Syksyn fiilistelyä Pirkanmaalla

Ei ole salaisuus, miten paljon rakastan värejä ja siksi pidän syksystä todella paljon. Mulle on hyvin meditatiivinen kokemus kävellä metsässä ja tuoksutella syksyä ja ihmetellä syksyn moninaista väripalettia.

Yllätyksekseni väriloisto Seitsemisen metsässä ei kuitenkaan ollut vielä viikko sitten niin pitkällä kuin mitä olen jo nähnyt Tampereen keskustassa. Patikoimme siellä Reinon ja ystäväni Miljan kanssa.

Vierailin Seitsemisen kansallispuistossa vasta ensimmäistä kertaa, mutta varmastikaan en viimeistä. Koveron perinnetilalta lähtevää Koveron kierrosta en suosittele esteetöntä kulkua tarvitseville, mutta onneksi Seitsemiseltä löytyy reittejä myös tämän seikan huomioiden. Muille suosittelen Koveron kierrosta lämmöllä, sillä reitti tarjosi monipuolisesti monenlaista nähtävää, tosin vau-elämyksiä odotettiin ehkä enemmänkin.

featheronthemove (2 of 35)Seitseminen19featheronthemove (35 of 35)
Koveron lenkki kiertää Haukilammen, Kirkaslammen ja Koverolammen kautta takaisin Koveroon. Noin kuuden kilometrin lenkillä meillä meni aikaa kolme tuntia. Kuljimme siis melko leppoisaan tahtiin monia ihastuttavia pientä yksityiskohtia fiilistellen.

featheronthemove (20 of 35)featheronthemove (15 of 35)

Kuljimme kierroksella vastapäivään. Viimeisellä kolmannella pysähdyimme Haukilammen äärellä olevalla tulentekopaikalla, josta oli niin upeat lampimaisemat, että siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.

featheronthemove (22 of 35)featheronthemove (26 of 35)featheronthemove (24 of 35)

Patikointi oli hyvä lenkki myös niskoilleni, sillä pääni kyllä vaappui jokaiseen suuntaan ylös, alas, vasemmalle ja oikealle. Lisää kuvia retkeltämme löydät täältä!

IMG_9194featheronthemove (13 of 35)
featheronthemove (32 of 35)Seitseminen9

Puiden väriloiston lisäksi valon sävy on syksyllä ainutlaatuinen. Olin onnekas, kun sain viikolla todistaa upeaa auringonlaskua Tampellan rannassa. Minuutti minuutilta taivaanranta vaihtoi sävyään yhä upeammaksi. Suorastaan mykistyttävä kokemus.

featheronthemove-syyskuufotm-syyskuu

Toivottavasti syksystä saamme nauttia vielä pitkään, vaikka näyttääkin vähän siltä, että maahan alkaa leijailla (ainakin keskustassa) vähitellen enemmän ja enemmän lehtiä jättäen puut paljaaksi.

Reipasta syyskuun viimeistä viikkoa kaikille toivottaen,
AaKoo ja Reino

Loppiaisen taikaa

Uusi vuosi, uudet kujeet. Meille kaikille tuttu sanaparsien klassikko näin alkuvuodesta. Kuin yhdessä yössä meihin kaikkiin iskostuu hirmuinen motivaatiopiikki ja usko, että nyt minä parannan tapani ja elän onnellista tasapainoista elämää. Ajatuksena se on kovin kaunis, mutta käytännössä kaatuu rähmälleen viimeistään tammikuun puolessa välissä tai jo joulun poiskorjaamisen yhteydessä takaisin kaappiin.

Minä puolestani aloitan vuoden siitä mihin edellinen jäi. En koe, että itsensä kehittäminen tapahtuu aikajanalla tammikuu-joulukuu vaan se on elinikäinen projekti. Ihan vain pienin askelin eteneminen kohti unelmiani. Se on itselleni hyväksi havaittu tapa. Ja toteutettavaksihan unelmat on tehty. Kaiken ei tarvitse tapahtua tässä ja nyt. Saavutukset edellyttävät kovaa työntekoa, monen liikennevalon kautta voitoon.

loppiainen2017-featheronthemove

Oletko kuullut, että muumit ovat muuttamassa Muumimuseon myötä Tampere-talolle kesällä? Minun uuteen vuoteen kuuluu uusi työ. Osittain se tapahtuu muumien parissa, mutta siihen kuuluu myös paljon muutakin. Tämä teille tiedoksi, sillä tulen tutustumaan muumeihin ihan uudella tavalla ja heidän elämänviisauksiaan varmasti sivuan täälläkin. Niissä piilee mielestäni elämän nerous. Itse Muumimuseon mainostamisen jätän heille itselleen, siitä ei huolta, ei blogista tule saamaan muumiähkyjä.


