Onnellinen päivä Kylmäpihlajan Majakalla

Eilen vietin onnellisen päivän pienen perheeni kanssa kesäretkellä Kylmäpihlajan Majakalla. Tällä kertaa en niinkään esittele kohdetta, vaan kerron miten päivän miljöö ja auinkoinen keli vei mukanaan. Luvassa on myös paljon kuvia, jotka varmasti kertovat Kylmäpihlajan majakkasaaren tunnelmasta enemmän kuin sanat.

Kun M/V Linnea irtaantui Poroholman leirintäalueen satamasta keli oli pilvinen ja hieman tuulinenkin, mutta laivamatkan aikana tapahtui jotain upeaa: pilvet väistyivät auringon tieltä. Majakkasaarelle saapuessamme oli aivan pilvetön taivas, eikä pitkähihaiselle ollut enää tarvetta. Muistutus kesästä oli palannut luoksemme Rauman saaristoissa. Sitä vähiten odotimme. Uskomatonta.

FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_9

Pätimme lähteä retkelle Raumalle edellisenä päivänä, joten retkisuunnitelma oli melko extempore. Vähän jännitimme kelejä, sillä muistelimme, että tuuli on merellä aina navakampaa ja 3kk:n ikäinen koiranpentumme Reino saattaisi oirehtia kevyestäkin merenkäynnistä. Laivamatkailusta selvittiin kuitenkin hyvin ja Reinon kuononpää tuhisi taajaan. Hänkin taisi nauttia meri-ilmasta (ja myöhemmin saaren kasvillisuudesta). Hän oli laivamatkojen ainut laivakoira aluksella ja suoriutui hienosti tehtävästään.

Majakkasaari itsessään on hyvin soma ja helppokulkuinen. Sillä välin, kun Reinolla oli ruoka-aika, kävelin Majakan huipulle. Koska on kesäkauden viimeinen viikko, saarella olevia turisteja ei ollut enää paljon ja annoin innokkaimpien kiivetä huipulle ensin. Kun itse sinne kipusin olin siellä yksin. Koko katselutasanne oli vain minun ja kamerani käytössä.

Majakan huippu on yksi minun suosikkipaikoista hiljentymiselle ja pysähtymiselle. Kaikki aistini valpastuvat. Ensimmäisenä toki kuulen meren kohinan, näen tyrskyjen rantautuvan kivikkoon ja seuraan merellä keinuvien joutsenien etenemistä. Tuoksuttelen raikasta meri-ilmaa, lasken kamerani ja suljen silmäni. Tunnen auringon ja pienen viilentävän tuulenvireen kasvoillani – keskityn tähän hetkeen ja teen hetkestä ankkurin mieleeni. Tulee varmasti tilanteita, jolloin haluan palata takaisin tähän levolliseen hetkeen.

IMFeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_3FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_2FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_12

Meillä oli myös keskenämme oikein hauskaa. Kävelin Reinon kanssa luodolla, kävimme muun muassa ihmettelemässä isoja aaltoja. Reino yritti vähän komentaakin niitä, mutta totesi nopeasti, että parempi pysyä etäällä rannasta. Hänen kanssaan on helppo kulkea (lukuunottamatta silloin, kun hän bongaa mielenkiintoisia aarteita, eli roskia maastosta). Kivikkoinen maasto oli hyvää harjoitusta hänelle esteiden ylittämiseen ja pienet lammikot hän kiersi nätisti. Hän on kyllä paras mahdollinen reissukoira.

FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_6FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_13FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_4

Kotimatkalla olimme koko poppoo yhtä hymyä. Huomasimme myöhemmin myös, että lämmin auringonpaiste oli jättänyt jälkensä kasvoihimme. Minulla paloi nenän pää ja Mikolla niska. Ennen kaikkea oloni oli lähtiessämme hyvin onnellinen. Tällainen leppoisa lomapäivä teki todella hyvää meille kaikille.

Oikein levollista ja nautinnollista viikonloppua!

