Syksyisiä muutoksen tuulia ja värikylläisiä puita

Syksy on minulle useimmiten muutoksen aikaa. En tarkoita kevyttä pientä muutosta, kuten sisustuksen päivittämistä syyskuoseihin vaan, että muutokset tapahtuvat rytinällä ja vievät koko elämää toiseen suuntaan.

Esimerkiksi tasan viisi vuotta sitten muutin vaihto-opiskelun myötä Brittein saarille Southamptonin kaupunkiin muutamaksi kuukaudeksi (siitä lisää varmasti toisella kertaa). Sen seurauksena sain elinikäisiä ystäviä, jotka pelastivat minut asunnottomuudelta ja sain ohessa opetuksen Brittien byrokratiahelvetistä.

Neljä vuotta sitten elin matkalaukkuelämää, sillä senhetkinen asuntoni oli alivuokattuna eteenpäin. Toteutin unelmiani työharjoittelussa tv-tuotannon parissa huomatakseni, ettei sen hektisyys ollutkaan minua varten.

Kolme vuotta sitten olin (viimein) vapaa opinnoista ja elämäni oli edessä eli toisin sanoen vietin pitkää päivää editointitöiden parissa. Nyt lokakuussa videotyöt loppuvat (ainakin toistaiseksi). 12 vuoden televisiounelmani on nyt nähty. On aika suunnata kohti uusia unelmia.

Kaipasin toimistotyössäni erityisesti luonnonvaloa. Toimistossamme ikkunatkin ovat katonrajassa, joten toisinaan ei ollut aavistustakaan millainen keli ulkona odottaa. Toki Reino-koiramme on tehnyt tähän suuren muutoksen.

Tänään tein hänen kanssaan jopa isomman aamulenkin (yksin en sitä ikinä olisi tullut tekemään, ennen nautin liikaa pussilakanan ja tyynyn pehmeydestä). Ai että, miten nautin aamun kirpeästä ilmasta ja värikylläisistä puista. Nyt on syksy Tampereella parhaimmillaan (kuva vasemmalla on alkuviikolta omasta kotipihasta).

En ole aamuihminen, mutta tänään oikein sukat pyörivät jaloissa, kun palasimme takaisin kerrostalomme rappukäytävään ja siellä tuoksui tuore pulla. Yksi maailman parhaimmista tuoksuista. Se ei valitettavasti tullut meidän taloudesta, mutta se oli sivuseikka. Tuon hajun, kun saisi purkkiin, niin olisin jo pelkästään sillä sokerihumalassa koko päivän.

En tullut ottaneeksi tältä aamulta kuvia, sillä olen oppinut, että aina ei tarvitse kaikkea ottaa talteen puhelimen kameranrullaan. Jotkin asiat on parempi tallettaa muistojen kameranrullaan. Pelkkä tekstin lukeminen olisi kuitenkin tylsää, joten tämä kirjoitus on kuvitettu viime viikonlopun syysfiilistelyillä Repoveden Kansallispuiston maisemissa. Siellä tosin syksy oli vielä alkutahdeissa.

Oli pitkäaikainen unelmani päästä katsomaan millaista luontoa tarjoaa Repoveden maisemat ja sinne varmasti eksymme toistekin ja vinkkaan alueen reiteistä sitten paremmin, kun itsekin tunnen aluetta paremmin. Maisemat todella olivat upeat ja siksi onkin suuri harmi, ettei alue suosi esteetöntä kulkua tarvitsevia retkeilijöitä. Tämä tiedoksi esteetöntä retkeilyä harrastaville, joille kerään mielelläni kohdevinkkejä.

Toivottavasti sinäkin ehdit nauttimaan syksystä ennen kuin pimeys valtaa Suomen. Huomisen tuulista, kun ei voi tietää, joten muistathan elää tässä ja nyt.

Värikästä syksyn jatkoa toivottaen,
/AaKoo

Seesamilohi – makumatka Japaniin

Tämä on pieni turina japanilaisesta makuelämyksestä – kotoa käsin. Olette saattaneet huomata, että jos en pääse reissuun sillä sekunnilla kuin haluaisin, tuon reissun luokseni – makumatkan muodossa.

