. TV-alan kenttätyö ei ole tätä tyttöä varten.
Reissaamisen supervuosi. Kohteina Tunisia, Praha, Turkki, San Francisco, New York, roadtrip Tanskaan. Tuloksena 10 viikkoa Suomessa, loput ulkomailla.
2013
Supervuosi.
Työt paikallislehdestä siirtyvät paikallistelevisioon. Lapsuuden ajan editointikokeilut eivät ole selkeästikään olleet turhia. 😉
Ensimmäinen tatuointi – pohjautuu matkamuistoon Meksikosta – koristaa jalkapöytää. Sulkajalan seikkailut alkavat.
Unelmien opiskelupaikkana pitämäni Tampereen ammattikorkeakoulun tuskien taival loppuu viimein, valmistuminen! Takataskussa editoinnin erikoisopinnot ja rutkasti taiteilijaelämän testailua.
Valmistujaismatka toteutuu loppuvuodesta – Etelä-Amerikan kiertue + Kuuba. Ensikertaa mukana myös kumppani, Mikko.
Loppuvuodesta AaKoo allekirjoittaa oman asunnon kauppapaperit. Nyt on paikka, mitä voi koristaa lukuisilla reissukuvilla ja muilla rakkailla muistoilla.
2016
Supervuosi.
Tammikuussa starttaa Feather On The Move -matkablogi. Hiljainen unelma rohkaistuu näkemään päivänvalon.
Heinäkuussa asuntoomme muuttaa Reino -niminen shelttikoiranpentu. Valloittava ja viisas tapaus. Metsäretket kiehtovat enemmän ja enemmän.
Paikallistelevision editointityöt vaihtuvat suuren kulttuuritalon markkinointi-suunnittelijan monipuolisiin tehtäviin (konserttimarkkinoinnista visuaaliseen viestinnän tehtäviin ja pieniin editointinakkeihin – eli kaikkea ihanaa). Samalla istuminen aloillaan on historiaa. Hektisyys on löytänyt uuden tason.
2017
Lukuisat valokuvauskeikat töissä ja vapaa-ajalla rohkaistavat mieltä. Tapaninpäivästä lähtien Feather On The Move on ollut toiminimi. Unelma kehittyy. Valokuvauskeikat tervetulleita! 🙂
2018
Vuosi vasta aluillaan, sulkatatuointi kaunistanut jalkapöytää jo viisi vuotta, reissukuume isompi kuin koskaan ennen ja 30-rajapyykki lähestyy. Jännä nähdä, mistä sitä itsensä löytää seuraavien vuosien aikana.
Näin jälkikäteen ajateltuna (olen sitä aika ajoin myös matkan varrella fiilistellyt), taipaleeni on tähän asti ollut järkyttävän onnekas, mutta on sitä tullut tehtyä ihan hulluna myöskin töitä unelmien eteen, jotta ne ovat toteutuneet. Joten ihmiset, uskokaa unelmiinne!
On pelottavaa tunnustaa, että elän varmastikin elämäni parasta aikaa juuri nyt. Pyrin nauttimaan siitä täysin sydämin, mutta elämään on mahtunut myöskin lukuisia kolhuja ja kasvattavia tapahtumasarjoja ja ne osaavat pitää varpaillaan. Niitä ei kuitenkaan pidä pelätä liikaa.
Just enjoy the ride!
-AaKoo
Nørrebro – hurmaavia pikkupuoteja ja maukkaita burgereita
Perjantai-aamu koitti Kööpenhaminassa. Hitaan aamun jälkeen lähdimme Mikon kanssa tutustumaan Nørrebron naapurustoon. Tavoitteemme onnistuneelle päivälle oli yksinkertainen. Minä halusin ottaa kivoja kuvia naapurustosta ja Mikko maistella tanskalaisia erikoisoluita. Tässä pieni otos päivästämme, mukana muutamia tärppejä, joissa suosittelen pistäytymään, mikäli matkustatte Köpikseen.
Nørrebro alkaa aivan keskustan kyljestä. Niiden välissä kulkee ketju tekojärviä, jotka ovat upeat kesäaikaan, mutta näemmä myös talvellakin ovat nättiä seutua. Tekemistäkin alueella riittää. Alue on mielestäni verrattavissa Helsingin Kallioon, sillä alueesta on samaan tapaan tullut yksi kaupungin trendikkäimmistä kaupunginosista pikkukahviloineen ja ravintoloineen sekä alueelta löytyy lukuisia kivoja puoteja ja baareja.
