Avainsana: Pohdintoja elämästä

Hädin tuskin voi enää puhua keväästä, sillä vahvasti alkukesän tunnelmissa elellään. Kalenterin mukaan on kuitenkin vielä toukokuu ja mielen kevätsiivous on minulle nyt ajankohtainen isojen työprojektien päättyessä ja siirryn vähitellen leppoisampaan kesä-aikatauluun. Kesä tunnetusti on aikaa, jolloin murheet kaikkoavat ja nautitaan auringonlämmöstä ja kesän mahdollistamista aktiviteeteista, mutta ei se ole ihan niin yksinkertaista.

Mielen kevätsiivouksella tarkoitan mielen puhdistamista vanhasta ja akkujen latausta tulevia haasteita varten – pysähtymistä tähän hetkeen. Missä olen nyt. Tällä hetkellä olen kaamean päänsäryn kourissa ja muutenkin on vähän mollivoittoinen fiilis, mutta ei mitään sellaista, mitä ei kunnon lepo ja lähitulevaisuuden kesäsuunnitelmat parantaisi. 😉

Täällä blogissa pyrin luomaan posiitivisen suhtautumisen elämään ja tulevaisuuteen, mutta ilman sen vastapainoa – vaikeuksia ja surua – en olisi oppinut nauttimaan hyvistä hetkistä, pienistä iloista ja suurien haaveiden toteutumisista näin syvästi. Tiedän, alkaa kuulostamaan hurjalta, nyt mennään syville vesille. Syytän tästä Arman Alizadin uutuussarjaa Arman Pohjantähden Alla.

Myönnän, että olen pitkään pyrkinyt välttelemään tuota sarjaa, koska haluaisin mielummin pysytellä pienessä kuplassa, jossa kaikki on hyvin. Suomessakaan ei asiat ole täydellisesti, paremmin tosin kuin monessa muussa maassa.

Niinpä rohkenin viime viikonloppuna katsomaan kaksi ensimmäistä jaksoa Arman Pohjantähden Alla -sarjasta (Oikeus ja rangaistus sekä Asunnottomuus) ja patoni aukesivat. Elämään kuuluun niin ilot kuin ne surut. Olen hyvin myötätuntoinen ihminen, ja tahtomattani imen itseeni toisten huolet ja murheet. Ja niin kävi nytkin. Aion kyllä katsoa loputkin jaksot, mutta näköjään on liian raskasta katsoa niitä useampi kerralla.

Jaksot saivat ajatukseni virtaamaan elämänviisauksia, jotka olen omasta elämästäni oppinut. Toivon, että niistä on apua sinulle, jos oma arkesi on haasteellista juuri nyt. Eläminen positiivisuuden kautta kantaa pitkälle. Läpi kyyneleiden, huolien, ongelmien ja yksinäisyyden.

Uskon, että jokaiselle annetaan tasan sen verran haasteita, kun tämä voi kantaa eikä yhtään sen enempää. Toisinaan elämänpolku heittää eteen uuden kompastuskiven, josta on vain opittava, noustava ylös ja jatkettava matkaa – ylpeänä, hymyssä suin. Ikinä, ikinä, ikinä ei saa antaa periksi. Ei ikinä.

Viikonloppuna fiilistelin ensin päivällä kesäistä järvimaisemaa, jossa purjelaivat liikkuivat horisontissa ja pieni lintu kävi meitä lähellä tervehtimässä. Silloin nämä kuvat on otettu, halusin tallentaa tuon hetken myös puhelimen muistiin.

Sitten illalla ihastelin parvekkeella riipputuolissa täysikuuta, lämmintä kesäyötä, ja ennenkaikkea sitä että pystyin kokemaan nämä asiat. Olen terve ja läheiseni voivat hyvin. Kaikki oikeasti tärkeä on hyvin. Tiedän, alkaa kuulostamaan aika juustoiselta, joten parempi lopettaa.

Mietin pitkään tämän tekstin julkistamista, mutta halusin, että tiedätte, mistä iloinen asenteeni ja pöhkö huumorintajuni kumpuaa. Eletystä elämästä.

Aikamoinen mielen kevätsiivous, vai mitä? Ei hätää seuraavat postaukset on huomattavasti rennompia.

Toivon, että tämä kirjoitus antaa voimaa myös sinulle omissa haasteissa ja vaikeuksissa. Asioiden posiitivisia puolia voi olla joskus haasteellisista löytää, mutta pitkällä tähtäimellä palaset loksahtelevat paikalleen kuin isossa palapelissa, usko pois.

Halauksen voimaa ei pidä aliarvioida, joten haliterveisin
– AaKoo ❤