Sushi on allekirjoittaneelle ainutlaatuista herkkua. Ei siksi, etteikö olisi mahdollisuutta suosia tuota Aasian suurta vientituote suosikkiani myös Tampereella. Täällä tosiaan on montakin hyvää sushipaikkaa. Koen niin, että tiettyä ruokaa ei pidä syödä liian usein, muuten siihen tottuu liikaa ja ruokalajin ainutlaatuisuus katoaa. Pitkään aikaan ei ole tullut syötyä japanilaista ruokaa ja siksi onkin mahtavaa, että testattiin tätä ruokaa kotona keskiviikkona. Olin unohtanut kuinka hyvältä japanilainen ruoka maistuu.

Olin myyty heti ensimmäisestä haarukallisesta. Soppa 365 -ruokasivusto, josta Mikko bongasi respetin, ei pettänyt tälläkään kertaa. Eikä myöskään Mikon kokkaustaidot. Oli todella hienot makuilotulittelut suussa – malttia sitten sen wasabin käytön kanssa. Seesamisoijasitruunamehu -marinadi ja wasabikermaviilikastike ovat mieletön combo! Lisäksi, pehmeä lohi ja rouskuvat vihannekset tuovat tähän paletiiin erilaisia tekstuureja. Makuelämys todella oli kuin sushi ilman riisiä ja levää. Oi, nam!

Tätäkään reseptiä varten ei tarvitse osata taikakonsesta, jotta ruoka maistuisi superhyvältä ja siksi haluan vinkata siitä teille! Helppo ja maukas ruoka jälleen kerran.

Seesamilohi

Marinadi

2 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua

Kala

400 g nahatonta lohifileetä
1 dl seesaminsiemeniä

Lisuke

1 porkkana
150 g vihreitä papuja (pakaste)
1 parsakaali
1/2 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunanmehua

Kastike

1 dl kermaviiliä
2 tl wasabitahnaa

Valmistusohje

Sekoita marinadi.
Leikkaa kala parin sentin kuutioiksi ja
nosta palat marinadiin 15 minuutiksi.

Leikkaa porkkana ohuiksi tikuiksi.
Keitä porkkanoita, papuja ja parsakaalia
vedessä 2 minuuttia.

Huuhtele kasvikset kylmällä vedellä
ja siirrä ne tarjoilukulhoon.
Yhdistä soija ja sitruunamehu
ja kaada seos kasviksille.

Nosta kalapalat marinadista
ja kierittele ne seesaminsiemenissä.
Paista kalat öljyssä (2–4 minuuttia).

Sekoita wasabi kermaviiliin.
Lisää makusi mukaan sitruunamehua ja suolaa.
Tarjoa lohipalat kasvislisäkkeen
ja kermaviilikastikkeen kanssa.

Soppa 365 -sivuston ”Seesamilohen”
alkuperäinen resepti on luettavissa täältä!

-AaKoo

Follow my blog with Bloglovin

Päivä Caye Caulkerilla

Caye Caulker on amerikkalaisille sama kuin suomalaisille Kanariansaaret. Se on paratiisisaari, jossa mieli kevenee arjen huolista ja aurinko tuntuu ihanan lämpimältä iholla. Pieni lempeä tuulenvire ja hiljaisuus rauhoittaa ajatukset – kunnes kuulet ison lauman pelikaaneja tappelevan heille heitettävistä kaloista. Tämä on yhden päivän matkakertomus Belizen yhdestä tunnetuimmista saarista – Caye Caulkerista.

On nopeaa nousta aamulla ylös ja saada itsensä liikkeelle. On niin lämmin, ettei tarvitse laittaa kuin shortsit jalkaan ja paita päälle. Vielä kesähattu päähän ja menoksi. Kenkiäkään on turha laittaa jalkaan, sillä koko saari on hiekkapohjainen. Paljasjalkakävely on parasta mitä tiedän, niin jalkapohjille kuin mielelle, se tuo vapauden tunteen.