/AaKoo

Pääsiäisnoidista roolimalleihin

Lähimmäisen rakkaus. Rentoutuminen. Hyvä olo. Sitä pääsiäisen aika on minulle. Lähes poikkeuksetta vietän pääsiäisen pyhät vuosittain rakkaiden sukulaisteni luona. Pitkän viikonlopun vuoksi, kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Nämä turinat keskittyvät pitkäperjantaihin. Niitä muistoja vaalin ja muistelen varmasti vielä pitkään.

Tiedättekö sen tunteen, kun katsot lähipiiriäsi ja huomaat hymyileväsi leveästi? Ymmärrät, kuinka sinusta on tullut sellainen kuin olet. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka omaavat tietynlaisia luonteenpiirteitä, joita heissä ihailet ja nyt huomaat, että olet nuorena omaksunut samaisia luonteenpiirteitä itsellesi. Ilman heitä et olisi sinä, he ovat antaneet sinulle voimaa ja rohkeutta toteuttaa asioita. Niistä samaisista asioista saat kiitosta työtovereiltasi ja ystäviltäsi. Minusta se on jännittävä havainto. En suinkaan havainnut sitä nyt ensimmäistä kertaa, mutta se on pysäyttävä ajatus jokaikinen kerta.

Seurueessamme tällä kertaa on äitini, hänen sisarukset – veli ja kaksi siskoa puolisoineen – sekä mamma eli äidinäiti ja minä ja Mikko. Melkoinen ryhmärämä. Olemme kokoontuneet tätini ja hänen miehensä luokse Humppilaan. Minulla on hyvin rakastava lähisuku ja tiedän olevani hyvin onnekas sen suhteen. Välimatkojen vuoksi näen molempia tätiäni ja heidän puolisojaan vain muutaman kerran vuodessa. Kaikilla on omat kiireensä ja velvollisuutensa, mutta kun koko poppoo kokoontuu, kuulen naurun jo ulko-ovelle asti.

image

Molemmat tätini ovat minun lempi-ihmisiäni. Toiselta opin visuaalisia taitoja ja toiselta elämänilon ja avuliaisuuden. Molemmilta opin, että kun elämä murjoo pitää vain nousta ylös ja jatkaa eteenpäin – hymy huulilla. Tädeistäni ei entisajan pelottavia pääsiäisnoitia saisi millään, pikemminkin he ovat olleet minun roolimallejani syntymästäni asti. He ovat myös kummitätejäni, mutta pienenä kutsuin heitä pummitädeiksi, ja saan kuulla siitä yhä. Ilmeisesti k-kirjain tuotti silloin minulle hieman vaikeuksia.

Huumorin kukka kukkii jutustelun ohessa. Tällä kertaa syömme pääsiäisteeman mukaisesti lammaspataa, valkosipuliperunoita ja kreikkalaista salaattia tuoreilla mansikoilla ja juustotarjottimen kanssa. Tämän meidän suku osaa parhaiten, jutustelun hyvän ruoan ja juoman parissa.

Pohjois-Karjalan vahvistus osaa pitää nuottia yllä, mutta kukaan ei jää hiljaiseksi. Kaikille jää tilaa sanoa omat kuulumisensa ja mielipiteensä. Itse jään suosiolla tarkkailijan rooliin, sillä hengitän mielelläni sisään tunnelmaa ja nautin tilanteesta itsekseni. Kunpa voisin saada sen rakkauden määrän purkkiin ja kaulakorun päähän. Kuljettaisin sitä mukanani aina.

image

Jutustelemme lisää ja ruoan laskeuduttua suvun kolme kokkikolmosta leikkimielisesti kisailevat, kenen jälkiruoka on seurueen paras. Tarjolla on chilisuklaakakkua, gluteenitonta porkkanakakkua ja rahkapiirakkaa. Joukossa on ammattilaisleipuri ja suurtalouskokki, joten kisa on tiukka. Oma suosikkini on arvatenkin chilisuklaakakku, sillä olen melkoinen suklaahirmu. Sitä minun olisi pitänyt syödä enemmänkin.

