Nørrebro – hurmaavia pikkupuoteja ja maukkaita burgereita

Perjantai-aamu koitti Kööpenhaminassa. Hitaan aamun jälkeen lähdimme Mikon kanssa tutustumaan Nørrebron naapurustoon. Tavoitteemme onnistuneelle päivälle oli yksinkertainen. Minä halusin ottaa kivoja kuvia naapurustosta ja Mikko maistella tanskalaisia erikoisoluita. Tässä pieni otos päivästämme, mukana muutamia tärppejä, joissa suosittelen pistäytymään, mikäli matkustatte Köpikseen.

Nørrebro alkaa aivan keskustan kyljestä. Niiden välissä kulkee ketju tekojärviä, jotka ovat upeat kesäaikaan, mutta näemmä myös talvellakin ovat nättiä seutua. Tekemistäkin alueella riittää. Alue on mielestäni verrattavissa Helsingin Kallioon, sillä alueesta on samaan tapaan tullut yksi kaupungin trendikkäimmistä kaupunginosista pikkukahviloineen ja ravintoloineen sekä alueelta löytyy lukuisia kivoja puoteja ja baareja.

Tänään se näytti kuitenkin rauhallisen puolensa. Jotenkin unohdin, että useimmat ovat töissä tai pyhien vietossa pois kaupungista. Satunnaisia uuteen vuoteen valmistautuvia lukuunottamatta, ero oli silti merkittävä kesään, jolloin tuntui, että terassit ja puistot olivat täynnä kesästä nauttivia ihmisiä. Tämä vaikutti myös siihen, että osa kuppiloista avautuivat myöhemmin tai olivat kiinni.

Mikon listaamiin olutravintoloihin tämä ei onneksemme kuitenkaan vaikuttanut.
Koostan muutamista olutravintoloista parhaillaan myös omaa julkaisua, koska vastaan tuli joitakin paikkoja, joita olutdiggailijan kannattaa ehdottomasti tsekata ollessaan Köpiksessä (ja myös itse viihdyin niissä, vaikka en oluesta piittaakaan).

nørrebro-featheronthemove-5nørrebro-featheronthemove-6nørrebro-featheronthemove-8nørrebro-featheronthemove-9

Perjantai oli viikon harvoja aurinkoisia päiviä, joten otin siitä kaiken irti kamerani kanssa. Tätä hetkeä olin odottanut jo pitkään, kun sain kameran antaa laulaa. #feelingalive

Burgereita ja elämän nautintoja

nørrebro-featheronthemove-16

Kävimme syömässä BRUS-nimisessä ravintolassa. Paikasta löytyi melko ristiriitaisia arvosteluja ja syömisen jälkeen ymmärrän miksi. Burgerit ja perunat olivat todella hyvät, isot ja todella herkulliset, mutta ranskalaisissa oli melko erikoinen suutuntuma. Ne jäivät kesken. Ruokalista on kyllä ehdottomasti kokeilemisen väärti, menisin sinne kyllä mielellään uudelleen.

Paikassa on laaja olutvalikoima, joka oli Mikon mieleen. Minun mieleeni olivat puolestaan kahdeksan(!) hanaa drinkeille, joista erityisesti Tom Collins -tyylinen Brus Cocktail Mosaic Gin Lemonade -juoma oli suosikkini. Moni drinkki jäi vielä testaamatta.

Ravintolalla on hyvät nettisivut, joihin kannattaa tutustua täältä!
Ravintolan ja baarin ohessa on myös pullomyymälä.

nørrebro-featheronthemove-18nørrebro-featheronthemove-19nørrebro-featheronthemove-17

Kööpenhaminan omalaatuisin ostoskatu – Jægersborggade

nørrebro-featheronthemove-

Vain tanskalaiset yhdistävät kahvilan ja tennarimyymälän, perustavat yksisarvisille ginikaupan, tekevät karamellinsa itse tai syövät terassilla (joulukuussa!) puurokahvilassa. Puurokahvilat ovat kuulemma rantautuneet jo Suomeenkin, mutta meikäläiselle konsepti on vielä uusi.

Nämä kaikki löytyvät Jægersborggade -nimiseltä kadulla Kööpenhaminan Nørrebrossa. Puodit ilmeisesti vaihtuvat melko taajaan, joten sitä ei tiedä mitä vastaan tulee ensi kerralla. Huikeeta!

nørrebro-featheronthemove--3nørrebro-featheronthemove--4nørrebro-featheronthemove--5

nørrebro-featheronthemove--2En itse juuri jouluikkunoista välitä, mutta tämä ehdottomasti nousee gt-diggaajana listan kärkipäähän. Ja kuka nyt ei tykkäisi yksisarvisista?