Suuntaan aamiaiselle läheiseen pieneen paikalliseen ”kuppilaan”. Kevyen näköinen oljista ja puusta tehty rakennus on hyvin sympaattisen ja pelkistetyn näköinen. Muiden turistien runsaat aamiaiset koostuvat muun muassa raikkaista hedelmistä, täytetyistä patongeista ja omeleteista. Ne todellakin näyttävät herkullisilta ja täyttäviltä. Siinä istuskellessani ja nauttiessani aurinkoisesta ”kesäpäivästä” katoksen alla, hetkeksi unohtuu, että saarella on paikallistakin asutusta. Pyörillä nopeasti ohitse polkevat lapset muistuttavat siitä, ettei saari ole suinkaan pelkästään turisteja varten. Vain pieni osa saaresta on ”turistien keskittämä”. Lapsilla on kiire, sillä venetaksi odottaa heitä. He ovat menossa kouluun mantereelle.

Tästä inspiroituneena suuntaan aamiaisen jälkeen kamerani kanssa kävelylle turisikadun ulkopuolella. Turisti- ja retkimyymälöiden täyttämän pääkadun pohjoispuolella olikin aivan toisenlainen tarina. Siellä vietettiin joulua. Siinä missä itse olin kesähepeneissä paljain jaloin liikkeellä, oli jännittävää nähdä miten paikalliset olivat ripustaneet jouluvaloja terasseille ja vastaantulevat ihmiset toivottivat hyvää uutta vuotta. Esimerkiksi kuvassa alla oleva pinkki talo oli todella panostanut joulukoristuksiin ja ilta-aikaan talo oli varmasti hyvin kaunis näky katukuvassa.

Kävelylläni kuuntelin värikkäiden lintujen laulua, ja seuraani liittyi hetkeksi pieni kesy iguaani. Niitä tällä reissulla näkee päivittäin, niin enää sitä en pelästynyt, mutta kyllä se vaikuttavan näköinen otus on meikäläiselle pienessäkin koossa. Ei vastaavaan kuitenkaan Suomessa törmää – paitsi ehkä eläintarhoissa. Silloinkin kalterit ovat välissä.

Pysähdyn. Edessäni on pieni sininen tupa, jossa pienen kuistin edustalla näkyy riippumatto. Jos asuisin täällä, asuisin todennäköisesti tuossa talossa. Ihan näin sielunisilmin, miten keinuisin tuossa keinussa iltaisin (jos ei päivällä ole aikaa) ja söisin siinä tuoreita hedelmiä ja nauttisin elämästä. Toivottavasti tuo talo kestää myös kaikki tuulet ja myrskyt.

Saari ei ole kovin suuri, sen kävelee reilussa tunnissa pohjoispuolelta eteläiselle rannalle, mutta siinäkin välissä sää on hämmästyttävän erilainen, kuten alla olevista kuvista voi huomata. Pilvinen rantakuva on saaren pohjoispuolelta ja kylttikeihäs -kuva eteläiseltä puolelta tuntia myöhemmin. Tai ehkä olen vain hidas kävelemään, sillä pieni erheliike ja eksyminen ehti tapahtua välissä.

Kylttikeihään äärellä tuumailen, että se olisi hyvä ”todo-lista” mitä haluaisin maailmasta tulevaisuudessa nähdä ja kokea. Tässä vaiheessa elämää vasta kolmannes nähtynä, joten nähtävää riittää kyllä vielä.

Jatkan matkaani pitkin rantaviivaa ja näen lapsien leikkivän rantaviivan lähistöllä. Toisinaan minulla on tapana pysähtyä miettimään, millainen elämä paikallisilla on verrattaen omaan elämääni Suomessa. Miten se poikkeaa omastani ja kaipaisinko jotain, jos elintasoni tai elämäntapani olisi erilainen. En ole kasvanut vauraassa perheessä, mutta toisaalta ei minulta ole puuttunut mitään. Lapsena sitä nyt ei osaa edes ajatella, että jotain puuttuisi, mutta sama koskee myös iäkkäämpää paikallista väestöä. On mielestäni kiehtovaa toisinaan ajatella maailmaa toisen näkökulmasta. Ajatella, että tälläkin saarella on väestöä, jotka eivät koskaan ole poistuneet saarelta – tai korkeintaan käyneet vastarannalle asioimassa erikoiskauppassa ja tulleet sitten takaisin. Eikä heillä ole halua ja tarvetta nähdä maailmaa sen enempää.

