Mielen kevätsiivous

Hädin tuskin voi enää puhua keväästä, sillä vahvasti alkukesän tunnelmissa elellään. Kalenterin mukaan on kuitenkin vielä toukokuu ja mielen kevätsiivous on minulle nyt ajankohtainen isojen työprojektien päättyessä ja siirryn vähitellen leppoisampaan kesä-aikatauluun. Kesä tunnetusti on aikaa, jolloin murheet kaikkoavat ja nautitaan auringonlämmöstä ja kesän mahdollistamista aktiviteeteista, mutta ei se ole ihan niin yksinkertaista.

Mielen kevätsiivouksella tarkoitan mielen puhdistamista vanhasta ja akkujen latausta tulevia haasteita varten – pysähtymistä tähän hetkeen. Missä olen nyt. Tällä hetkellä olen kaamean päänsäryn kourissa ja muutenkin on vähän mollivoittoinen fiilis, mutta ei mitään sellaista, mitä ei kunnon lepo ja lähitulevaisuuden kesäsuunnitelmat parantaisi. 😉

Täällä blogissa pyrin luomaan posiitivisen suhtautumisen elämään ja tulevaisuuteen, mutta ilman sen vastapainoa – vaikeuksia ja surua – en olisi oppinut nauttimaan hyvistä hetkistä, pienistä iloista ja suurien haaveiden toteutumisista näin syvästi. Tiedän, alkaa kuulostamaan hurjalta, nyt mennään syville vesille. Syytän tästä Arman Alizadin uutuussarjaa Arman Pohjantähden Alla.

Myönnän, että olen pitkään pyrkinyt välttelemään tuota sarjaa, koska haluaisin mielummin pysytellä pienessä kuplassa, jossa kaikki on hyvin. Suomessakaan ei asiat ole täydellisesti, paremmin tosin kuin monessa muussa maassa.

Niinpä rohkenin viime viikonloppuna katsomaan kaksi ensimmäistä jaksoa Arman Pohjantähden Alla -sarjasta (Oikeus ja rangaistus sekä Asunnottomuus) ja patoni aukesivat. Elämään kuuluun niin ilot kuin ne surut. Olen hyvin myötätuntoinen ihminen, ja tahtomattani imen itseeni toisten huolet ja murheet. Ja niin kävi nytkin. Aion kyllä katsoa loputkin jaksot, mutta näköjään on liian raskasta katsoa niitä useampi kerralla.

Processed with MOLDIV

Jaksot saivat ajatukseni virtaamaan elämänviisauksia, jotka olen omasta elämästäni oppinut. Toivon, että niistä on apua sinulle, jos oma arkesi on haasteellista juuri nyt. Eläminen positiivisuuden kautta kantaa pitkälle. Läpi kyyneleiden, huolien, ongelmien ja yksinäisyyden.

Uskon, että jokaiselle annetaan tasan sen verran haasteita, kun tämä voi kantaa eikä yhtään sen enempää. Toisinaan elämänpolku heittää eteen uuden kompastuskiven, josta on vain opittava, noustava ylös ja jatkettava matkaa – ylpeänä, hymyssä suin. Ikinä, ikinä, ikinä ei saa antaa periksi. Ei ikinä.

Viikonloppuna fiilistelin ensin päivällä kesäistä järvimaisemaa, jossa purjelaivat liikkuivat horisontissa ja pieni lintu kävi meitä lähellä tervehtimässä. Silloin nämä kuvat on otettu, halusin tallentaa tuon hetken myös puhelimen muistiin.

Sitten illalla ihastelin parvekkeella riipputuolissa täysikuuta, lämmintä kesäyötä, ja ennenkaikkea sitä että pystyin kokemaan nämä asiat. Olen terve ja läheiseni voivat hyvin. Kaikki oikeasti tärkeä on hyvin. Tiedän, alkaa kuulostamaan aika juustoiselta, joten parempi lopettaa.

cropped-kansikuva_toukokuu2016_2.jpg

Mietin pitkään tämän tekstin julkistamista, mutta halusin, että tiedätte, mistä iloinen asenteeni ja pöhkö huumorintajuni kumpuaa. Eletystä elämästä.