Päädyimme Jægersborggadelle, koska Mikko halusi ostaa uuden hatun. Nopeasti googlettamalla löysimme itsemme pienen puodin ulkopuolelta, jossa myydään käsintehtyjä hattuja.

Itse jäin Mikon sinisen ratsun vahdiksi pihalle, mutta ikkunasta tarkkailessani vaikutti, että hatun valitseminen oli harvinaisen helppoa. Aika hyvännäköisiä, vai mitä tuumaatte?

nørrebro-featheronthemove-10nørrebro-featheronthemove-11

nørrebro-featheronthemove-12nørrebro-featheronthemove-13

Tänään perjantai näyttää hyvin erilaiselta. Jälleen ollaan kotona Tampereella ja totuttelu arkeen on alkanut. Pyykkikone pyörii jo ties kuinka monetta koneellista ja arkiaskareet pitävät liikkeessä. Onneksi on reissukuvat, joihin voi hukata itsensä hetkeksi. 🙂

nim. matkailu on parasta ❤
AaKoo / Feather On The Move

Roadtrip-päivä Portugalissa

Kesä on mielestäni parasta aikaa roadtrip -retkille. Silloin taivaanrannan väriskaala on monimuotoisimmillaan, lintuja on näkösällä muitakin lokkien ja pulujen lisäksi ja lämmin sää saa posket punoittamaan. Enkä vielä edes päässyt matkakohteiden rentouttaviin vaikutuksiin. On suorastaan välttämättömyys, että ainakin yksi päämäärätön roadtrip -seikkailu pitää kesän aikana Suomessa tehdä – tältä kesältä se vielä antaa odotuttaa oikeaa ajankohtaa. Toki, jos autoretken tekee Suomen rajojen ulkopuolella, suosiollinen aika matkustaa laajenee sitä mukaa, mitä kauemmaksi lähtee.

Keväällä siirryimme tässä lajissa uudelle tasolle. Tosin vielä pienessä mittakaavassa, mahdollisista tulevaisuuden autoseikkailuista haaveillen. Portugalin kevätlomalla irtaannuimme yhdeksi päiväksi Lissabonin ulkopuolelle. Ajatus oli hyvin yksinkertainen. Vuokraisimme auton ja lähtisimme siihen suuntaan, jossa aurinko paistaisi todennäköisimmin. Ja näin juuri teimme. Lisää Lissabonin matkastamme voit lukea: Lissabon liikuntarajoitteisen silmin ja Voihan Portugali, minkä teit!

Huhtikuisena maanantaiaamuna pakkasimme retkipäivän tavarat mukaan. Tuhdin aamiaisen jälkeen suuntasimme lähistöllä olevaan Europcar -autovuokraamoon. Varttitunnin jonottelun jälkeen tuli meidän asiointivuoro. Kuskiksi valikoitui Mikko, sillä hän on meistä se, joka nauttii ajamisesta ja minä mielummin katselen haaveillen maisemia kameran ollessa valmiudessa kädenulottuvuudella.

Mikon toiveissa oli automaattivaihteinen auto, jossa penkin sai mahdollisimman lähelle polkimia. Meille heti ilmoitettiin, että auto olisi kannattanut varata ennakkoon. Itse halusimme katsoa Lissaboniin tultaessa ensin tilannetta ja säätä, ehtisimmekö lähteä ollenkaan retkelle lyhyen visiittimme aikana. Kävi kuitenkin tuuri, sillä meille löydettiin vielä yksi automaattivaihteinen Smart-auto. Siinäpä vasta soma pieni auto. Ja hurjan ketterä – Suomessa nököttävään Poloon verrattuna.

smart2

Pienen matkatavaroiden säätämisen jälkeen (unohdin aurinkolasit hotellille, fail!) pääsimme matkaan ja navigaattoriin laitoimme suunnaksi Faron, Portugalin eteläisessä osassa sijaitsevan pikkukaupungin. Matkaa sinne oli Lissabonista n. kaksi ja puoli tuntia. Saimme navigaattorin puhumaan meille Suomea, niinpä siitä tuli retkikuntamme kolmas jäsen.

Voi juku, sitä vapauden tunnetta, kun ylitimme Lissabonin Ponte 25 de Abril -nimisen sillan. Sen arkkitehtuuri on jäljennös San Franciscon tunnetusta Golden Bridgestä, joten se toi minulle monia ihania muistoja mieleen. SF on yksi lempikaupungeistani.

