Hyvinvointi – Feather On The Move

Itserakkauden vaikeudesta

Kesäloma. Se helpoin ajankohta pitää huolta itsestään. Väärin. Päässä ruksuttaa, mitä kaikkea pitää muistaa tehdä tai mitä tulisi tehdä nyt, kun on aikaa enemmän olla kotona. Siispä pakenin Italiaan. Pää on kuitenkin yllättävän vaikea saada mukautumaan tähän hetkeen. On vaikea päästää irti suorittamisesta, puuhasteluun olisi niin helppo hukuttaa ajatukset.

En ole ylisuorittaja-tyyppi, mutta oma hyvinvointi jää helposti muiden asioiden jalkoihin. Haluan antaa kaikkeni toisille, mutta en osaa suhtautua samalla tavalla itseeni. Sanonnan mukaan, itseään varten täällä eletään, mutta itse en osaa ajatella noin itsekkäästi. Kun muilla on asiat hyvin, itselläni on kaikki hyvin + jokunen lisäkilo takataskussa. Tähän toimintapaan pyrin tekemään nyt muutoksen. Tulin siis opettelemaan itserakkautta Italiaan – joogan ja läsnäolon kautta. Itseäni varten.

Jooga on ollut rakas harrastukseni jo vuosia. Sekin jäi kuitenkin kaikkien muiden harrastusten (kuten blogin kirjoittelun) tavoin velvollisuuksien jalkoihin puoli vuotta sitten uuden työn myötä. Nyt olen joogalomalla puolen vuoden joogatauon jälkeen. Käytännöllisesti katsoen siis lähden taas nollasta. Masentavaa, mutta jooga on siitä ihana laji, että suorittamista ei sallita. Vaikka olen taas se kömpelö norsunpoikanen taiteilemassa joogamaton päällä, joogaharjoitus antaa rohkeutta olla sinut sen kanssa, että olen jälleen laiminlyönyt omaa hyvinvointiani.

Siksi ajattelinkin toimia tällä viikolla päinvastaisesti tapojeni sijaan. Ei ole pakko sännätä sinne ja tänne. Täällä Pohjois-Italiassa, Liqurian rannikolla Cinque Terressä olisi hurjan paljon nähtävää ja koettavaa, mutta tällä kertaa otan ihan vain pienin askelin. Rannan hiekka varpaiden alla ja auringon jäljet olkapäillä riittävät tältä erää.

Tällä kertaa keskityn itseeni ja toimin tuntemusteni mukaan. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Näennäinen viikkoaikatauluni koostuu 1-2 joogatunnista/päivä ja parista patikointiretkestä kukkuloilla. Siinä se. Muun ajan käytän ajatusteni työstämiseen ja auringosta nauttimiseen. Kaikkiin harjoituksiin ja patikointiretkiin ei ole pakko osallistua.

Olen kyllä salaa rakastunut tähän pienen kalasatamakylän Monterosso al Maren tunnelmaan ja lintujen viserrykseen. Sellainen on kyllä aina viehättänyt minua enemmän kuin suurkaupungin vilske ja ahtaus. Täälläkin tuntee itsensä kyllä pieneksi, kun on melkoiset kukkulat muistuttamassa itsestään joka puolella.

Alue kuuluu Unsecon maailmanperintölistalle ainutlaatuisen ulkomuotonsa ja historiansa takia. Mitä kaikkea kukkulat ja sen ihmiset ovat nähneetkään. Alue on moneen kertaan ollut luonnonarmoilla (tuhoisat mutavyöryt ym.), historian tapahtumista puhummattakaan, mutta jälleen alue kukoistaa upeampana kuin koskaan. Siitä voisin ottaa oppia.

Kirjoittelen tätä tekstiä rantakadun kahvilassa paikallista foccacia-leipää lounaaksi maistellen. Kävin äskettäin kävelemässä rannalla ja kastamassa varpaat Liqurian aallokossa. Uskomatonta, että lähdin taas reissuun tajuamatta, että olen tosiaan Italiassa ensimmäisen kerran elämässäni. Nautin elämästä nyt täysillä – omilla ehdoillani. Se ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin. Sen oivaltaminen on ollut tämän päivän rikkaus.