Aikamoinen mielen kevätsiivous, vai mitä? Ei hätää seuraavat postaukset on huomattavasti rennompia.

Toivon, että tämä kirjoitus antaa voimaa myös sinulle omissa haasteissa ja vaikeuksissa. Asioiden posiitivisia puolia voi olla joskus haasteellisista löytää, mutta pitkällä tähtäimellä palaset loksahtelevat paikalleen kuin isossa palapelissa, usko pois.

Halauksen voimaa ei pidä aliarvioida, joten haliterveisin
– AaKoo ❤

Kun reissuhuuman pilvilinnat haihtuvat

Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun alkaa palautumaan maan tasalle reissuhuuman pilvilinnoista. Se on hieman haikea fiilis, mutta toisaalta matkamuistot lämmittävät mieltä vielä pitkään vaikkei aurinko jaksaisikaan vielä lämmittää poskea.

Ei ihan villatakilla pärjää ulkona Suomessa, kuten tein vielä tiistaina Lissabonissa. Varsinkaan, jos aamulla lämpömittari näyttää -3 -astetta, kuten tänä aamuna. Siinäpä oli melkoinen shokkiherätys arkeen ja loman jälkeiseen ensimmäiseen työpäivään.

Viikon poissaolon jälkeen on jännittävää huomata, kuinka kevät on edistynyt pienen pykälän Pirkanmaallakin. Lumikasat parkkipaikoilta ovat kadonneet, suurin osa kaduista on putsattu hiekoitushiekasta ja katupölystä ja leskenlehdet puskevat maan alta esiin. Pyöräilijöiden määrä on täten moninkertaistumassa, joten heitä pitää taas jalankulkijana varoa kaduilla.

Lisäksi maantiellä tulivat ensimmäiset venetrailerit vastaan ja karavaanareitakin oli pari päivää sitten liikkeellä enemmän kuin kahdella kädellä olisin ehtinyt laskea. Tunnustan. Aina, kun näen karavaanarin tai muun matkailuun tarkoitetun ajoneuvon, mietin mahdollisia tulevia retkiä ja seikkailuja. Näin käy lähes poikkeuksetta. Niin vahva on meikäläisen palo nähdä maailmaa, sillä niin kovin paljon siitä on vielä näkemättä.

Tästä syystä menen huomenna kuikuilemaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen ja tutustun Kotimaan Matkailumessujen tarjontaan. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä kotimaan matkailulla on tarjottavaa tälle kesälle. Onko keksitty jotain uutta trendikästä vai nostavatko enemmän perinnekohteet päätään? En vielä lupaa mitään, mutta lupaan olla silmät ja korvat auki teille lukijoille ja vinkkaan mielenkiintoisimmat kohteet ja elämysmahdollisuudet, JOS jokin nousee muiden joukosta.

DSC_0684

En voinut rikkoutuneen puhelinnäyttöni vuoksi kuvata tänään Tampere-Lempäälän välisellä maantiepätkällä tämän hetkisiä kevään merkkejä, joten tyydytään nyt Portugalin maanantain maantiemaisemiin. Näimme lukuisia hurmaavia pieniä kyliä ja upeita hiekkarantoja. Oli maa mikä hyvänsä, jotta näkisi kokokuvan kulttuurista, niin siinä on aina paljon enemmän nähtävää kuin vain ne isot kaupungit ja turistinähtävyydet.

Vaikka matkojen haaveileminen on kivaa, loppuillan olen läsnä tässä illassa. Elämä on kuitenkin tässä jo nyt, ei matkamuistoissa eikä matkasuunnitelmissa.

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

-AaKoo

Pääsiäisnoidista roolimalleihin

Lähimmäisen rakkaus. Rentoutuminen. Hyvä olo. Sitä pääsiäisen aika on minulle. Lähes poikkeuksetta vietän pääsiäisen pyhät vuosittain rakkaiden sukulaisteni luona. Pitkän viikonlopun vuoksi, kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Nämä turinat keskittyvät pitkäperjantaihin. Niitä muistoja vaalin ja muistelen varmasti vielä pitkään.