Mutta takaisin Portugaliin – olimme molemmat pähkinöinä Lissabonin ruuhkaisten katujen jäädessä taakse ja upeista maaseutumaisemista edessäpäin. Lissabon on ihana kaupunki, mutta oli jännittävää nähdä, mitä Portugali piti sisällään pääkaupungin ulkopuolella. Mikko taisi olla eniten innoissaan auton vakionnopeudensäätimestä, koska hänellä ei sellaista ole autossa ennen ollut. Videossa oleva biisi soi radiossa juuri samaan aikaan siltaa ylittäessä.

ontheroad3ontheroad4

Kumpuileva maasto, kevääseen heräilevä luonto, miellyttävältä renkaitten alla tuntuva maantie. Portugalin todellinen luonne oli ympärillämme. Mielestäni maa on paljon enemmän kuin sen suuret kaupungit ja pitkät hiekkarannat. Portugalin viehättävyys piilee viiniviljelyksissä, pikkukaupunkien lämpimässä tunnelmassa ja paikallisten hymyilevässä vastaanotossa. Vaatimattomuus todellakin on kaunista – ainakin minun silmissäni.

ontheroad5ontheroad6

Ei se määränpää, vaan se matka. Vaikka Faro oli periaatteessa päämäärä, siellä alueeseen parempi tutustuminen oli ajallisesti vähäistä. Voisi pikemminkin sanoa, että kävimme Farossa lounaalla (tuossa vaatimattoman näköisessä kalaravintolassa nimeltä Restaurante O Murta, koska sitä matkaoppaassa kovasti kehuttiin eikä syyttä! Heidän näkemyksensä viinilasillisesta oli viinikannu (joka minun olisi tullut yksin kumota, sillä Mikkohan oli kuski), ja hintaa tälle reissun yhdestä parhaimmasta viininmaistiaisesta tuli huimat 2e! Ja siis ruokakin oli oikein maukasta ja edullista, annokset olivat suuria, joten niillä eväillä pärjättiin iltaan asti.

faro3

faro2

Kävimme myös kurkkaamassa Faron surffirantoja. Itse surffaajia lautojensa kanssa emme valitettavasti bonganneet, mutta alueella oli monia surffikuppiloita, joiden kesä-aikaan näkisin olevan täpötäyden surffitukkaisia nuoria – naisia ja miehiä. Ja ne aallot, aah! Kyllä autioissakin rannoissa on mielestäni oma viehätyksensä.

Upean seikkailumielisen päivän täydensi hakeutuminen vielä kerran hiekkarannalle. Kuulin ennen matkaa Praia de Odeceixestä, (joka on siis suomennettuna Odeceixe -kylän ranta) ja se oli kotimatkamme ”varrella”. Monen mutkan ja kapeiden tienpätkien jälkeen löysimme paikalle, ja näky oli kyllä kuin paratiisissa. Iltatuuli toi mereltä aallot rantaan. Aurinko paistoi keväisen lämpimästi ja olisin voinut jäädä sinne yöksi hiekkarannalle pötköttämään. Olimme lähestulkoon ainoat rannalla, sillä vielä kelit eivät olleet niin lämpöiset, että auringonpalvojia olisi ollut rannalla.

Lämpimästi suosittelen rannan vieressä olevan kahvilan itsetehtyjä suolaisia ja makeita kakunpaloja ja paikallista giniä. Voisikin sanoa, että kun Farossa käytiin lounaalla niin Odeceixessa käytiin jälkiruokaginillä (tai Mikko kahvilla). Alla oleva aasin kuva seinässä olkoon tärppinä, jotta löydätte tienne oikean kahvilan luokse, kun matkaatte samaisille rannoille.

praia3praia4

Syvien huokauksien jälkeen, oli aika suunnata takaisin Lissaboniin. Roadtrip-päivä oli mennyt saavin lailla yli varovaisten odotusten. Mikäs siinä, kun on hyvin huollettu ja ylläpidetty auto alla ja navigaattori jelppaamassa matkalaisia, niin vältyttiin monelta ongelmalta ja eksymiseltä. Ja positiivisella asenteella pärjättiin jälleen pitkälle. Tämän päivän muistoja vaalin sydämessäni aina!