Lisäksi uusi vuosi toi tullessaan uusia ihania muistoja rakkaiden ihmisten kanssa. Vietin loppiaisviikonlopun lapsuusmuistoissa Ypäjällä. Reino nautti suunnattomasti, kun pääsi pomppimaan lumikasasta toiseen pellolla sekä metsässä ja minä ulkoiluretkestä isoäitini ja tätini kanssa uudella laavulla. Sen oli serkkuni vasta äskettäin rakentanut läheiseen perhepiirin metsään. Harmi ettei siitä tullut nyt otettua hyvää kuvaa, mutta toisaalta jotkut asiat on hyvä pitää piilossa. 😉

Luonnossa on kyllä oma taikuutensa, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Oli ihanaa katsella nuotion tulta ja vaan pysähtyä hetkeksi keskelle metsän rauhaa ja katsella ympäriinsä. Nautin pienestä parin tunnin retkestämme suunnattomasti, sain viettää kauniin hetken ihmisten kanssa, joita näen kovin harvoin. Ikimuistoiset hetket koostuvat niin yksinkertaisista pienistä asioista kuin makkaratikusta, suojaisasta laavusta ja puheensorinan ja metsän hiljaisuuden tasapainosta. Täydellinen pieni hetki elämässä.

img_6641

Vaikka toisaalta olen kauheissa matkakuumepöhinöissä tällä hetkellä, olen myös kiitollinen, että olen oppinut arvostamaan Suomen luontoa. Ystäväni vinkkaamana osallistun ”Retkihaaste 2017” -tapahtumaan. Idea on hyvin yksinkertainen ja mielestäni jopa nerokas. Haaste käsittää 52 kohtaa, jotka tulee toteuttaa vuoden 2017 aikana. Yksi retki siis jokaiselle vuoden viikolle. Osassa pitää pienoisesti haastaakin itseään, mutta mitään mahdottomuuksia ei ole joukossa.

Tunnollisena osallistujana en aio yhdistää kohtia keskenään, jos siihen tulee mahdollisuus vaan merkitsen muistiinpanoihini toteutetuksi yhden kohdan kerrallaan. Ennen kaikkea tarkoituksena ei tässäkään asiassa ole olla suorittaja vaan nauttiva osallistuja. Nauttia siitä, että pääsee toteuttamaan näitä asioita – omasta tahdostaan luonnon helmassa. Kohdan 18 toteutin siis eilen.

Tässä vielä linkki tapahtuman Facebook-linkkiin, jos vasta kuulit asiasta ensimmäisen kerran ja haluat osallistua tapahtumaan. Lisäohjeet löytyvät siis linkin takaa, mutta retkihaasteen kohdat löytyvät myös alta. Toivottavasti sain sinutkin innostumaan luonnossa liikkumisesta. Jos jaat kuvia somessa, esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa, muista merkitä hashtagit #retkihaaste2017 #52retkeävuodessa kuvan oheen.