Tiedättekö sen tunteen, kun katsot lähipiiriäsi ja huomaat hymyileväsi leveästi? Ymmärrät, kuinka sinusta on tullut sellainen kuin olet. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka omaavat tietynlaisia luonteenpiirteitä, joita heissä ihailet ja nyt huomaat, että olet nuorena omaksunut samaisia luonteenpiirteitä itsellesi. Ilman heitä et olisi sinä, he ovat antaneet sinulle voimaa ja rohkeutta toteuttaa asioita. Niistä samaisista asioista saat kiitosta työtovereiltasi ja ystäviltäsi. Minusta se on jännittävä havainto. En suinkaan havainnut sitä nyt ensimmäistä kertaa, mutta se on pysäyttävä ajatus jokaikinen kerta.

Seurueessamme tällä kertaa on äitini, hänen sisarukset – veli ja kaksi siskoa puolisoineen – sekä mamma eli äidinäiti ja minä ja Mikko. Melkoinen ryhmärämä. Olemme kokoontuneet tätini ja hänen miehensä luokse Humppilaan. Minulla on hyvin rakastava lähisuku ja tiedän olevani hyvin onnekas sen suhteen. Välimatkojen vuoksi näen molempia tätiäni ja heidän puolisojaan vain muutaman kerran vuodessa. Kaikilla on omat kiireensä ja velvollisuutensa, mutta kun koko poppoo kokoontuu, kuulen naurun jo ulko-ovelle asti.

image

Molemmat tätini ovat minun lempi-ihmisiäni. Toiselta opin visuaalisia taitoja ja toiselta elämänilon ja avuliaisuuden. Molemmilta opin, että kun elämä murjoo pitää vain nousta ylös ja jatkaa eteenpäin – hymy huulilla. Tädeistäni ei entisajan pelottavia pääsiäisnoitia saisi millään, pikemminkin he ovat olleet minun roolimallejani syntymästäni asti. He ovat myös kummitätejäni, mutta pienenä kutsuin heitä pummitädeiksi, ja saan kuulla siitä yhä. Ilmeisesti k-kirjain tuotti silloin minulle hieman vaikeuksia.

Huumorin kukka kukkii jutustelun ohessa. Tällä kertaa syömme pääsiäisteeman mukaisesti lammaspataa, valkosipuliperunoita ja kreikkalaista salaattia tuoreilla mansikoilla ja juustotarjottimen kanssa. Tämän meidän suku osaa parhaiten, jutustelun hyvän ruoan ja juoman parissa.

Pohjois-Karjalan vahvistus osaa pitää nuottia yllä, mutta kukaan ei jää hiljaiseksi. Kaikille jää tilaa sanoa omat kuulumisensa ja mielipiteensä. Itse jään suosiolla tarkkailijan rooliin, sillä hengitän mielelläni sisään tunnelmaa ja nautin tilanteesta itsekseni. Kunpa voisin saada sen rakkauden määrän purkkiin ja kaulakorun päähän. Kuljettaisin sitä mukanani aina.

image

Jutustelemme lisää ja ruoan laskeuduttua suvun kolme kokkikolmosta leikkimielisesti kisailevat, kenen jälkiruoka on seurueen paras. Tarjolla on chilisuklaakakkua, gluteenitonta porkkanakakkua ja rahkapiirakkaa. Joukossa on ammattilaisleipuri ja suurtalouskokki, joten kisa on tiukka. Oma suosikkini on arvatenkin chilisuklaakakku, sillä olen melkoinen suklaahirmu. Sitä minun olisi pitänyt syödä enemmänkin.

Ennen ja jälkeen ruokailun myös savusaunan ovi käy. Sen savuisista löylyistä nauttiminen ja hämyisessä valossa tunnelmointi on täydellinen vastapaino arjen stressille ja velvollisuuksille. Kiireettömyys, mikä ihana asia. Jos olisi vielä enemmän lunta käytäisiin tekemässä lumienkeleitä pihalla, mutta nyt ”tyydytään” istahtamaan pihakeinuun ennen kuin mennään takaisin saunaan ja savuinen löylylysti alkaa uudestaan.