Auto oli meillä kaikkiaan vuokrauksessa 9h 19min ja ajelimme yhteensä 667km auton mittarin mukaan. Autoa palauttaessa kävi ilmi pieni väärinkäsitys, kun luulimme, että auto piti palauttaa tankattuna vuokraamoon, ja myös matkalla tekemämme tankkaukset olisi pitänyt hoitaa eri tavalla, sillä kaikki bensat kuuluivat vuokrauksen hintaan! Vain tietullit maksoivat vuokrauksen lisäksi (ja nekin tiettyyn summaan asti). Maksamamme bensat kuitenkin vähennettiin meidän päivävuokrasta, joten voin vain suositella lämpimästi Europcarin vuokrauspalveluita, olivat ainakin Lissabonissa hyvin avuliaita ja mukavia. 🙂

/AaKoo

Matkakuumeilua – festarielämää Budapestissa elokuussa

Olen matkailijana itsenäinen ja hyvin utelias. Useimmiten olen lähtenyt reissuun yksin (viime vuosia lukuunottamatta), mutta toisinaan silloin on kohdemaassa lähtenyt liikkeelle ryhmä, jonka mukana olen matkannut. Tämä toimintapa kahdesta syystä: ensinnäkin saadakseni mahdollisimman paljon irti kohdemaasta/kohdemaista mukana kulkevan paikallisen oppaan avulla ja toiseksi, tämänkaltaiset reissut ovat pitäneet minut kurissa siltä varalta, että eksyn kameran kanssa haahuilemaan liian kauaksi. On hyvä, että joku tietää mihin ollaan menossa, sillä useimmiten se en ole minä. Olen mielummin seuraaja ja annan ajatuksieni harhailla ja kameran laulaa.

Viime vuodet olen matkustellut useimmiten avopuolisoni Mikon kanssa tai muutaman hengen ystäväporukassa. Elokuussa tähän tulee jännittävä lisäys, sillä Budapest ja erityisesti Sziget-musiikkifestivaali kutsuu minua ja ystävättäriäni. Kyseessä on hyvän ystäväni valmistujaisreissu, joka aika pitkälti menee kyllä leppoisan festarielämän näkökulmasta eikä niinkään tutkimusmatkailun, kuten yleisesti on tapana.

northside_heart

Vaikka kyseinen festivaalitapahtuma on minulle uusi tuttavuus, on tämä Budapestissa järjestettävä tapahtuma vähitellen suomalaisten nuorten tiedossa. Suuni rävähti auki, kun pari viikkoa sitten ehdin viimein tutustua Szigetin alueen sisältöön paremmin. Tiesin, että festarit järjestettäisiin (Óbudan)saarella, mutta en arvannut, että yhdelle saarelle mahtuisi livemusiikin lisäksi sirkus, hääteltta, elokuvateatteri ja kokonainen Afro-Latin-Reggea kylä – ihan vain muutamia alueita mainitakseni. Erilaisia alueita oli pikaisen laskennan mukaan yli 40!

Pienestä opiskelijatapahtumasta vuonna 1993 lähteneestä ideasta on sittemmin kasvanut yksi Euroopan isoimmista festareista. Bongasin internetistä, että vuonna 2011 tapahtuma oli valittu Euroopan parhaaksi suureksi festivaaliksi. Szigetin festivaalialue on auki viikon verran, ja siellä reilu kymmenkunta lavaa ottaa haltuun megatähdet ja uudet tulokkaat ympäri maailman. Festarikansasta noin puolet tulee Unkarin ulkopuolelta, joten monikielistä puhesinfoniaa saan varmasti kuulla sivukorvalla. Taidetaan samalla kokea pari pykälää eteenpäin mennyt festarikulttuuri, ainakin näin Suomen festarikulttuuriin verrattuna.

northside_robin

Vastaavanlaisen kokemuksen sain pari vuotta sitten Tanskan Århusissa Northside -musiikkifestareilla (kuvat ovat siltä reissulta napattuja). Siinäpä hieno festivaali, suosittelen lämmöllä! Se oli ensimmäinen festarikokemukseni ulkomailla. Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty, ruokailualueita oli riittävästi ja hyvin monipuolisesti sekä litran juomakannut mahdollistivat sen, ettei tarvinnut viettää suurinta osaa aikaa festareilla jonottamassa. Tanska on muutenkin yksi ystävällisimmistä maista missä olen ollut.

Luulen, että Szigetin kokemus tulee olemaan festarikokemuksena vielä potenssiin kymmenen. En ole ollut festaroimassa Tampereen ulkopuolella moneen vuoteen kalliiden lippujen vuoksi. Ulkomailla rahalle saa vastinetta ihan eri tavalla. Festareilla ruokaileminen ja nesteytys on paljon halvempaa ja alueen sisältöön tutustuessani voin kuvitella, että myös viihtyvyyteen on panostettu eri tavalla kuin mitä olen nähnyt missään aiemmin.

aakoo_northside

Totta puhuakseni, festareista puhuttaessa tulee olo, että olen jo liian vanha kekkuloimaan yömyöhään ulkosalla. Toisaalta ihminen ei ole koskaan liian vanha pitämään hauskaa, ja sitä voi tehdä fiksumpia valintoja, että tarkenee ja jaksaa nauttia myös niistä illan viimeisistä artisteista. Minulle festareissa tärkeintä on nimenomaan musiikki, mutta ystävien kanssa vietettyä aikaa ei toki korvaa mikään.