Määränpääni rannalla alkaa jo lähestyä. On tarkoitus viettää iltapäivä snorklatessa koralleilla. Jos matkustat Belizen suuntaan, tämä kokemus on välttämätön! Caye Caulkerin edustalta avautuu yksi maailman kauneimmista vedenalaisista maailmoista. Sukellus- ja snorklausretket ovatkin paikan ehdoton vetonaula ja ”Blue hole” on jokaisen sukeltajaharrastajan todo-listalla. Kokeilen snorklausta ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen aika kehno uimari, joten jännitän kokemusta alkuun kovasti. Opettelen rauhassa hengityksen maskin kautta ja vähitellen opin nauttimaan kokemuksesta. Sitten se onkin menoa. Ei minua meinata lopuksi saada pois vedestä ollenkaan. Oli niin kaunista ja ainutlaatuista uida isojen merikilpikonnien ja värikäitten pikkukalaparvien seassa.

Olin niin fiiliksissä juuri kokemastani snorklausretkestä, että yritän vielä rannassakin nauttia lämpimän veden tunteesta varpaiden välissä. Olen aina ollut se tyttö, joka kadottaa varpaansa rantahiekkaan. Elän hetkessä. Palautuksen takaisin maanpinnalle tuo kuitenkin kotimatka takaisin hotellille, kun näen kotimatkalla pienen ravun menevän kovaa vauhtia tien yli. Sen jälkeen en enää kävellyt paljain jaloin saarella.

-AaKoo

Ruta Maya – matkakertomus

Jos meikäläisen lähipiiriltä kysyttäisi, millainen matkailija olen, he kertoisivat; ”meidän Kaisa on nähnyt paljon maailmaa ja se on käynyt jo kaikkialla” ja kuulessaan radiosta Haloo Helsingin biisin ”Maailman toisella laidalla”, heille tulee mieleen meikäläisen seikkailut ja päähänpistot. Itse olen enemminkin sitä mieltä, että olen päässyt vasta alkuun.

Ensimmäisestä Espanjan reissusta lähtien (sijaintina oli silloin Torremolinos ja vuosi muistaakseni 1998, olin 10-vuotias) olen halunnut nähdä maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Silloin kyseessä oli kahden ystävyksen reissu mummolaan, sillä ystäväni isoäiti asui silloin talvet aurinkorannikolla Espanjassa. Voi juku, miten ihanaa oli kokea etelä-Euroopan lämpö ja pehmeä hiekkaranta varpaiden välissä ensimmäisen kerran.

Sittemmin aina, kun tuli juhlat (rippijuhlat tai valmistujaisjuhlat), niin tämä tyttö pyysi lahjaksi rahaa ja käytti rahat reissaamiseen – mitä kauemmaksi pääsin, sen parempi. Koska blogin nimi on ”Feather On The Move” eli vapaasti suomennettuna sulan seikkailut tai sulka liikkessä, niin olisi varmaankin luonnollista aloittaa reissusta, josta sulkatatuointi sai ideansa. Tällä kertaa kerron reissun melko laveasta näkökulmasta, mutta jatkossa pyrin matkakertomuksien olevan rajatumpia tietystä näkökulmasta tai sitten päivän kestoisia tarinoita.

Tämä matkakertomus sijoittuu Väli-Amerikan kristallinkirkkaiden vesien äärelle, jossa erittäin ystävälliset paikalliset opettivat minulle uuden merkityksen kiltteydelle ja vaatimattomuudelle. Ja ne värit, aah, mikä värien kirjo! Siellä tällaisen värifanaatiikon silmä lepäsi. Kyseessä oli amerikkalaisen matkanjärjestäjän Trek American järjestämä ryhmämatka ”Ruta Maya” Maya-intiaanien historian lähteille. Ja voi pojat, sisäinen intiaanisieluni heräsi eloon. Vakuutuin, että edellisessä elämässä olen asustellut noilla seuduilla. Tunsin olevani kotona.