Harvemmin sitä savusaunaan pääsee, joten kuka nyt ei kävisi kampaajalla ennen savusaunaan menoa? Kävi itseasiassa niin, että ennen Humppilaan tuloa olin hemmottelemassa paksua tukkaani 3 ja 1/2 tuntisella parturireissulla ja tämän jälkeen päädyin melkein suoraan löylyihin.

image

Illalla unihiekka vei voiton muutamasta seurueessa, mutta me loput siirryimme alakerran ”sviittiosastolle” pelailemaan Party-Aliasta. Useimmiten kuuntelemme ohessa myös nostagisesta retrosoittimesta vinyylilevyjä, mutta tällä kertaa ”disco-musiikista” vastasi tuttu ja turvallinen radiokanava. Voi sitä lystin määrää. ❤

Vatsalihakset kipeinä nauramisesta ja hymykuopat syvällä kasvoilla lankalauantai-aamuna lähdimme Humppilasta. Kiitos tästä voimaannuttavasta pitkäperjantaista rakkaat. ❤

-AaKoo áka Kaisuli

 

Lajikokeilu: Ilmajooga / Aerial Bliss

”Ei saa olettaa mitään, ei tarvitse osata mitään.” Ne olivat joogaohjaaja Katja Kivijärven ensimmäiset sanat parituntisen ilmajoogaharjoituksen alussa. Kuulin helpottuneita huokauksia. Kymmenhenkisestä porukasta liki kaikki olivat ensimmäistä kertaa tutustumassa ilmassa tapahtuvaan joogalajiin. Ainakin minä jännitin tuntia ennakkoon kovasti, sillä olen aina tuntenut itseni melko kömpelöksi möhköfantiksi. Toisaalta, näissä tilanteissa mieleen tulee aina sanonta ”elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta”, ja siksi rohkenin tulla kokeilemaan itselleni uutta lajia.

Tampereella ilmajoogaa on voinut harrastaa viime syksystä lähtien LempiYoga -studiolla. Siellä harjoitus perustuu ilmajoogan kehittäjän Michelle Dortignacin opetukseen, Unnata Aerial Yogaan. Michellellä on yli kymmenen vuoden kokemus joogaohjaajana, ja vajaan kymmenen vuoden kokemus aerial-artistina, ilma-akrobaattina Circue du Soleil´ssa. Ei siis mikään ihan vaatimaton nainen tämä Michelle. Tämä tieto toi ainakin minulle luottoa tekemiseen. Se mitä tultiin tekemään olisi vain hyväksi keholle ja mielelle.

Muistan Katjan maininneen, että etenkin ryhdille ja kehon virheasennoille ilmajooga tekee hyvää (tietokoneniska, notkoselkä, erilaiset ryhtivirheet jne.) Ei ehkä poista niitä kerrasta, mutta ajan kanssa voi tehdä jopa ihmeitä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, harjoituksessa käytetään apuna katosta riippuvaa silkkiliinaa. Katja kertoi sanonnasta, jonka mukaan liinasta voisi roikkua norsuvauva ja se kestäisi silti. Liinaan  voi siis todella luottaa, että se kantaa, vaikka alkuun sitä epäilinkin. Ennen tunnin alkua Katja auttaa sopivan liinan valinnassa. Sen tulee riippua lonkkanivelten korkeudella varvistaessa. Tämän jälkeen levitän oranssin joogamattoni liinan alle, ja istahdan puolilotusasentoon ja odotan jännittyneenä seuraavia ohjeita.

Harjoituksen aluksi kipusimme heti liinojen sisään. Tutustuimme toisiimme ja ystävystyimme. Ilmajoogassa käytettävään silkkiliinaan voi luottaa ja opituilla lukkotekniikoilla se ei päästä sinua putoamaan. Eikö kuulostakin ihan oikealta ystävältä? Suosikkiasentoni varmasti oli ihan vain pötköttäminen liinan sisällä ja merenneito-asento, jossa liinan sisäpuolella ollaan kylkiasennossa ja vuoroin vedetään polvia hitaasti kohti leukaa ja suoristetaan itsemme mahdollisimman pitkäksi. Liinan sisällä olet omassa tilassasi, johon ulkopuolinen ei oikeastaan edes näe. Saat olla rauhassa omien ajatusten kanssa.