Valitettavasti itse Budapest jää nyt vähäiselle huomiolle, mutta on mulla siinä supertehokas keskiviikko ennen festarien starttia, jolloin voin harhailla kaupungissa itsekseni kamera seuranain. Suurempaa stressiä nähtävyyksien näkemisestä en suinkaan aio ottaa, mutta fiiliksen mukaan haluaisin saada edes jonkinlaisen mielikuvan Budapestista, sillä juuri nyt minulla ei ole aavistustakaan millaiseen kaupunkiin olen menossa. Vinkkejä voi ja pitää siis antaa! Mihin suuntaan Budapestin keskustasta kameran kanssa lompsisin? Kaikki vinkit ovat kyllä nyt kullan arvoisia! 🙂

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!
-AaKoo

Iguazu Falls – satumaiset vesiputoukset

Näin viime yönä unta, että olin jälleen ihastelemassa valtavia vesiputouksia viidakon keskellä. Siitä sain inspiraation (ja muistutuksen), että lupasin kertoa matkakertomuksen muodossa yhdestä lyhyen elämäni vaikuttavimmasta paikasta.

Iguazu Falls (englanninkielinen nimi) eli suomalaisittain käännettynä Iguassun putoukset sijaitsevat Etelä-Amerikassa Argentiinan ja Brasilian rajalla jakautuen kahteen kansallispuistoon, Iguazún (Argentiina) ja Iguaçun (Brasilian) kansallispuistoihin. Molemmat kansallispuistot liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon 80-luvulla.

Kun heräilin aamulla Hotel Orquideas Palacella (vahva hotellisuositus!) en totta puhuen oikein välittänyt päivän matkaohjelmasta. En aiemmin ollut vesiputousten ystävä. Joo jee, vesi liukuu nätisti maantasalle. Se siitä. Nähty. Toisaalta aiemmin näkemäni vesiputoukset olivat vain pieniä somia vesilätäköitä tähän verrattuna.

En itse pidä myöskään turistikohteista, joissa on tunkua jo heti sisäänpääsyporteilta asti ja siksi vähän pelästyin, että pitääkö alueen sisäpuolella marssia kuin pienet norsut jonossa pieniä polkuja pitkin. Onneksi paikan taianomaisuus ja maisemajuna viidakon syvyyksiin vei kuitenkin mennessään. Lisäksi alue on niin laaja, että sinne kyllä useampi turisti mahtuu jopa näkemättä toisiaan.

Alue on myös paljon muuta kuin valtavat vesimassat. Sen kasvillisuus ja eläimistö on ainutlaatuinen, runsas ja värikylläinen. Se ei sisäänkäyntiporttien ulkopuolelle näkynyt. Pidän edelleen uskomattomana, että tällainen satumaailma on olemassa. Tuo perhonen laskeutui matkatoverini ranteelle, kun odottelimme junaa saapuvaksi. Sen väritys oli kuin jostain sadusta.

11786044336_b30061d2f5_o

Minulla oli pari vuotta sitten onnekas mahdollisuus kokea tämä satumaailma molempien maiden puolella. Koenkin, että olisi suotavaa, että kaikki matkailijat toimisivat samoin. Alue kokonaisuudessaan on todella iso ja esimerkiksi Argentiinan puolella siitä näkee kyllä alueen tunnetuimman nähtävyyden ”paholaisen kurkun”, mutta alueen ainutlaatuisuus tulee mielestäni paremmin esille Brasilian puolella, joka on yli kolme kertaa rajanaapuriaan isompi.

Jos aiot matkustaa alueelle, sinun on hyvä tietää, että alue tunnetaan monella ”samantapaisella” nimellä. On hyvä olla tarkkana, että käyttää oikeaa lausumistapaa oikeassa maassa. 😉 Argentiinan puolella alueen nimi on espanjaksi Iguazú Falls, mutta Brasilian puolella alue tunnetaan portugalilaisittain nimellä Iguassu Falls tai Iguaçu Falls. Nimivaihtoehdot eivät myöskään lopu siihen. Sekoittaakseni teitä vielä enemmän, alueella on toinenkin virallinen kieli (guaranin kieli) ja sen mukaan aluetta kutsutaan nimellä Yguazú Falls, joka tarkoittaa karkeasti englanniksi termiä ”big water” eli vapaasti suomennettuna ”suurta vettä”. Ja kuvat kertonee, ettei nimitys ole kaukaa haettu.