Aurinkoisin lomaterveisin,
AaKoo

Kanootin kapean vesille työnsin, osa 2

Ei mennyt tämä(kään) kesä ihan niin kuin olin ennakkoon suunnitellut. Kesän piti täyttyä laiskoista auringonlaskujen tuijotuksista, useammasta seikkailumielisestä kanoottiretkestä ja töitä piti tehdä hieman kevyemmin rantein – onhan kesä ja Suomen kesä tunnetusti lyhyt ja vähäluminen. Sen sijaan en tainnut jaksaa arki-iltoina valvoa yhdenkään auringonlaskun kanssa aivan loppuhuipennukseen asti, kanoottiretket rajoittuivat kahteen melontakurssikertaan ja töitä tuli tehtyä välillä jopa kolmen edestä. Lisäbonuksena meille kotiutui heinäkuussa pieni hurmaava shelttipentu, Reino, joka valloitti sekä meidän sydämet että kodin ja antoi uuden merkityksen päivien aikatauluttamiselle.

Sitten tuli elokuu ja kesäloma. Se alkoi siis juuri, joten aikomukseni on ottaa siitä kaikki irti niin levon, liikunnan kuin seikkailujen kannalta. Ihan niin kuin elämässäni yleensä, tulevat viikot elelen entistäkin intensiivisemmin”Elämä on tässä ja nyt” mentaliteetillä.

Heti loman alkutahdeiksi, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli ajankohtaiseksi, koko kesän odottamani Hiking Hit Travelsin järjestämä Tampere by Kayak Round Tour–melontaretki. Kävi aiemmin viikolla ilmi, että meitä osallistujia olisi retkellä ohjaajan lisäksi vain kaksi – minä ja aiemmin kesällä kajakkikurssilla tapaamani Salla, joten valitsimme kajakkiyksiköiden sijaan yhden kaksikon, jotta matka sujuisi entistä jouhevammin, mikä esimerkiksi tarkoitti sitä, ettei tarvinnut maaosuuksilla roudata omaa vuokrakajakkia vaan vuorottelimme yhteiskajakin perässä vetämistä Sallan kanssa.

Tässä kuvassa esimerkkirivi yksikkökajakkeja. Kajakkikaksikossa on siis kaksi matkustajaa yhden sijaan, joten kaksikko on hieman pidempi kuin yksikkö, mutta toisaalta myös hieman leveämpi ja vakaampi kuin kajakkiyksikkö. Hyvä vaihtoehto siksi ensikertalaisille, jotka haluavat matkustaa yhdessä kaverin kanssa – eivätkä pelkää melan roiskuttavan päälle aika ajoin.

Tampere by Kayak Round Tour on laajempi versio tutusta yhden järven Tampere by Kayak -retkestä. Round Tourilla melotaan nimensä mukaisesti Tampereen elinvoimaisen ja moniulotteisen kaupunkisilhuettien ohi sekä Näsi- että Pyhäjärvellä. Halusin ottaa melontapäivästä kaiken irti, joten ilmoittauduin impulsiivisesti mukaan tähän melko raskaaseen retkeen.

Kiinnostukseni lajiin oli jo alkukesästä suuri ja se vain vahvistui kesän myötä vaikka varsinaisesti vesille en tosiaan kurssin lisäksi ehättänyt. Retkeen osallistuvilta toivotaan aiempaa melontakokemusta, mutta olen hyvä esimerkki sitä, että vähäinenkin kokemus on riittävä, kunhan omaa rohkean mielen ja sisukkaan luonteen, jos käsiä alkaa jossain vaiheessa hapottamaan. Etenemistahtimme oli leppoisan rauhallinen, joten aika-ajoin pidimme pienen tauon huomaamattakin, kun jutustelu yltyi. Toisen kuuli näet paremmin kun pysäytti melan pyörimisliikkeen hetkeksi.