Liinassa ekaa kertaa makoilessani ajatukseni palasivat puolentoista vuoden päähän. Jännittynyt tunnelma oli myös silloin samanmoinen. Tutustuin ensimmäisen kerran astangajoogaan Om Yoga -koululla ja tapasin Katjan ensimmäisen kerran. Olin silloin aika väsyksissä ja eksyksissä mieleni ja kehoni kanssa, mutta sitten rohkenin kokeilla joogaa ja tajusin, että juuri sitä olin kaivannut. Pientä ”hippihetkeä” 1-2 krt viikossa.

Omaa aikaa pienellä matolla, jossa ei tarvitse suorittaa, miettiä töitä tai omaa elämää. Matolla liikehitään ihan vain itseään varten, omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen – kerrankin. Se haastaa kyllä niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta se on vain itseään varten. Vieruskaverin taitoja ja notkeutta ei pidä kadehtia. Ei edes huomioida, korkeintaan ottaa oppia, pienenä haasteena.

Samaa pätee myös ilmajoogaan. Vaikka joogamatto edelleenkin rajaa tilan, jossa liikut – nyt myös liina tuo oman elementtinsä, kepeyttä, tekemiseen. Ja se oli meikäläiselle tervetullutta vaihtelua. Lempeämpää tekemistä. Nopeasti opin luottamaan silkkiliinaan, mutta onko tuo kuitenkaan meikäläiselle ihme. Olenhan kuitenkin myös sanonut, että voisin asua riippumatossa. Elementtinä slkkiliina tuo sen saman ihanan kepeän olon kuin riippumattokin. Riippumatolla ei vain pysty tekemään ”ilmajoogatemppuja” eli esimerkiksi liikkeitä, jotka tapahtuvat pää alaspäin. Tai ainakaan en niitä suosittele kokeilemaan.

Tänään asana-harjoitukset tehtiin osittain lattialla, silkkiliinassa tai kokonaan ilmassa leijuen. Oman liikkuvuuden ja rohkeuden mukaan. Liikkeisiin kuului niin lempeitä ja hitaita kehonhuollollisia liikkeitä kuin vahvoja ja dynaamisia liikkeitäkin. Esimerkiksi mainittakoon ns. Trikonasana, eli kolmioasanan aerial-variaatio (vas. alakulma). Sen tarkoitus on löytää joogaliinan avulla oikeat lihasaktivaatiot ja viedä huomio omaan keskustaan, josta kaikki joogaliikkeet lähtevät. Toisessa kuvassa, jossa Katja roikkuu kyynärvarret lattiassa (oik. reuna) on eräs tapa vapauttaa selkärankaa. Siinä on ajatuksena, että jaloilleen voi etsiä sellaisen asennon, joka sillä hetkellä tuntuu mukavalta.

Oma kohokohtani tunnilla oli kuin huomasin roikkuvani liinasta pää alaspäin pitäen käsillä jalkateristä kiinni selkä kaarella. Se muistaakseni oli jonkinlainen sirkka-asento. Vieressä olevat hieman naureskelivat, kun riemastuin tekemisistäni melko äänekkäästikin (pahoittelut näin jälkikäteen). Joogasali, kun tunnetusti on eräänlainen hiljaisuuden mekka – tai oli, kunnes AaKoo tulee paikalle. Niin vain kömpelöstä möhköfantista olikin tullut viehkeä heinäsirkka. Taisin sanoa ääneenkin, että enpä olisi uskonut!