Vesimassat putouksilla ovat älyttömän suuret. Se kattaa 275 vesiputouksen verkoston pisimmillään melkein 3 kilometrin leveydeltä ja jopa 80 metrin korkeudesta laskeutuen Iguaçujokeen. Huimaa kyytiä. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun jo etäältä kuulin veden pauhun. Sanonpa vain, että onneksi ei ollut tarvetta päästä vessaan.

11788085083_68d92ded66_o11788240514_d26b4f1970_o

Kunpa stillkuviin voisi taltioida äänen.  Lämpötilat sinä päivänä lähentelivät 30-astetta, ja ilmankosteus oli hyvin korkea, ihan ymmärrettävää suurien vesimassojen läheisyydessä. Hikoilin kuin pieni sika. Siinä ei oikein aurinkorasvat meinanneet pysyä iholla. Muistakaa, että vielä viikkoa aiemmin lumihuippuisilla Andeilla ei pahemmin aurinkorasvaa tarvittu, joten tässä vaiheessa vielä totuttelin helteiseen ilmanalaan.

En yleensä ihan hetkessä mukaudu näin lämpimään lämpötilaan (ja suureen ilmankosteuteen totutteleminen on vielä asia erikseen) ja muistan vielä hyvin, miten tuskaista oli patikoida ensimmäisenä päivänä (Argentiinan puolella) putousten luokse. Junan lisäksi myös patikoimme muutaman kilometrin pitkospuita ja siltoja pitkin paraatipaikoille.

Viimeistään ”paholaisen kurkkua” lähestyessä, en enää ihmetellyt, miksi piti ottaa kertakäyttösadetakki mukaan vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Mitä lähemmäksi mentiin sen todennäköisempää oli saada lämmin vesihöyrymassa päälle. Onneksi ei ollut läpinäkyvää vaatetta päällä. Sanoin on vaikea vesiputouksia selittää, joten onneksi otin videokuvaa siitä teille maistiaisiksi. Aika nopeasti linssi kostui, mutta siinä teille ainakin hyvä ääninäyte, jos ei muuta. Huh!

Seuraavana aamuna teimme päivän kestoisen retken Brasilian puolelle. Menimme Puerto Iguazun kaupunkiin, jossa sijaitsee Iguaçun kansallispuisto. Rajanylityksessä sain lisää leimoja passiin, jee! Kansallispuistossa viettävämme toinen päivä oli pari astetta vielä seikkailumielisempi. Pääsimme laskeutumaan aivan vedentasoon ja pääsin veneretkelle.

Ihan perus souturetkestä ei ollut kyse tällä kertaa vaan pikaveneretkestä ensin viipottaen pitkät pätkät joella ja sitten syöksyen keskelle kuohuja, uijui! Pidän vauhdinhuumasta. Hatusta tosiaan sai pitää kaksin käsin kiinni. Ennakkoon meitä onneksi varoiteltiin, että olisi syytä laittaa arvoesineet ja kamerat yms. vesitiiviiseen suojapussiin, jotta tavarat pysyisivät kuivana. Alla esimerkkikuva edellisen ryhmän lähestymisestä vesiputouksen alle.

Vaihtoehtona olisi ollut myös helikopterilento kuohujen ylle, mutta itse halusin upean perspektiivin sijaan tuntea kuohut. Ja saada suihkun. Oli kuuma päivä jälleen kerran.

11787306564_1c96ac4539_o

1398342_10200891862359912_526368145_o

11788401673_c7bffa2ff2_o

Ainakin meikäläistä nämä pienet muistelot motivoivat taas säästämään seuraavia kaukomaaseikkailuita varten. Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on tiedossa?

Reipasta viikkoa kaikille,

– AaKoo

Lissabon liikuntarajoitteisen silmin

Tämä on tarina pienestä miehestä ja hänen sinisestä My Little Pony -pyörästä.

Matkustaessamme Mikon kanssa, herätämme toisinaan ohikulkijoiden huomion. Myönnettäköön, että emme taida olla kovin tavanomainen turistikaksikko. Miettikääpä nyt; värikkäästi pukeutunut daami harhailee kamera kädessä kuin päätön kana ja pienikokoinen mieshenkilö seilaa useimmiten edellä pienen lastenpyörän kanssa.