Paikan päällä huomasin, että aurinko oli alkanut yllättäen paistamaan – vastoin kaikkia katsomiani sääennustuksia. Aloin vähän epäilemään olisiko kuoritakkini sittenkin liikaa, mutta päädyin kuitenkin pitämään sen päällä sadekuuron varalta. Sadekuuron, jota ei sitten koskaan tullut. Auringonpaiste vain yltyi päivän mittaan ja hyvä niin. Sen tuloksena kasvoni ovat saaneet likaisemman sävyn, jotkut tuttavani kutsuvat sitä papurusketukseksi.

Ei mennä kuitenkaan vielä asioiden edelle. Paikan päälle tullessani sain melontakurssilta tutuksi tulleeseen tapaan aukkopeiton, melan ja pelastusliivit, ja mallailin jalkatuet kajakissa minulle sopiviksi. Olen hieman Sallaa isompi, joten päädyin perämieheksi, joten minulla oli ensi kertaa vastuullinen tehtävä; saisin ohjata jaloillani peräsintä. Tiesin heti, että minun olemattomilla suuntavaistoillani siitä tulisi mielenkiintoista.

Matkamme ensimmäinen osuus oli Kaupinojalta Uittotunnelin kahvilalle. Pääsimme lähtemään ilman ongelmia ja olin vain yhtä hymyä (ainakin sisäisesti), kun irrottauduimme lähtölaiturista. Sitä mukaan mitä kauemmaksi irtaannuimme rannassa sitä kevyempi olo itselleni tuli. Nyt ei tarvinnut miettiä ja murehtia muuta elämää. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin keskittyä siihen hetkeen ja se sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Kävi aika nopeasti selväksi millaisten teemojen parissa tämä retki tulisi keskusteluissa soljumaan. Ympäristölliset asiat, kaavoitushankkeet, Tampereen kehittäminen, kulttuurimaisemat, Näsijärven pohjan selluloosajätteet yms. Oli mielenkiintoista ajatella Tamperetta eri näkökulmasta kuin ennen, mutta toisinaan jätin retkenvetäjämme Pekan ja Sallan keskustelut toisen korvan varaan ja toisella korvalla kuuntelin veden liikehdintää. Oli rauhoittavaa seurata, kun mela osui vedenpintaan ja nousi uudelleen ylös tiputtaen pisaroita milloin minnekin. Vaikka muuten pysyin kuivana, räiskin päälleni aika ajoin vahingossa vettä nimenomaan melan avulla. Toisinaan vettä meni suoraan silmään, toisinaan syliin.

Aluksi rytmin hakeminen ja oikean asennon löytäminen vaati vähän muistelua kurssin opetuksista, mutta kyllä ne nopeasti muistui mieleen. Niiden vakiinnuttua annoin katseeni vaeltaa. Sää oli suorastaan täydellinen. Vedenpinta oli peilityyni ja auringon valo sai veden näyttäytymään toisinaan omaan silmään jopa turkoosin sävyiseltä. Aivan kuin olisin ollut hetken aikaa Välimerellä tai sitten annoin vaan mielikuvitukseni hetkeksi lentää turhan kauaksi.

Valitettavasti puhelimeni oli visusti vedeltä suojassa melonnan ajan, joten teidän on nyt tyydyttävä minun kertomiini mielikuviin tai lähteä itse kajakin kyytiin ja nähdä omin silmin kuinka kaunista veden äärellä on. 😉

Saapuessamme Uittotunnelille pakkasimme kajakit samantien mukana olevien pyörien päälle vetoliinoilla. Päätimme pitää Uittotunnelin kahvilalla lounastauon, sillä saapuessamme Laukontorille saattaisivat useimmat ruokailupaikat olla jo kiinni. En ollutkaan käynyt Uittotunnelin kahvilalla ennen. Päädyin suolaisen lohivohvelin ja makean vohvelin comboon. Eväät ja miljööt olivat kyllä moitteettomat. Haitarimusiikki tahditti lepohetkeämme. Kuoritakkini sai tässä vaiheessa kyytiä.