Parituntinen meni kyllä kirjaimellisesti siivillä. Toisinaan liina saattoi intoutua keinumaan liikaakin, ja Katja kävi muutaman kerran pysäyttelemässä vauhtia, mutta oli kyllä ilo olla liinan kyydissä mukana ja kokeilla uusia juttuja. Pari liikettä jäi vielä hampaankoloon, joissa en onnistunut ja niihin haluan palata uudemman kerran. Katjan tyyli ohjata ja opettaa on ihanan rauhallinen ja kannustava ja viimeistään loppurentoutuksessa Katjan levollinen ääni saattoi johdattaa minut kevyesti uneen, myönnettäköön.

Vielä harjoituksen jälkeenkin tunsin kepeyttä kropassa. Tunsin myös hieman huimausta ja kevyttä huonovointisuutta, koska pää alaspäin oleminen ei vanhemmiten ole enää sopinut minulle (silmien hajataittoni vuoksi). Huonovointisuus ja päänsärky eivät kuitenkaan ole tavaton ilmiö ensikertalaiselle ilmajoogan jälkeen, sillä eipä sitä tule omassa arjessaan paljon kuljettua käsillään pää alaspäin. Pitää vaan antaa kehon ja silmien hiljalleen tottua kyseisiin liikkeisiin ja kyllä se siitä kuulemma helpottaa.

image

Tähän väliin ote Katjan nettisivuilta. Ihan vain, koska sen osuvammin en olisi itse osannut samaa ilmaista: ”Oma joogamatto on vähän kuin koti, jonne palaan ilolla aina uudestaan ja uudestaan. Paikka, jossa voin aidosti olla läsnä oman itseni kanssa, ilman suorittamisen tarvetta tai arvostelua. Matolle palaaminen on aina yhtä kiehtovaa. Se on kuin matka, joka ei pääty koskaan.”

Muutama sananen vaatetuksesta. Otin ennen tuntia selvää, että sinne suositellaan pukeuduttavan ihonmyötäisiin pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen paitaan. Itselläni oli trikoot, toppi ja pitkähihainen, ja kuumahan siinä tunnin edetessä tuli. Minulla oli mukanani myös pieni pyyhe ja juomapullo, mikä oli ihan hyvä juttu. Useimmilla oli mukaan oma joogamatto, kuten minulla, mutta sen sai myös lainaan paikan päältä ilmaiseksi.

Jokainen toki kokee ilmajoogan eri tavalla, mutta kukapa ei haluaisi osata lentää edes yhden ilmajooga-harjoituksen ajan? Lisätietoa LempiYogan ilmajooga-harjoituksista, Aerial Dynaaminen ja Aerial Slow, löydät heidän nettisivuiltaan, jossa voi helposti tehdä varauksen viikkolukkarin varausjärjestelmästä. Tunnit ovat hyvin suosittuja, mutta useimmiten kuitenkin 1-2 liinaa jää kuitenkin tyhjäksi tunnin alkaessa, joten kannattaa olla tarkkana äkillisten varausperuutusten varalta. Tunnille voi käsittääkseni mennä myös ilman joogakokemusta, mutta toki on varmasti hyötyä, jos tuntee asanoita eli joogaasentoja etukäteen.

Lisätietoa lajista voi rohkeasti kysellä esimerkiksi Lempi Yogan -nettisivuilta.

Kepein terveisin,
-AaKoo

 

 

Tavoitteena hyvä olo

Ole itsellesi armollinen. Ole ahkera töissä. Suorita arkiaskareet reippaasti. Tee sitä ja tee tätä. Itse huomaan kompastuvani jälleen samaan kuoppaan. Liikunta jää kaikkien velvotteiden alle ja vähitellen se tippuu pois päivän todo-listalta. Siitä ei vain millään saa rutiinia niin, että se soljuisi muun puuhastelun seassa. Luin jostain, että kun kymmenisen viikkoa harrastaa liikuntaa tiettyinä ajankohtina siitä tulee rutiini. Ei tullut.