Miksikö Mikko kulkee sitten mielummin lastenpyörällä kuin jalkasin? Sen varmaan moni ohikulkijakin haluaisi tietää, jos olisi yhteinen puhekieli tai löytyisi rohkeutta kysyä. On parempi, että Mikko kertoo tämän omin sanoin. Lisäksi pyysin häntä kertomaan, miten toimimme lentokentällä, jotta kulkeminen olisi mahdollisen esteetöntä ja millaista oli kulkea seitsemän kukkulan kaupungissa, Lissabonissa.

Aina kun matkustan, mietin miten pystyn kohteessa liikkumaan. Olen lyhytkasvuinen, ja en pysty kävelemään pitkiä matkoja kerrallaan. Muutaman sadan metrin kävely aiheuttaa kipua alaselässä ja lonkissa. Kun kävelen, niin katselen kokoajan ympärilleni etsien seuraavaa levähdyspaikkaa. Kuulostaa ehkä hankalalta kulkea pyörällä kaikkialle, mutta en itse koe sitä niin.

Lissabon vaikutti alkuun hieman pelottavalta, koska luin, että siellä on paljon mäkiä. Matkaan lähtee aina mukaan ensimmäinen omistamani polkupyörä. Sain pienenä My Little Pony -polkupyörän, joka mahtuu kätevästi jääkiekkokassiin, kun ottaa satulan, sarvet ja etupyörän irti.

IMG_0511

On aika virallisen esittelyn: Kuvassa reissuryhmänne kolmas jäsen, My Little Pony-polkupyörä (ikää melkein 30 vuotta). Tuntomerkit: Edessä Suomen vaakuna (leijonalaatta) ja rungossa kulunut My Little Pony teksti ja kuvitus. Ilman sitä, kulkemisemme rajoittuisi merkittävästi ja seikkailumme olisivat huomattavasti vajavaisempia.

Ennen lentomatkaa tilaan pyörätuolikuljetuksen lentokentille, koska ei ikinä tiedä kuinka pitkiä kävelymatkoja siellä on. Kun saavuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle, veimme matkalaukut (jääkiekkokassin ja tavallisen matkalaukun) TAP-Portugalin tiskille. Siellä asiakaspalvelija soitti avustamispalveluun, että pyörätuolikuljetuksen tilannut henkilö on saapunut.

Eri lentoyhtiöiden välillä on paljon eroja miten pyörä otetaan vastaan; Espanjasta lentäessä Vuelingilla oltiin erittäin tarkkoja siitä, että pyörän kumeissa ei saa olla ilmaa. Siitä lähtien olen aina pyörää pakatessa tyhjentänyt kumit ilmasta. Myös pyöräkuljetuksissa on tapahtunut kaikenlaista. Siitä lisää kirjoituksen lopussa.

Helsingissä, pienen odottelun jälkeen pyörätuoli saapui saattajan mukana, ja lähdimme rullaamaan kohti turvatarkastusta. Pääsemme turvatarkastuksesta molemmat (AaKoo ja minä) yleensä joko jonon ohi tai kuljemme henkilökunnalle tarkoitetun turvatarkastuksen läpi. Tämä käytäntö on saattajan  ajansäästämistä varten. Turvatarkastuksessa ilmoitan aina henkilökunnalle lonkistani ennen kuin menen metallinpaljastimen läpi, sillä niissä on molemmissa tekonivelet. Välillä lonkat piippaavat, ja välillä eivät.

Kun turvatarkastus on ohi, minut kyyditään portille.  Siellä ilmoitan, että tästä selviän ja ”vapautan” saattajan muihin työtehtäviinsä. Olisi myös mahdollista, että he jättäisivät pyörätuolin meidän käyttöön, ja saisin käyttää sitä siihen asti, kunnes pääsemme koneeseen.

Portugalin päässä kaikki sujui hyvin, ja saattaja oli jo paikalla. Istahdin pyörätuoliin ja lähdimme odottamaan laukkuja. Pyöräkassini menee välillä sinne hihnalle, mistä tulee ylisuuret/oudonkokoiset laukut. Odotettiin hetki ihan normaalilla laukkuhihnalla, ja AaKoon laukku tuli, mutta minun laukkuani ei kuulunut. AaKoo lähti käymään siellä toisella hihnalla, mutta ei sielläkään laukkua näkynyt. Lopulta minun laukkuni tuli ihan normaalin hihnan kautta.

IMG_0300

Saattaja saattoi meidät lentokentän ulkopuolelle. Metro oli aivan vieressä, niin en alkanut vielä kasaamaan pyörääni. Jäimme San Sebastianin metropysäkillä matkalaukkujen kanssa pois. Kun pääsimme ylös ja ulos (kiitos iäkkäälle pariskunnalle esimerkistä), istahdimme vastapäisen kahvilan terassille, ja aloin kasaamaan pyörääni. Pyörän kasaamisessa menee noin 15-20min. Kuva on juurikin em. kahvilan edustalta. Lähdimme siitä sitten hotellille.