Tänään se näytti kuitenkin rauhallisen puolensa. Jotenkin unohdin, että useimmat ovat töissä tai pyhien vietossa pois kaupungista. Satunnaisia uuteen vuoteen valmistautuvia lukuunottamatta, ero oli silti merkittävä kesään, jolloin tuntui, että terassit ja puistot olivat täynnä kesästä nauttivia ihmisiä. Tämä vaikutti myös siihen, että osa kuppiloista avautuivat myöhemmin tai olivat kiinni.
Mikon listaamiin olutravintoloihin tämä ei onneksemme kuitenkaan vaikuttanut.
Koostan muutamista olutravintoloista parhaillaan myös omaa julkaisua, koska vastaan tuli joitakin paikkoja, joita olutdiggailijan kannattaa ehdottomasti tsekata ollessaan Köpiksessä (ja myös itse viihdyin niissä, vaikka en oluesta piittaakaan).
Perjantai oli viikon harvoja aurinkoisia päiviä, joten otin siitä kaiken irti kamerani kanssa. Tätä hetkeä olin odottanut jo pitkään, kun sain kameran antaa laulaa. #feelingalive
Burgereita ja elämän nautintoja
Kävimme syömässä BRUS-nimisessä ravintolassa. Paikasta löytyi melko ristiriitaisia arvosteluja ja syömisen jälkeen ymmärrän miksi. Burgerit ja perunat olivat todella hyvät, isot ja todella herkulliset, mutta ranskalaisissa oli melko erikoinen suutuntuma. Ne jäivät kesken. Ruokalista on kyllä ehdottomasti kokeilemisen väärti, menisin sinne kyllä mielellään uudelleen.
Paikassa on laaja olutvalikoima, joka oli Mikon mieleen. Minun mieleeni olivat puolestaan kahdeksan(!) hanaa drinkeille, joista erityisesti Tom Collins -tyylinen Brus Cocktail Mosaic Gin Lemonade -juoma oli suosikkini. Moni drinkki jäi vielä testaamatta.
Ravintolalla on hyvät nettisivut, joihin kannattaa tutustua täältä!
Ravintolan ja baarin ohessa on myös pullomyymälä.
Kööpenhaminan omalaatuisin ostoskatu – Jægersborggade
Vain tanskalaiset yhdistävät kahvilan ja tennarimyymälän, perustavat yksisarvisille ginikaupan, tekevät karamellinsa itse tai syövät terassilla (joulukuussa!) puurokahvilassa. Puurokahvilat ovat kuulemma rantautuneet jo Suomeenkin, mutta meikäläiselle konsepti on vielä uusi.
Nämä kaikki löytyvät Jægersborggade -nimiseltä kadulla Kööpenhaminan Nørrebrossa. Puodit ilmeisesti vaihtuvat melko taajaan, joten sitä ei tiedä mitä vastaan tulee ensi kerralla. Huikeeta!
En itse juuri jouluikkunoista välitä, mutta tämä ehdottomasti nousee gt-diggaajana listan kärkipäähän. Ja kuka nyt ei tykkäisi yksisarvisista?
Päädyimme Jægersborggadelle, koska Mikko halusi ostaa uuden hatun. Nopeasti googlettamalla löysimme itsemme pienen puodin ulkopuolelta, jossa myydään käsintehtyjä hattuja.
Itse jäin Mikon sinisen ratsun vahdiksi pihalle, mutta ikkunasta tarkkailessani vaikutti, että hatun valitseminen oli harvinaisen helppoa. Aika hyvännäköisiä, vai mitä tuumaatte?
Tänään perjantai näyttää hyvin erilaiselta. Jälleen ollaan kotona Tampereella ja totuttelu arkeen on alkanut. Pyykkikone pyörii jo ties kuinka monetta koneellista ja arkiaskareet pitävät liikkeessä. Onneksi on reissukuvat, joihin voi hukata itsensä hetkeksi. 🙂
nim. matkailu on parasta ❤
AaKoo / Feather On The Move