52 retkihaastetta vuodelle 2017:
1. Retki lähimetsään.
2. Retki kansallispuistoon.
3. Retki luontokohteeseen, jossa et ole aikaisemmin käynyt.
4. Retki luontokohteeseen, jossa on luola.
5. Retki luontokohteeseen, jossa on pitkospuut.
6. Retki luontokohteeseen, jossa on suo.
7. Retki luonnonsuojelualueelle.
8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia.
9. Retki kohteeseen, jossa on kalliomaalaus.
10. Retki saareen.
11. Sieni-/marjaretki.
12. Retki lintutornille.
13. Vietä yö ulkona -retki.
14. Lintubongausretki.
15. Retki luontokohteeseen, jota ystävä suositteli.
16. Retki luontokohteeseen, jota suositeltiin sosiaalisessa mediassa.
17. Retki luontokohteeseen, josta luit lehdestä tai kirjasta.
(x) 18. Retki metsään, jossa olet käynyt lapsena.
19. Retki luontopolulle, jonka nimi on kaunis.
20. Retki kodalle tai nuotiopaikalla, jossa syöt lämpimän ruoan.
21. Retkiluontokohteeseen, jossa on koski.
22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki.
23. Retki luontokohteeseen, jossa olet jo pitkään halunnut käydä.
24. Retki niitylle bongaamaan perhosia.
25. Jälkiä lumessa -retki.
26. Retki vesillä.
27. Retki luontokohteeseen, jossa on vanha puu.
28. Kotipaikkakuntaasi liittyvä luontokohde.
29. Päiväretki luontoon.
30. Luontoretki, jossa patikoit yli 10 km.
31. Luontoretki samaan kohteeseensa neljänä eri vuodenaikana.
32. Retki omaan suosikkiluontokohteeseen
33. Retki luontokohteeseen, jonka teet yksin.
34. Retki luontokohteeseen, kun arki tuntuu raskaalta.
35. Retki luontokohteeseen, jossa on metsälampi.
36. Retki geokätkölle.
37. Retki auringonnousun aikaan.
38. Retki perinnemaisemissa.
39. Retki, jonka aikana opettelet tunnistamaan kasveja.
40. Retki luontokohteeseen, joka on vähintään 120 metriä merenpinnan yläpuolella.
41. Retki luontokohteeseen, jossa ylität sillan.
42. Retki luontokohteeseen, jonka nimessä on eläin.
43. Ruskaretki
44. Retki jäälle.
45. Kerää luonnossa olevat roskat -retki
46. Retki luontokohteeseen, jossa pysähdyt aistimaan luontoa.
47. Retki, jolla havainnoit keväänmerkkejä.
48. Retki sateella.
49. Retki luontokohteeseen, jossa haastat itsesi.
50. Retki luontokohteeseen, johon yhdistät lempiharrastuksesi.
51. Luontoretki keskellä kaupunkia.
52. Luontoretki teemapäivänä.


Tässä kuulumiset tällä kertaa, kannattaa pysytellä kuulolla, sillä pian on aika julkistaa eräs jännä yllätys blogin 1-vuotispäivän kunniaksi! 🙂

– AaKoo

 

 

Syksyisiä muutoksen tuulia ja värikylläisiä puita

Syksy on minulle useimmiten muutoksen aikaa. En tarkoita kevyttä pientä muutosta, kuten sisustuksen päivittämistä syyskuoseihin vaan, että muutokset tapahtuvat rytinällä ja vievät koko elämää toiseen suuntaan.

Esimerkiksi tasan viisi vuotta sitten muutin vaihto-opiskelun myötä Brittein saarille Southamptonin kaupunkiin muutamaksi kuukaudeksi (siitä lisää varmasti toisella kertaa). Sen seurauksena sain elinikäisiä ystäviä, jotka pelastivat minut asunnottomuudelta ja sain ohessa opetuksen Brittien byrokratiahelvetistä.

Neljä vuotta sitten elin matkalaukkuelämää, sillä senhetkinen asuntoni oli alivuokattuna eteenpäin. Toteutin unelmiani työharjoittelussa tv-tuotannon parissa huomatakseni, ettei sen hektisyys ollutkaan minua varten.

Kolme vuotta sitten olin (viimein) vapaa opinnoista ja elämäni oli edessä eli toisin sanoen vietin pitkää päivää editointitöiden parissa. Nyt lokakuussa videotyöt loppuvat (ainakin toistaiseksi). 12 vuoden televisiounelmani on nyt nähty. On aika suunnata kohti uusia unelmia.

Kaipasin toimistotyössäni erityisesti luonnonvaloa. Toimistossamme ikkunatkin ovat katonrajassa, joten toisinaan ei ollut aavistustakaan millainen keli ulkona odottaa. Toki Reino-koiramme on tehnyt tähän suuren muutoksen.

Tänään tein hänen kanssaan jopa isomman aamulenkin (yksin en sitä ikinä olisi tullut tekemään, ennen nautin liikaa pussilakanan ja tyynyn pehmeydestä). Ai että, miten nautin aamun kirpeästä ilmasta ja värikylläisistä puista. Nyt on syksy Tampereella parhaimmillaan (kuva vasemmalla on alkuviikolta omasta kotipihasta).