Ennen ja jälkeen ruokailun myös savusaunan ovi käy. Sen savuisista löylyistä nauttiminen ja hämyisessä valossa tunnelmointi on täydellinen vastapaino arjen stressille ja velvollisuuksille. Kiireettömyys, mikä ihana asia. Jos olisi vielä enemmän lunta käytäisiin tekemässä lumienkeleitä pihalla, mutta nyt ”tyydytään” istahtamaan pihakeinuun ennen kuin mennään takaisin saunaan ja savuinen löylylysti alkaa uudestaan.

Harvemmin sitä savusaunaan pääsee, joten kuka nyt ei kävisi kampaajalla ennen savusaunaan menoa? Kävi itseasiassa niin, että ennen Humppilaan tuloa olin hemmottelemassa paksua tukkaani 3 ja 1/2 tuntisella parturireissulla ja tämän jälkeen päädyin melkein suoraan löylyihin.

image

Illalla unihiekka vei voiton muutamasta seurueessa, mutta me loput siirryimme alakerran ”sviittiosastolle” pelailemaan Party-Aliasta. Useimmiten kuuntelemme ohessa myös nostagisesta retrosoittimesta vinyylilevyjä, mutta tällä kertaa ”disco-musiikista” vastasi tuttu ja turvallinen radiokanava. Voi sitä lystin määrää. ❤

Vatsalihakset kipeinä nauramisesta ja hymykuopat syvällä kasvoilla lankalauantai-aamuna lähdimme Humppilasta. Kiitos tästä voimaannuttavasta pitkäperjantaista rakkaat. ❤

-AaKoo áka Kaisuli

 

Ruta Maya – matkakertomus

Jos meikäläisen lähipiiriltä kysyttäisi, millainen matkailija olen, he kertoisivat; ”meidän Kaisa on nähnyt paljon maailmaa ja se on käynyt jo kaikkialla” ja kuulessaan radiosta Haloo Helsingin biisin ”Maailman toisella laidalla”, heille tulee mieleen meikäläisen seikkailut ja päähänpistot. Itse olen enemminkin sitä mieltä, että olen päässyt vasta alkuun.

Ensimmäisestä Espanjan reissusta lähtien (sijaintina oli silloin Torremolinos ja vuosi muistaakseni 1998, olin 10-vuotias) olen halunnut nähdä maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Silloin kyseessä oli kahden ystävyksen reissu mummolaan, sillä ystäväni isoäiti asui silloin talvet aurinkorannikolla Espanjassa. Voi juku, miten ihanaa oli kokea etelä-Euroopan lämpö ja pehmeä hiekkaranta varpaiden välissä ensimmäisen kerran.

Sittemmin aina, kun tuli juhlat (rippijuhlat tai valmistujaisjuhlat), niin tämä tyttö pyysi lahjaksi rahaa ja käytti rahat reissaamiseen – mitä kauemmaksi pääsin, sen parempi. Koska blogin nimi on ”Feather On The Move” eli vapaasti suomennettuna sulan seikkailut tai sulka liikkessä, niin olisi varmaankin luonnollista aloittaa reissusta, josta sulkatatuointi sai ideansa. Tällä kertaa kerron reissun melko laveasta näkökulmasta, mutta jatkossa pyrin matkakertomuksien olevan rajatumpia tietystä näkökulmasta tai sitten päivän kestoisia tarinoita.

Tämä matkakertomus sijoittuu Väli-Amerikan kristallinkirkkaiden vesien äärelle, jossa erittäin ystävälliset paikalliset opettivat minulle uuden merkityksen kiltteydelle ja vaatimattomuudelle. Ja ne värit, aah, mikä värien kirjo! Siellä tällaisen värifanaatiikon silmä lepäsi. Kyseessä oli amerikkalaisen matkanjärjestäjän Trek American järjestämä ryhmämatka ”Ruta Maya” Maya-intiaanien historian lähteille. Ja voi pojat, sisäinen intiaanisieluni heräsi eloon. Vakuutuin, että edellisessä elämässä olen asustellut noilla seuduilla. Tunsin olevani kotona.