Siitä suuntasimme kajakit mukanamme Uittotunnelia pitkin Pyhäjärven ääreen. Pieni muutaman sadan metrin metsäpolku oli mielestäni kuin tehty kajakin siirtämiselle vesistöstä toiselle. Seuraava etappimme oli matkata kajakilla Tahmelan, Pispalan ja Pyynikin rantaa sivuten kohti Ratinaa.

Käyn harvemmin Pyhäjärven puolella ja katselen kaupunkia Pyhäjärven suunnasta vieläkin harvemmin. Oli häkellyttävää nähdä miten suuri ero on visuaalisesti Pyhäjärven ja Näsijärven kaupunkinäkymillä. Siinä missä Näsijärven ranta kiihtyvällä vauhdilla täyttyy uusista kerrostaloista jättäen vanhat rakennukset varjoonsa, on Pyhäjärven puolella vihreys todella paljon vahvempi elementti rantaviivan julkisivusta kuin luonnollisesti puiden seasta pilkistävät arvorakennukset. Ainut joka pisti silmään Pyhäjären puolella oli Varalassa sijaitseva vanha puutalo, jota kehystävät isot vuosisatoja vanhat puut sekä neonoranssit Flowparkin köydet ja muut ripustukset. Luulisi ympäristöaktivistien älähtäneen moisesta yhtälöstä.

Rantautuessamme Laukontorin laidalle pidimme pienen jalottelutauon ennen retkemme pisintä maaosuutta. Harvemmin sitä tulee roudattua kajakkia keskustan halki Ratinasta Koskipuiston rantaa pitkin Mältinrantaan. Pääsin kyllä helpolla, sillä Salla taisi hoitaa yli puolet roudausmatkasta. Maaosuudet olivat kyllä muutenkin yllättävän vaivatonta siihen nähden, että kuvittelin, että joutuisimme ottamaan tuon n. 25-30 kg kajakin kantoon. Onneksi on keksitty pyörät ja vetoliina.

Edessä oli vielä viimeinen melontaosuus – Mältinrannasta takaisin alkupisteeseen Kaupinojalle. Tässä vaiheessa varmasti meidän molempien retkeilijän yläkroppaa hapotti melkoisesti, mutta toisiamme tsempaten jaksoimme hienosti loppuun asti meloa omin avuin. Ei tainnut kumpikaan meistä tietää mihin oli ryhtynyt, mutta toisaalta ei sitä kumpikaan taida näin jälkikäteen katua tippaakaan. Niin fiiliksissä retkestä oltiin vielä molemmat jälkikäteenkin.

Hymyni ei hyytynyt siis perilläkään. Tampere on kyllä hyvin kaunis kaupunki vedestä käsin. Mahtava tapa nähdä kaupunkia vielä perusteellisemmin. Tuttavapiirissäni ei ole veneilijöitä, joten tämänkaltaista mahdollisuutta päästä veden ääreen tulee harvoin, joten olen kiitollinen, että nyt se toteutui. Tämän alkuviikon retki tuntui vielä yläkropassa, mutta peukalon taipeessa oleva rakko muistuttaa minua sunnuntain retkestä vielä pitkään. 🙂

/ Inkkariterveisin, AaKoo

Kajakin kapean vesille työnsin, osa1

Tällä viikolla olen ollut melkoisessa intiaanihurmiossa. Se on kyllä näin kesäaikaan jokavuotinen ilmiö. Keskiviikkona fiilistelin kolmen vuoden takaisia valmistujaispäivänä otettuja kuvia. Minulla oli juhlissa yllättäen intiaaniprinsessateema. Paras ystäväni loihti minulle upean meikin ja kynnet sekä luottotukkalääkärini taikoi minulle pidemmän tukan ja teki minulle ihanan lettimohikaanikampauksen. Se oli todellakin melkoinen muodonmuutos tavallisesta maalaistytöstä intiaaniprinsessaksi.