En ole aamuihminen, mutta tänään oikein sukat pyörivät jaloissa, kun palasimme takaisin kerrostalomme rappukäytävään ja siellä tuoksui tuore pulla. Yksi maailman parhaimmista tuoksuista. Se ei valitettavasti tullut meidän taloudesta, mutta se oli sivuseikka. Tuon hajun, kun saisi purkkiin, niin olisin jo pelkästään sillä sokerihumalassa koko päivän.

image

En tullut ottaneeksi tältä aamulta kuvia, sillä olen oppinut, että aina ei tarvitse kaikkea ottaa talteen puhelimen kameranrullaan. Jotkin asiat on parempi tallettaa muistojen kameranrullaan. Pelkkä tekstin lukeminen olisi kuitenkin tylsää, joten tämä kirjoitus on kuvitettu viime viikonlopun syysfiilistelyillä Repoveden Kansallispuiston maisemissa. Siellä tosin syksy oli vielä alkutahdeissa.

Oli pitkäaikainen unelmani päästä katsomaan millaista luontoa tarjoaa Repoveden maisemat ja sinne varmasti eksymme toistekin ja vinkkaan alueen reiteistä sitten paremmin, kun itsekin tunnen aluetta paremmin. Maisemat todella olivat upeat ja siksi onkin suuri harmi, ettei alue suosi esteetöntä kulkua tarvitsevia retkeilijöitä. Tämä tiedoksi esteetöntä retkeilyä harrastaville, joille kerään mielelläni kohdevinkkejä.

image

Toivottavasti sinäkin ehdit nauttimaan syksystä ennen kuin pimeys valtaa Suomen. Huomisen tuulista, kun ei voi tietää, joten muistathan elää tässä ja nyt.

Värikästä syksyn jatkoa toivottaen,
/AaKoo

Metsäkylpyjä, maisematerapiaa ja oppia koiranpennun läsnäolotaidoista

Elokuisella kesälomallani oli kolme tavoitetta. Nauttia koiranpentumme Reinon (aivan liian nopeasta) kasvusta, viihtyä enemmän luonnossa kuin sisällä kotiaskareiden parissa ja aktivoitua liikuntaharrastusteni kanssa. Näistä kaksi ensimmäistä kohtaa toteutui onnistuneesti ja jälkimmäisin tuli syrjäytetyksi sairastamisella, sillä flunssa oli ajatuksesta eri mieltä.

Olin kesälomalla kolme viikkoa. Ensimmäisellä viikolla olin tyttöjen pidennetyllä viikonlopulla Budapestissa, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Toisella viikolla kävimme Mikon ja Reinon kanssa retkellä Ylöjärven metsissä Pikku-Ahvenistolla. Halusin päästä luontoon, sillä töihin palatessa tulisi taas kökötettyä päätteen äärellä ihan tarpeeksi ja ennen kuin huomaankaan, niin tulee pimeät ja sitten metsiin ei ihan niin vain uskalla lähteäkään.

Pikku-Ahvenistolla olimme aluksi ihmeissämme, sillä ensinnäkin jo autoreitti maastoon alkoi ihan tyhjästä ison maantien sivusta. Perille saapuessamme jätimme auton pienelle parkkipaikalle ja lähdimme liikkeelle polkua pitkin, mutta pian löysimmekin itsemme jonkun pihapiiristä ja perheen koira äkkäsi hyvin nopeasti meidät ja etenkin Reinon. Näin ollen – ei niin vähin äänin – lähdettiin etenemään hieman isompaa metsäpolkua järvenrantaa pitkin.

Linkin takaa löytyy Retkipaikan kattava tietopaketti paikasta. Alue oli hyvin rauhallinen ja mekin saimme pääasiassa kulkea rauhassa, satunnaisia vastaantulioita tervehtien.