Lissabonin mäet olivat juuri sellaiset, kun olimme kuulleet ja pelänneet ja ensimmäisen päivän järkytykseksi hotellimme sijaitsi mäen päällä. Kokeilimme eri iltoina saapua eri metroasemilta hotellille, mutta aina oli ylämäki vastassa. Lopulta päädyimme siihen, että otetaan taksi keskustasta tai missä ikinä oltiin, koska mäkien polkeminen on aika rankkaa tällä minun pienellä pyörälläni. Siinä ei ole nimittäin vaihteita. Onneksi taksit olivat Lissabonissa melko halpoja. 

Lissabon oli pääasiassa liikuntarajoitteiselle, ainakin minulle, helppokulkuinen kaupunki. Vaikka mukulakivitystä oli jonkun verran, ei se häirinnyt pyörän kanssa kauheasti. Aina löytyi hieman tasaisempi paikka, missä polkea.

Pieni pyörä on siitä kätevä, että sen voi ottaa metroihin mukaan. Välillä se on otettu myös mukaan busseihin ja ratikoihin, mikä nyt sillä hetkellä sopii reittiin parhaiten. Metroasemilla ei saisi ajaa pyörällä ja muutaman kerran minulle on siitä huomauteltu, mutta välillä välimatkat ovat niin pitkiä, että on pakko hypätä pyörän selkään ja potkutella määränpäähän.

IMG_0502

Rakastan matkustamista, ja pitkään mietin että miten oikein voin matkustella, kun olen liikuntarajoitteinen. Onneksi keksittiin, että voisin ottaa tuon pyöräni mukaan, jolloin liikkuminen ei olisi minulle ongelma. 

Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista on käynyt Pariisin Charles de Gaullin lentokentällä, kun olin matkustamassa yksin Kuubaan. Ensin Helsingistä Pariisiin, ja sieltä vaihtolennolla Kuubaan. Kun kone saapui Pariisiin, jäin odottelemaan kuljetusta. Vaihtoaikaa ei paljoa ollut, ja malttamattomana jäin odottelemaan saattajaa.

Häntä ei kuitenkaan kuulunut, ja kyselin henkilökunnalta, että missähän saattaja mahtaa olla. He lupasivat selvittää asiaa ja hetken päästä sanottiin, että kohta tulee. Odottelin vielä noin 15min ja vieläkään ei kuulunut. Taas kysyin henkilökunnalta, että missä saattaja on. Kerroin myös, että alkaa olla kiire, koska se on jatkolento.

Viimeinkin saattaja tuli, ja kertoi että minua odottaa auto ulkona, joka vie oikealle portille. Odottelin hetken aikaa ulkona, ja viimeinkin auto tuli. Kerroin kuskille, että jatkolennolle on kiire, mutta hän tokaisi, että ei ole kiire vielä, että hän polttaa vielä tupakan tässä.

Viimeinkin pääsimme matkaan, ja kuski vei minut oikeaan terminaaliin. Siellä oli uusi saattaja vastassa, ja kiiruhdimme portille. Hämmästykseni oli suuri, kun kukaan ei vielä ollut päässyt koneeseen ja ovet avattiin vasta kun minä olin paikalla. 

DSC_0626

Mitäs tuumatte? Mikolla tosiaan on melko erilainen näkökulma liikkumiseen jo kokonsa, mutta myös liikkumisen rajoitusten vuoksi. Ajattelin, että teille lukijoille olisi mielenkiintoista lukea ja tietää, millaisia asioita meidän pitää ottaa huomioon, jotta kulkeminen olisi esteetöntä niin lentokentällä kuin kohteessakin. Kiinnitämme näihin asioihin huomiota myös tulevia reissuja suunnitellessamme niin ulkomailla kuin täällä Suomessa. Varmasti kerron täällä vinkkejä tulevien kommelluksien muodossa muille liikuntarajoitteisille, jotka tänne blogiin eksyvät.

Tämä on mielestäni hyvä esimerkki myös siitä, miksi ei omien fyysisten rajoitusten pidä antaa olla matkustamisen ilon tiellä. Toki olemme kaikki yksilöitä, enkä voi siksi puhua kuin yleisellä tasolla.

Kevätaurinkoisin terveisin,

-AaKoo & Mikko

ps. Tiedäthän, että parhaiten pysyt ajantasalla blogin Facebook-sivujen kautta! Tykkää ja tiedä viimeisimmät matkailun ja hyvinvoinnin puheenaiheet. 😉