Mitä olisi matkakertomus ilman kuvia. Ei mitään. Kuvakarusellien ohessa kerron pieniä palasia kolmiviikkoisesta reissusta läpi Meksikon ja Guatemalan (matkan kolmas maa, Belize on sitten oma lukunsa), viidakkojen ja Maya-temppeleiden, enimmäkseen kaukana turismin keskittymistä, Mayojen jalanjäljissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Siinä missä useimmat kuvaa selfieitä turistinähtävyyksillä, itse otan pari askelta ensin taaksepäin, tarkastelen ympäristöä ja kuvaan mielummin, jotain erilaista, jotain kaunista. Samalla itse jään kuvista useimmiten pois, korkeintaan varpaat näkyvät kuvissa. Minulle paikallisten seuraaminen ja heidän kanssaan kommunikoiminen on paljon avartavampaa kuin turistirysissä kiertäminen. Toki käytiin patikoimassa myös tunnetuimmilla Maya-temppelillä Meksikon Chichen Itzalla ja Tulumissa, mutta siellä oli niin paljon turisteja, että ne kuvat eivät kerro edes puoltatotuutta paikkojen vaikuttavasta historiasta. Kun taas ylhäällä kuvassa olevalla Guatemalan Palenquen kaupunkiraunioilla saimme kävellä rauhassa ilman turistiruuhkia. Tosin olimme liikkeellä varhain, ja ajankohta oli 2011 joulun välipäivinä, mikä varmasti vaikutti asiaan.

Palenquelta ostin paikallisilta käsityöläisiltä pienen taulun, jossa oli sulka, ja sen sisään maalattuna pöllön hahmo (alla olevassa taulukuvassa keskellä). Heti tiesin, että tuon kuvan tulisin jonain päivänä tatuoimaan jalkapöytääni. Alla olevassa kuvakarusellissa nuo kaksi sinikylläistä kuvaa ovat Guatemalan Panajachelin kaupungista. Voitte kuvitella miten uskomaton tunne oli herätä uuteen vuoteen (2012) tuolta. Jestas, kuin unessa olisi ollut.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Myönnettäköön, että reissuun lähtiessäni, luin kyllä esittelytekstin mielestäni pariinkin kertaan kunnolla, mutta en kuitenkaan ollut sisäistänyt, etten matkani aikana tulisi olemaan Meksikon puolella kuin muutaman hassun päivän. Ja minä siis olin hehkuttanut kaikille etenkin sitä, että pääsisin Meksikoon, jiihaa! Guatemalasta ja Belizestä, en edes tiennyt juurikaan mitään. Olen aina ollut aika huono ottamaan etukäteen selvää matkakohteestani, fiiliksen mukaan kuljeskelen mielelläni, pieni matkaopas mukanani. Kyllä oli maalaistyttö ihmeissään, kun löysi itsensä elämänsä seikkailusta.

Kommelluksilta ei vältytty. Heti alkupäivinä, käytössämme ollut auto meni juuri ennen Meksikon ja Guatemalan rajaa vaihtoon vääränlaisten rekisterikylttien vuoksi, jonka vuoksi majoitumme yllättäen pieneen Campeche-kylään, jossa oli sääntö ettei naapurilla saanut olla samanväristä taloa (kuva alla). Ihana sääntö, miksei tuollaista voisi olla Suomessa! 😀

Kommelluksia reissulla tapahtui paljon, pari melko vaarallistakin, esimerkiksi milloin oltiin ”merihädässä” isolla järvellä, kun pienehkön veneemme moottori viottui yllättäen pimeään aikaan, eikä veneessämme ollut valoja. Onneksi oli matkapuhelimet ja kaikilla isokokoiset kamerat mukana, niin ei kai siinä, salamanvalot vaan räiskymään, että muut veneilijät näkisivät meidät. Tulin siinä ottaneeksi pari sataa kuvaa veneemme katosta, jotta salamanvalo välkkyi kauaksi järvellä. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, ja pelastuimme parissa tunnissa ja pääsimme vielä illalla opettelemaan aitojen tacojen tekoa. Siitä on videokuvaakin olemassa.. 😉