Laavulla meidän kanssa yhtäaikaa oli yksi perhe ja meitä vastaan tuli erinäisiä pieniä seurueita (sienestäjiä, retkeilijöitä ja maastopyörällä kulkevia treenaajia). Mielestäni paikka sopii hyvin heille, jotka haluavat hetkeksi kadota metsään esimerkiksi pienelle nuotioretkelle ja heille, jotka harrastavat polkujuoksua tai maastopyöräilyä, mutta en heille, joiden tarvitsee kuljettaa mukanaan rattaita, tai on vaikea kulkea ilman apuvälineitä.

IMG_2180_REINO

Kävi aika nopeasti selväksi, että retki tulisi olemaan haasteellista maastoa Mikolle. Luotettavan My Little Pony -pyörän pienet renkaat olivat koetuksella, kun polun alta kohoavat vahvat puunjuuret tekivät pieniä hyppyreitä ajoreitille, ylläolevan kuvan kivisillasta puhumattakaan. En siis suosittele maastoa esteetöntä reittiä tarvitsiville. Onneksi reitti ei ollut kuin kahden kilometrin pituinen, joten reissusta ei jäänyt Mikollekaan ikävä fiilis, korkeintaan kolotusta käsissä tangon puristamisesta.

Minä ja Reino puolestaan olemme molemmat melko seikkailumielisiä, joten toisinaan hakeuduimme vähän vaatimampaakin maastoa pitkin tutkailemaan erinäisiä asioita, minua kiinnosti maisemat ja Reinoa tuoksut.

Vaikka Reino on ollut meillä vasta kaksi kuukautta olen oppinut häneltä jo paljon. Hänelle elämä on ihanan yksinkertaista. Hän syö, hän leikkii ja nukkuu ja sitten sama kehä uudelleen. Ei huolta työasioista tai arjen pyörittämisestä. Siihen yksinkertaistettuun mielentilaan tulisi meidän ihmistenkin useimmiten hakeutua etenkin, kun elämä tuntuu kuormittavan mieltämme liikaa. Miksi me teemme elämästä usein turhan monimutkaista?

IMG_2238_akjareino

Tällakin retkellä Reino olisi varmasti viihtynyt tuntikausia – haistellen kasveja, leikkien isohkojen kivien kanssa tai jyrsien oksia pienillä naskalihampaillaan.

Hänelle pienet ilot ovat niitä isoja iloja. Kuten hieno iso keppi lenkkipolulla, joka on otettava matkamuistoksi mukaan ja kannettava sitä ylpeänä, jotta kaikki vastaantulevatkin huomaisivat kuinka hieno se on. Toisinaan kepin pitää olla isompi kuin hän itse, ja keppi usein sotkeutuu hihnaan, jolloin kulkeminen on haasteellista. Hän ei välitä siitä, vaan kulkee pää pystyssä hitaasta etenemisestä huolimatta. 

Kuulostaako tutulta? Onko sinulla tapana kerätä enemmän tehtävää kuin mitä jaksaisit? Pää pystyssä eteneminen tuottaa silloin useimmiten meille ihmisillekin vaikeuksia, mutta periksi ei anneta, eihän? 😉

featheronthemove_torronsuo_3

Kolmannella lomaviikolla matkasimme kotiseudulleni Somerolle, ja lähdimme lauantaina 27.8. viettämään Suomen luonnon päivää Torronsuon Kansallispuistoon. Olen viimeksi vieraillut kyseisissä suomaisemissa ala-asteen retkellä, joten koin, että oli korkea aika päästä tasapainoilemaan pitkospuilla uudelleen.

Torronsuo on ainutlaatuinen paikka, enkä sano näin kotiseuturakkauden vuoksi – pelkästään. Metsässä liikkuminen on toki aina ihanaa, mutta tuota karua suomaisemaa en näe kovin usein ja se teki jälleen vaikutuksen ja toi mieleen häivähdyksen tunnelmaa – kuin olisin samoillut Lapin jylhissä maisemissa. Torronsuo tarjoaa upeat maisemat Etelä-Suomen suurimmalla suoalueella, jossa patikointireittejä löytyy niin iltapäiväretkeilijälle kuin aktiiviliikkujallekin. Lisäksi lintutorni houkuttelee monia lintubongareita harvinaisien lintulajien ääreen.