Heti kun töitä tulee enemmän, jaksaminen kaikkeen muuhun rajoittuu. Kun pakolliset velvoitteet (kaupassa käynti, kotiaskareet yms.) on suoritettu töiden jälkeen, ei jaksa enää muuta. Päivän mittaan valmistan itseäni työpäivän jälkeiseen liikuntahetkeen. Toistuvasti muistutan itseäni liikunnan jälkeisestä euforian tunteesta – eikä sen tarvitsisi olla edes pitkäkestoista – mutta jaksamiseni on rajallista. Huomamatta annan itselleni luvan, että liikunnanilo rajoittuu vain hyötyliikunnan varaan.

Siitä alkaa usein syöksykierre. Itsensä hyväksyminen tekojensa kautta on jostain syystä erittäin vaikeaa, ainakin allekirjoittaneelle. Tunnustan, olen aika itsekriittinen ihminen. Aina on varaa parantaa ja tehdä jotain enemmän. Harvemmin on aidosti tyytyväinen tekemiseensä. Tunnistatko tässä kenties palasen itseäsikin? Nyt armahdan sinut ja muistutan sinua siitä yksinkertaisesta tosiasiasta – sinä riität sellaisena kuin olet.

image

Tykkään itse keräillä mielenkiintoisia mietelauseita lehdistä ja teelapuista. Koen, että osa hyvinvointia on avoin mieli tulevaan. Kaikki otetaan vastaan sellaisena kuin on. Kunpa itsekin osaisin ajatella itsestäni yhtä avoimin mielin.

On aika ottaa toinen toimintamalli apuun.

Luin viime viikolla artikkelin siitä, miten paremman olon saavuttaisi yksittäisten valintojen kautta. En tarkoita päätöksiä ”nyt minä reipastun ja liikun niin ja niin monta kertaa viikossa” vaan pienen pieniä valintoja kohti tavoitetta. Idea on suorastaan nerokas.

Otetaan nyt esimerkkinä tavoitteeksi -5kg ja iloisempi ja energisempi mieli kuluvan vuodenajan aikana. Tiukka ruokavalio ja kurinalainen liikuntaohjelma varmasti ajaisivat saman asian, mutta on olemassa toinenkin, lempeämpi vaihtoehto. Aamulla kun keräät eväitä töihin mukaan, otatko itsetehdyn lounaan mukaan, haluatko mennä työkavereiden kanssa lounaalle vai ostatko mielummin roiskeläpän (eli saarioisten pizzan) kaupasta ja pidät lounastauon minimissään? Pidemmällä juoksulla oma lounas saattaa tuoda enemmän energiaa työpäivään kuin noutopöydän uppopaistettu ruoka tai keinotekoinen einesruoka, mutta toisaalta herkullinen jälkiruokaherkku voi maultaan pieksiä proteiinirahkat mennen tullen. Eikä se haittaa.

Valintojen kanssa on elettävä. Se on aika vapauttava ajatus. Päivän aikana tulee tehtyä lukuisia valintoja; mitkä vaatteet laittaisin aamulla päälle, pistänkö tuon työpaikan kahvipöydällä olevan makean napostelupalan poskeen vai en, kävelisinkö portaat hissin sijaan jne. Jokainen valinta tuottaisi hyvän olon – oli se sitten terveellinen vaihtoehto tai ei. Ja se siinä parasta onkin.

Tottahan se on, että se vaatii enemmän kärsivällisyyttä, sillä tulokset tulevat hitaamin kuin kurinalainen elämäntapa, mutta itse en ainakaan nauti elämästä, jos se on liian kurinalaista ja ”kaikki kiva” olisi listalta kiellety. Eihän tuo kuitenkaan haittaa, jos tehdyt valinnat tekevät antavat sinulle onnen tunteen siinä hetkessä. Silloin sitä ei voi katua myöhemmin.

 

image

Just do what makes you happy.

-AaKoo

Ps. Tämän iltapäivän valintani on jooga ja rentouttava infrapunasauna. Ei intervallireeniä ennen joogaa (niin kuin joskus tapana on), vaan tavoitteena on tällä kertaa rentoutuminen ja töistä perusteellisempi irtautuminen. Vaikka kuntosalille nämä menenkin tekemään, se saa nyt riittää. Arkenakin elämästä pitää muistaa nauttia. Miten sinä nautit elämästä tänään?