Elokuisella kesälomallani oli kolme tavoitetta. Nauttia koiranpentumme Reinon (aivan liian nopeasta) kasvusta, viihtyä enemmän luonnossa kuin sisällä kotiaskareiden parissa ja aktivoitua liikuntaharrastusteni kanssa. Näistä kaksi ensimmäistä kohtaa toteutui onnistuneesti ja jälkimmäisin tuli syrjäytetyksi sairastamisella, sillä flunssa oli ajatuksesta eri mieltä.
Olin kesälomalla kolme viikkoa. Ensimmäisellä viikolla olin tyttöjen pidennetyllä viikonlopulla Budapestissa, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Toisella viikolla kävimme Mikon ja Reinon kanssa retkellä Ylöjärven metsissä Pikku-Ahvenistolla. Halusin päästä luontoon, sillä töihin palatessa tulisi taas kökötettyä päätteen äärellä ihan tarpeeksi ja ennen kuin huomaankaan, niin tulee pimeät ja sitten metsiin ei ihan niin vain uskalla lähteäkään.
Pikku-Ahvenistolla olimme aluksi ihmeissämme, sillä ensinnäkin jo autoreitti maastoon alkoi ihan tyhjästä ison maantien sivusta. Perille saapuessamme jätimme auton pienelle parkkipaikalle ja lähdimme liikkeelle polkua pitkin, mutta pian löysimmekin itsemme jonkun pihapiiristä ja perheen koira äkkäsi hyvin nopeasti meidät ja etenkin Reinon. Näin ollen – ei niin vähin äänin – lähdettiin etenemään hieman isompaa metsäpolkua järvenrantaa pitkin.
Linkin takaa löytyy Retkipaikan kattava tietopaketti paikasta. Alue oli hyvin rauhallinen ja mekin saimme pääasiassa kulkea rauhassa, satunnaisia vastaantulioita tervehtien.
Laavulla meidän kanssa yhtäaikaa oli yksi perhe ja meitä vastaan tuli erinäisiä pieniä seurueita (sienestäjiä, retkeilijöitä ja maastopyörällä kulkevia treenaajia). Mielestäni paikka sopii hyvin heille, jotka haluavat hetkeksi kadota metsään esimerkiksi pienelle nuotioretkelle ja heille, jotka harrastavat polkujuoksua tai maastopyöräilyä, mutta en heille, joiden tarvitsee kuljettaa mukanaan rattaita, tai on vaikea kulkea ilman apuvälineitä.
Kävi aika nopeasti selväksi, että retki tulisi olemaan haasteellista maastoa Mikolle. Luotettavan My Little Pony -pyörän pienet renkaat olivat koetuksella, kun polun alta kohoavat vahvat puunjuuret tekivät pieniä hyppyreitä ajoreitille, ylläolevan kuvan kivisillasta puhumattakaan. En siis suosittele maastoa esteetöntä reittiä tarvitsiville. Onneksi reitti ei ollut kuin kahden kilometrin pituinen, joten reissusta ei jäänyt Mikollekaan ikävä fiilis, korkeintaan kolotusta käsissä tangon puristamisesta.
Minä ja Reino puolestaan olemme molemmat melko seikkailumielisiä, joten toisinaan hakeuduimme vähän vaatimampaakin maastoa pitkin tutkailemaan erinäisiä asioita, minua kiinnosti maisemat ja Reinoa tuoksut.
Vaikka Reino on ollut meillä vasta kaksi kuukautta olen oppinut häneltä jo paljon. Hänelle elämä on ihanan yksinkertaista. Hän syö, hän leikkii ja nukkuu ja sitten sama kehä uudelleen. Ei huolta työasioista tai arjen pyörittämisestä. Siihen yksinkertaistettuun mielentilaan tulisi meidän ihmistenkin useimmiten hakeutua etenkin, kun elämä tuntuu kuormittavan mieltämme liikaa. Miksi me teemme elämästä usein turhan monimutkaista?