Itse kiinnitän graafikkona metsässä ensimmäisenä huomion metsän väreihin ja valon luomaan tunnelmaan, mutta toisaalta tuoksuttelen myös metsän tuoksua ja kuuntelen hiljaisuutta. Torronsuolla minun oli pakko toisinaan pysähdellä, sillä joka kerta kun katsoin uudelleen ympärilleni, oli ympäristö erilainen. Orastava syksy toi oman pienen lisämausteensa miljööseen, ja olinkin retkestä aivan pähkinöinä.

Mikolle tuotti jälleen haasteita kulkeminen, sillä ennakkoon selvittämämme esteettömyysreitti olikin vain 200 metriä pitkä, joten eihän me päästy kuin suoalueen reunalle. Retkemme saikin uuden ulottuvuuden, sillä jännäsimme loppu matkan pysyisikö Mikko pyöränsä kanssa pitkospuilla pystyssä vai tipahtaisiko suon puolelle. Taisivat siinä olla Mikon vatsalihakset koetuksella, mutta retkestä selvittiin ehjin nahoin ilman kenenkään putoamista suohon.

Vaikka tarkoituksena oli tehdä luonosuhteen korjausliike, niin samalla tuli myös opittua pieniä viisauksia elämästä pienen nelijalkaisen näkökulmasta. Saapi nähdä mihin kaikkialle vielä tänä syksynä ehditään eksyäkään. Reino kantoi jo ensimmäisenä päivänä meille ison lakastuneen puun lehden jalkojen juureen, joten on mielenkiintoista nähdä, miten hän reagoi syksyyn, kun kellastuneita puunlehtiä on kasoittain.

Maailma tarvitsee enemmän pehmeyttä ja läsnäolevia katseita. – Hidasta Elämää

Näihin sanoihin ja tunnelmiin. Rentouttavaa viikonvaihdetta teille!

– AaKoo

featheronthemove_torronsuo_12

 

Kanootin kapean vesille työnsin, osa 2

Ei mennyt tämä(kään) kesä ihan niin kuin olin ennakkoon suunnitellut. Kesän piti täyttyä laiskoista auringonlaskujen tuijotuksista, useammasta seikkailumielisestä kanoottiretkestä ja töitä piti tehdä hieman kevyemmin rantein – onhan kesä ja Suomen kesä tunnetusti lyhyt ja vähäluminen. Sen sijaan en tainnut jaksaa arki-iltoina valvoa yhdenkään auringonlaskun kanssa aivan loppuhuipennukseen asti, kanoottiretket rajoittuivat kahteen melontakurssikertaan ja töitä tuli tehtyä välillä jopa kolmen edestä. Lisäbonuksena meille kotiutui heinäkuussa pieni hurmaava shelttipentu, Reino, joka valloitti sekä meidän sydämet että kodin ja antoi uuden merkityksen päivien aikatauluttamiselle. 

Sitten tuli elokuu ja kesäloma. Se alkoi siis juuri, joten aikomukseni on ottaa siitä kaikki irti niin levon, liikunnan kuin seikkailujen kannalta. Ihan niin kuin elämässäni yleensä, tulevat viikot elelen entistäkin intensiivisemmin”Elämä on tässä ja nyt” mentaliteetillä.

Heti loman alkutahdeiksi, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli ajankohtaiseksi, koko kesän odottamani Hiking Hit Travelsin järjestämä Tampere by Kayak Round Tour–melontaretki. Kävi aiemmin viikolla ilmi, että meitä osallistujia olisi retkellä ohjaajan lisäksi vain kaksi – minä ja aiemmin kesällä kajakkikurssilla tapaamani Salla, joten valitsimme kajakkiyksiköiden sijaan yhden kaksikon, jotta matka sujuisi entistä jouhevammin, mikä esimerkiksi tarkoitti sitä, ettei tarvinnut maaosuuksilla roudata omaa vuokrakajakkia vaan vuorottelimme yhteiskajakin perässä vetämistä Sallan kanssa.

Tässä kuvassa esimerkkirivi yksikkökajakkeja. Kajakkikaksikossa on siis kaksi matkustajaa yhden sijaan, joten kaksikko on hieman pidempi kuin yksikkö, mutta toisaalta myös hieman leveämpi ja vakaampi kuin kajakkiyksikkö. Hyvä vaihtoehto siksi ensikertalaisille, jotka haluavat matkustaa yhdessä kaverin kanssa – eivätkä pelkää melan roiskuttavan päälle aika ajoin.