Alla olevasta kuvakarusellista mainittakoon tuo ihana mökki viidakossa/ranchillä, jonka terassilla oli kaksi riippumattoa. Minulle kävi tuuri, koko mökki olikin vain minulle. Siellä nukuin muutaman yön ruususen unta pinkin hyttysverkon alla. Olen aikamoinen riippumatto-fani, niin voitte kuvitella mun ujon kiljahduksen, kun näin mökin ensimmäisen kerran. Aivan ihastuttava piilopaikka. Ja kas, kyllä joukkoon näköjään mahtui yksi kuva, missä itsekin olen Tikalin temppelirauniolle kiivenneenä. Huikeat maisemat vai mitä? Hah, tutut varmaan tässä vaiheessa hieraisee silmiään tuota mun poikatyttö -lookia, mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua.. 😉

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tosiaan, nyt on kaikki aihepiirit (hyvinvointi, ruoka ja matkailu) ja meikäläisen suurimmat mielenkiinnon kohteet ikäänkuin esitelty. Jatkossa pääsette lukemaan rajatumpia aihepiirejä, syvennetään ja hämmennetään soppaa jonkin verran.

Toivottavasti pääsitte vähän jyvälle, millaisesta reissaamisesta pidän. Kysykää ihmeessä lisää, jos tulee mieleen jotain, mitä haluaisitte kyseisistä maista tietää. Väli-Amerikka ja sittemmin myös Etelä-Amerikka tulee olemaan meikäläiselle aina lähdellä sydäntä ja palaan sinne tasaisin väliajoin myös fyysisesti uudelleen, tai niin ainakin toivon.

Matkakuumeisin terveisin,
– AaKoo

Tyttö, joka halusi nähdä maailman.

Ennen sen syvempiä pohdintoja, on esittelyn aika.

Olen 25v, suomalainen ”inkkarityttö”. Samaistun vahvasti Disney-klassikon Pocahontasin sielunmaailmaan.

20131225-161403.jpg

Sen lisäksi olen hyvin visuaalinen ihminen ja toteutan itseäni värien kautta niin pukutumisellani kuin työssänikin. Tyylini on melko pirteä, mutta kuitenkin hillitty, eikä mikään räikeä joulukuusi. Teen graafikon hommia niin lehtialalla kuin televisio-ohjelmillekin.

Vapaa-aikani vietän usein niin, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Elän hetkessä – kuten Pocahontaskin. Toisinaan se tarkoittaa tavoitteellista kuntosalijaksoa tai ystävieni parissa rentoutumista, mutta myös laiskat kotipäivät ovat minulle tärkeitä. Rakkain harrastukseni kuitenkin on reissaaminen, sillä koen, että maailmassa on paljon jännää ja kaunista nähtävää!

Jokainen värikäs auringonlasku, lintulaji, laakso ja ranta (vain muutama lueteltuna), ovat ainutlaatuisia omalla tavallaan – eikä tarvitse olla värikylläinenkään asia, mutta haluan kokea ne kaikki!

Ensi vuonna (2014), muutoksen jännät tuulet puhaltavat, sillä kaukomatkat jäävät varmaankin vähemmälle, sillä saan päästää alkuvuodesta sisäisen sisustusarkkitehtini valloilleen oman kodin sisustamisessa, ja siihen varmaan palaa rahaa, kun oikein innostun. Reissaamista en kuitenkaan unohda vaan keskityn enemmän Euroopan kohteisiin, lähempääkin löytyy mielenkiintoisia kohteita.

Elämä osaa kyllä yllättää, ja sepäs tässä nyt hymyilyttää.

-AaKoo