Tällakin retkellä Reino olisi varmasti viihtynyt tuntikausia – haistellen kasveja, leikkien isohkojen kivien kanssa tai jyrsien oksia pienillä naskalihampaillaan.
Hänelle pienet ilot ovat niitä isoja iloja. Kuten hieno iso keppi lenkkipolulla, joka on otettava matkamuistoksi mukaan ja kannettava sitä ylpeänä, jotta kaikki vastaantulevatkin huomaisivat kuinka hieno se on. Toisinaan kepin pitää olla isompi kuin hän itse, ja keppi usein sotkeutuu hihnaan, jolloin kulkeminen on haasteellista. Hän ei välitä siitä, vaan kulkee pää pystyssä hitaasta etenemisestä huolimatta.
Kuulostaako tutulta? Onko sinulla tapana kerätä enemmän tehtävää kuin mitä jaksaisit? Pää pystyssä eteneminen tuottaa silloin useimmiten meille ihmisillekin vaikeuksia, mutta periksi ei anneta, eihän? 😉
Kolmannella lomaviikolla matkasimme kotiseudulleni Somerolle, ja lähdimme lauantaina 27.8. viettämään Suomen luonnon päivää Torronsuon Kansallispuistoon. Olen viimeksi vieraillut kyseisissä suomaisemissa ala-asteen retkellä, joten koin, että oli korkea aika päästä tasapainoilemaan pitkospuilla uudelleen.
Torronsuo on ainutlaatuinen paikka, enkä sano näin kotiseuturakkauden vuoksi – pelkästään. Metsässä liikkuminen on toki aina ihanaa, mutta tuota karua suomaisemaa en näe kovin usein ja se teki jälleen vaikutuksen ja toi mieleen häivähdyksen tunnelmaa – kuin olisin samoillut Lapin jylhissä maisemissa. Torronsuo tarjoaa upeat maisemat Etelä-Suomen suurimmalla suoalueella, jossa patikointireittejä löytyy niin iltapäiväretkeilijälle kuin aktiiviliikkujallekin. Lisäksi lintutorni houkuttelee monia lintubongareita harvinaisien lintulajien ääreen.
Itse kiinnitän graafikkona metsässä ensimmäisenä huomion metsän väreihin ja valon luomaan tunnelmaan, mutta toisaalta tuoksuttelen myös metsän tuoksua ja kuuntelen hiljaisuutta. Torronsuolla minun oli pakko toisinaan pysähdellä, sillä joka kerta kun katsoin uudelleen ympärilleni, oli ympäristö erilainen. Orastava syksy toi oman pienen lisämausteensa miljööseen, ja olinkin retkestä aivan pähkinöinä.
Mikolle tuotti jälleen haasteita kulkeminen, sillä ennakkoon selvittämämme esteettömyysreitti olikin vain 200 metriä pitkä, joten eihän me päästy kuin suoalueen reunalle. Retkemme saikin uuden ulottuvuuden, sillä jännäsimme loppu matkan pysyisikö Mikko pyöränsä kanssa pitkospuilla pystyssä vai tipahtaisiko suon puolelle. Taisivat siinä olla Mikon vatsalihakset koetuksella, mutta retkestä selvittiin ehjin nahoin ilman kenenkään putoamista suohon.
Vaikka tarkoituksena oli tehdä luonosuhteen korjausliike, niin samalla tuli myös opittua pieniä viisauksia elämästä pienen nelijalkaisen näkökulmasta. Saapi nähdä mihin kaikkialle vielä tänä syksynä ehditään eksyäkään. Reino kantoi jo ensimmäisenä päivänä meille ison lakastuneen puun lehden jalkojen juureen, joten on mielenkiintoista nähdä, miten hän reagoi syksyyn, kun kellastuneita puunlehtiä on kasoittain.
Maailma tarvitsee enemmän pehmeyttä ja läsnäolevia katseita. – Hidasta Elämää
Näihin sanoihin ja tunnelmiin. Rentouttavaa viikonvaihdetta teille!
– AaKoo