Tampere by Kayak Round Tour on laajempi versio tutusta yhden järven Tampere by Kayak -retkestä. Round Tourilla melotaan nimensä mukaisesti Tampereen elinvoimaisen ja moniulotteisen kaupunkisilhuettien ohi sekä Näsi- että Pyhäjärvellä. Halusin ottaa melontapäivästä kaiken irti, joten ilmoittauduin impulsiivisesti mukaan tähän melko raskaaseen retkeen. 

Kiinnostukseni lajiin oli jo alkukesästä suuri ja se vain vahvistui kesän myötä vaikka varsinaisesti vesille en tosiaan kurssin lisäksi ehättänyt. Retkeen osallistuvilta toivotaan aiempaa melontakokemusta, mutta olen hyvä esimerkki sitä, että vähäinenkin kokemus on riittävä, kunhan omaa rohkean mielen ja sisukkaan luonteen, jos käsiä alkaa jossain vaiheessa hapottamaan. Etenemistahtimme oli leppoisan rauhallinen, joten aika-ajoin pidimme pienen tauon huomaamattakin, kun jutustelu yltyi.  Toisen kuuli näet paremmin kun pysäytti melan pyörimisliikkeen hetkeksi.

Paikan päällä huomasin, että aurinko oli alkanut yllättäen paistamaan – vastoin kaikkia katsomiani sääennustuksia. Aloin vähän epäilemään olisiko kuoritakkini sittenkin liikaa, mutta päädyin kuitenkin pitämään sen päällä sadekuuron varalta. Sadekuuron, jota ei sitten koskaan tullut. Auringonpaiste vain yltyi päivän mittaan ja hyvä niin. Sen tuloksena kasvoni ovat saaneet likaisemman sävyn, jotkut tuttavani kutsuvat sitä papurusketukseksi.

Ei mennä kuitenkaan vielä asioiden edelle. Paikan päälle tullessani sain melontakurssilta tutuksi tulleeseen tapaan aukkopeiton, melan ja pelastusliivit, ja mallailin jalkatuet kajakissa minulle sopiviksi. Olen hieman Sallaa isompi, joten päädyin perämieheksi, joten minulla oli ensi kertaa vastuullinen tehtävä; saisin ohjata jaloillani peräsintä. Tiesin heti, että minun olemattomilla suuntavaistoillani siitä tulisi mielenkiintoista.

Matkamme ensimmäinen osuus oli Kaupinojalta Uittotunnelin kahvilalle. Pääsimme lähtemään ilman ongelmia ja olin vain yhtä hymyä (ainakin sisäisesti), kun irrottauduimme lähtölaiturista. Sitä mukaan mitä kauemmaksi irtaannuimme rannassa sitä kevyempi olo itselleni tuli. Nyt ei tarvinnut miettiä ja murehtia muuta elämää. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin keskittyä siihen hetkeen ja se sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Kävi aika nopeasti selväksi millaisten teemojen parissa tämä retki tulisi keskusteluissa soljumaan. Ympäristölliset asiat, kaavoitushankkeet, Tampereen kehittäminen, kulttuurimaisemat, Näsijärven pohjan selluloosajätteet yms. Oli mielenkiintoista ajatella Tamperetta eri näkökulmasta kuin ennen, mutta toisinaan jätin retkenvetäjämme Pekan ja Sallan keskustelut toisen korvan varaan ja toisella korvalla kuuntelin veden liikehdintää. Oli rauhoittavaa seurata, kun mela osui vedenpintaan ja nousi uudelleen ylös tiputtaen pisaroita milloin minnekin. Vaikka muuten pysyin kuivana, räiskin päälleni aika ajoin vahingossa vettä nimenomaan melan avulla. Toisinaan vettä meni suoraan silmään, toisinaan syliin. 

Aluksi  rytmin hakeminen ja oikean asennon löytäminen vaati vähän muistelua kurssin opetuksista, mutta kyllä ne nopeasti muistui mieleen. Niiden vakiinnuttua annoin katseeni vaeltaa. Sää oli suorastaan täydellinen. Vedenpinta oli peilityyni ja auringon valo sai veden näyttäytymään toisinaan omaan silmään jopa turkoosin sävyiseltä. Aivan kuin olisin ollut hetken aikaa Välimerellä tai sitten annoin vaan mielikuvitukseni hetkeksi lentää turhan kauaksi. 