Mitä olisi matkakertomus ilman kuvia. Ei mitään. Kuvakarusellien ohessa kerron pieniä palasia kolmiviikkoisesta reissusta läpi Meksikon ja Guatemalan (matkan kolmas maa, Belize on sitten oma lukunsa), viidakkojen ja Maya-temppeleiden, enimmäkseen kaukana turismin keskittymistä, Mayojen jalanjäljissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Siinä missä useimmat kuvaa selfieitä turistinähtävyyksillä, itse otan pari askelta ensin taaksepäin, tarkastelen ympäristöä ja kuvaan mielummin, jotain erilaista, jotain kaunista. Samalla itse jään kuvista useimmiten pois, korkeintaan varpaat näkyvät kuvissa. Minulle paikallisten seuraaminen ja heidän kanssaan kommunikoiminen on paljon avartavampaa kuin turistirysissä kiertäminen. Toki käytiin patikoimassa myös tunnetuimmilla Maya-temppelillä Meksikon Chichen Itzalla ja Tulumissa, mutta siellä oli niin paljon turisteja, että ne kuvat eivät kerro edes puoltatotuutta paikkojen vaikuttavasta historiasta. Kun taas ylhäällä kuvassa olevalla Guatemalan Palenquen kaupunkiraunioilla saimme kävellä rauhassa ilman turistiruuhkia. Tosin olimme liikkeellä varhain, ja ajankohta oli 2011 joulun välipäivinä, mikä varmasti vaikutti asiaan.

Palenquelta ostin paikallisilta käsityöläisiltä pienen taulun, jossa oli sulka, ja sen sisään maalattuna pöllön hahmo (alla olevassa taulukuvassa keskellä). Heti tiesin, että tuon kuvan tulisin jonain päivänä tatuoimaan jalkapöytääni. Alla olevassa kuvakarusellissa nuo kaksi sinikylläistä kuvaa ovat Guatemalan Panajachelin kaupungista. Voitte kuvitella miten uskomaton tunne oli herätä uuteen vuoteen (2012) tuolta. Jestas, kuin unessa olisi ollut.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Myönnettäköön, että reissuun lähtiessäni, luin kyllä esittelytekstin mielestäni pariinkin kertaan kunnolla, mutta en kuitenkaan ollut sisäistänyt, etten matkani aikana tulisi olemaan Meksikon puolella kuin muutaman hassun päivän. Ja minä siis olin hehkuttanut kaikille etenkin sitä, että pääsisin Meksikoon, jiihaa! Guatemalasta ja Belizestä, en edes tiennyt juurikaan mitään. Olen aina ollut aika huono ottamaan etukäteen selvää matkakohteestani, fiiliksen mukaan kuljeskelen mielelläni, pieni matkaopas mukanani. Kyllä oli maalaistyttö ihmeissään, kun löysi itsensä elämänsä seikkailusta.

Kommelluksilta ei vältytty. Heti alkupäivinä, käytössämme ollut auto meni juuri ennen Meksikon ja Guatemalan rajaa vaihtoon vääränlaisten rekisterikylttien vuoksi, jonka vuoksi majoitumme yllättäen pieneen Campeche-kylään, jossa oli sääntö ettei naapurilla saanut olla samanväristä taloa (kuva alla). Ihana sääntö, miksei tuollaista voisi olla Suomessa! 😀

Kommelluksia reissulla tapahtui paljon, pari melko vaarallistakin, esimerkiksi milloin oltiin ”merihädässä” isolla järvellä, kun pienehkön veneemme moottori viottui yllättäen pimeään aikaan, eikä veneessämme ollut valoja. Onneksi oli matkapuhelimet ja kaikilla isokokoiset kamerat mukana, niin ei kai siinä, salamanvalot vaan räiskymään, että muut veneilijät näkisivät meidät. Tulin siinä ottaneeksi pari sataa kuvaa veneemme katosta, jotta salamanvalo välkkyi kauaksi järvellä. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, ja pelastuimme parissa tunnissa ja pääsimme vielä illalla opettelemaan aitojen tacojen tekoa. Siitä on videokuvaakin olemassa.. 😉