Valitettavasti puhelimeni oli visusti vedeltä suojassa melonnan ajan, joten teidän on nyt tyydyttävä minun kertomiini mielikuviin tai lähteä itse kajakin kyytiin ja nähdä omin silmin kuinka kaunista veden äärellä on. 😉


Saapuessamme Uittotunnelille pakkasimme kajakit samantien mukana olevien pyörien päälle vetoliinoilla. Päätimme pitää Uittotunnelin kahvilalla lounastauon, sillä saapuessamme Laukontorille saattaisivat useimmat ruokailupaikat olla jo kiinni. En ollutkaan käynyt Uittotunnelin kahvilalla ennen. Päädyin suolaisen lohivohvelin ja makean vohvelin comboon. Eväät ja miljööt olivat kyllä moitteettomat. Haitarimusiikki tahditti lepohetkeämme. Kuoritakkini sai tässä vaiheessa kyytiä.

Siitä suuntasimme kajakit mukanamme Uittotunnelia pitkin Pyhäjärven ääreen. Pieni muutaman sadan metrin metsäpolku oli mielestäni kuin tehty kajakin siirtämiselle vesistöstä toiselle. Seuraava etappimme oli matkata kajakilla Tahmelan, Pispalan ja Pyynikin rantaa sivuten kohti Ratinaa. 

Käyn harvemmin Pyhäjärven puolella ja katselen kaupunkia Pyhäjärven suunnasta vieläkin harvemmin. Oli häkellyttävää nähdä miten suuri ero on visuaalisesti Pyhäjärven ja Näsijärven kaupunkinäkymillä. Siinä missä Näsijärven ranta kiihtyvällä vauhdilla täyttyy uusista kerrostaloista jättäen vanhat rakennukset varjoonsa, on Pyhäjärven puolella vihreys todella paljon vahvempi elementti rantaviivan julkisivusta kuin luonnollisesti puiden seasta pilkistävät arvorakennukset. Ainut joka pisti silmään Pyhäjären puolella oli Varalassa sijaitseva vanha puutalo, jota kehystävät isot vuosisatoja vanhat puut sekä neonoranssit Flowparkin köydet ja muut ripustukset. Luulisi ympäristöaktivistien älähtäneen moisesta yhtälöstä. 

Rantautuessamme Laukontorin laidalle pidimme pienen jalottelutauon ennen retkemme pisintä maaosuutta. Harvemmin sitä tulee roudattua kajakkia keskustan halki Ratinasta Koskipuiston rantaa pitkin Mältinrantaan. Pääsin kyllä helpolla, sillä Salla taisi hoitaa yli puolet roudausmatkasta. Maaosuudet olivat kyllä muutenkin yllättävän vaivatonta siihen nähden, että kuvittelin, että joutuisimme ottamaan tuon n. 25-30 kg kajakin kantoon. Onneksi on keksitty pyörät ja vetoliina.

Edessä oli vielä viimeinen melontaosuus – Mältinrannasta takaisin alkupisteeseen Kaupinojalle. Tässä vaiheessa varmasti meidän molempien retkeilijän yläkroppaa hapotti melkoisesti, mutta toisiamme tsempaten jaksoimme hienosti loppuun asti meloa omin avuin. Ei tainnut kumpikaan meistä tietää mihin oli ryhtynyt, mutta toisaalta ei sitä kumpikaan taida näin jälkikäteen katua tippaakaan. Niin fiiliksissä retkestä oltiin vielä molemmat jälkikäteenkin.

Hymyni ei hyytynyt siis perilläkään. Tampere on kyllä hyvin kaunis kaupunki vedestä käsin. Mahtava tapa nähdä kaupunkia vielä perusteellisemmin. Tuttavapiirissäni ei ole veneilijöitä, joten tämänkaltaista mahdollisuutta päästä veden ääreen tulee harvoin, joten olen kiitollinen, että nyt se toteutui. Tämän alkuviikon retki tuntui vielä yläkropassa, mutta peukalon taipeessa oleva rakko muistuttaa minua sunnuntain retkestä vielä pitkään. 🙂

/ Inkkariterveisin, AaKoo