Alla olevasta kuvakarusellista mainittakoon tuo ihana mökki viidakossa/ranchillä, jonka terassilla oli kaksi riippumattoa. Minulle kävi tuuri, koko mökki olikin vain minulle. Siellä nukuin muutaman yön ruususen unta pinkin hyttysverkon alla. Olen aikamoinen riippumatto-fani, niin voitte kuvitella mun ujon kiljahduksen, kun näin mökin ensimmäisen kerran. Aivan ihastuttava piilopaikka. Ja kas, kyllä joukkoon näköjään mahtui yksi kuva, missä itsekin olen Tikalin temppelirauniolle kiivenneenä. Huikeat maisemat vai mitä? Hah, tutut varmaan tässä vaiheessa hieraisee silmiään tuota mun poikatyttö -lookia, mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua.. 😉

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tosiaan, nyt on kaikki aihepiirit (hyvinvointi, ruoka ja matkailu) ja meikäläisen suurimmat mielenkiinnon kohteet ikäänkuin esitelty. Jatkossa pääsette lukemaan rajatumpia aihepiirejä, syvennetään ja hämmennetään soppaa jonkin verran.

Toivottavasti pääsitte vähän jyvälle, millaisesta reissaamisesta pidän. Kysykää ihmeessä lisää, jos tulee mieleen jotain, mitä haluaisitte kyseisistä maista tietää. Väli-Amerikka ja sittemmin myös Etelä-Amerikka tulee olemaan meikäläiselle aina lähdellä sydäntä ja palaan sinne tasaisin väliajoin myös fyysisesti uudelleen, tai niin ainakin toivon.

Matkakuumeisin terveisin,
– AaKoo

Tyttö, joka halusi nähdä maailman.

Ennen sen syvempiä pohdintoja, on esittelyn aika.

Olen 25v, suomalainen ”inkkarityttö”. Samaistun vahvasti Disney-klassikon Pocahontasin sielunmaailmaan.

Sen lisäksi olen hyvin visuaalinen ihminen ja toteutan itseäni värien kautta niin pukutumisellani kuin työssänikin. Tyylini on melko pirteä, mutta kuitenkin hillitty, eikä mikään räikeä joulukuusi. Teen graafikon hommia niin lehtialalla kuin televisio-ohjelmillekin.

Vapaa-aikani vietän usein niin, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Elän hetkessä – kuten Pocahontaskin. Toisinaan se tarkoittaa tavoitteellista kuntosalijaksoa tai ystävieni parissa rentoutumista, mutta myös laiskat kotipäivät ovat minulle tärkeitä. Rakkain harrastukseni kuitenkin on reissaaminen, sillä koen, että maailmassa on paljon jännää ja kaunista nähtävää!

Jokainen värikäs auringonlasku, lintulaji, laakso ja ranta (vain muutama lueteltuna), ovat ainutlaatuisia omalla tavallaan – eikä tarvitse olla värikylläinenkään asia, mutta haluan kokea ne kaikki!

Ensi vuonna (2014), muutoksen jännät tuulet puhaltavat, sillä kaukomatkat jäävät varmaankin vähemmälle, sillä saan päästää alkuvuodesta sisäisen sisustusarkkitehtini valloilleen oman kodin sisustamisessa, ja siihen varmaan palaa rahaa, kun oikein innostun. Reissaamista en kuitenkaan unohda vaan keskityn enemmän Euroopan kohteisiin, lähempääkin löytyy mielenkiintoisia kohteita.

Elämä osaa kyllä yllättää, ja sepäs tässä nyt hymyilyttää.

-AaKoo

Avainsana: värit

Syksyisiä muutoksen tuulia ja värikylläisiä puita

Seesamilohi – makumatka Japaniin