Viikolla intiaanileikkiunelmassani toteutui seuraava etappi. Olen pari vuotta sitten kokeillut melontaa Näsijärvellä samaisen Hiking Travel Hit:in vuokrauspalveluiden kautta. Sen samaisen luonto- ja hyvinvointimatkailun perheyrityksen, jonka kautta talvella vuokrasimme lumikengät ja potkukelkan pariksi tunniksi käyttöömme. Tänä kesänä halusin toteuttaa unelmani melontakurssille osallistumisesta. Jos vaikka oppisi jotain hyödyllisempää kuin ominpäin melomaan takaperin ympyrää keskellä järveä.

Huom! Yritin tehdä varauksen netissä, mutta sähköpostitse sain selville, että netin varauspalvelu ei olekaan käytössä. Joten jos innostut osallistumaan Hiking Travel Hit:in -kursseille, LAITA SÄHKÖPOSTIA, nettivarauksen sijaan!

Kurssi on periaatteessa kaksiosainen, mutta voi osallistua vain toisellekin kahdesta peräkkäisestä kurssikerrasta. Tunnilla edetään oman tason mukaan, joten ymmärtääkseni ei olisi maailmanloppu, jos ensikertalaisena olisi osallistunut suoraan jatkotunnille merkitylle kurssikerralle.

Osallistumismaksu suoritetaan käteisellä paikan päällä tuntikohtaisesti, joten vaikka ilmoittautuisit ennakkoon ja tulisikin äkillinen este, niin ei tarvitse sumplia maksettua kurssimaksua takaisin. Toisaalta osallistuessa molemmille kurssikerroille tulee suorittaneeksi samalla yleiseurooppalaisen EPP (Euro Paddle Pass)-mallin mukaisen EPP1 taitotestin. EPP-kortin saat lisämaksusta.

Kaupinojan rantapoukamassa tapahtuvissa melontakursseissa vuorottelevat kajakin ja inkkarikanootin kurssit (kaksi viikkoa kumpaakin) aina kesäkauden loppuun syyskuun loppupuolelle asti. Tässä vaiheessa herää varmasti tietämättömille kysymys, mikä on näiden kahden eroavaisuus?

Nyt kannattaa lukea tarkkaan, sillä kajakki ja kanootti menevät helposti sekaisin (ainakin allekirjoittaneella). Ensinnäkin kajakkia melotaan kaksilapaisella melalla ja kanoottia melotaan yksilapaisella melalla. Lisäksi kajakki eroaa kanootista siinä, että sen kansi on umpinainen ja kanootissa eli ”avokanootissa” tai ”intiaanikanootissa” kansi on avoinainen.

Kajakissa melojan istuimen kohdalla on siis aukko, joka yleensä suljetaan ns. aukkopeitteellä sen jälkeen kun meloja on istunut kajakkiin, jotta kannelle roiskuva vesi ei pääse kajakin sisään. Sen tulisi olla piukea kuin rummun kalvo. Kahden melojan kajakkia kutsutaan kaksikoksi.

Keskiviikkona opeteltiin alkeita ja ensi keskiviikkona edetään jatko-opetuksellisiin taitoihin kajakin kanssa – mielellään paremmassa säässä. Myrskytuulet tekivät tuloaan. Ei tosin tullut kylmä, sillä sain hyvät ohjeet sähköpostitse miten tulisi pukeutua kurssille.

Minulla oli päällä hengittävä korkea hupullinen fleecepaita ja kuoritakki sekä paljasjalkakengät, trikoot ja kuorihousut. Näin tuuli ei häirinnyt ja lämpö pysyi kehossa. Ja kyllähän siinä tuli myös viuhtomalla lisää lämpöä kroppaan. Käsineetkin minulla oli mukana, mutta ohjaaja suositteli ne ottamaan pois, jotta saisin paremman otteen melasta eikä vedessä märillä käsineillä tekisikään mitään.

Ennen vesille menoa kuivaharjoiteltiin nurmikolla melan käyttöä. Vierestä kulkevat lenkkeilijät varmasti ihmettelivät, miksi ihmeessä 8 ihmistä istuskelee nurmikolla ja huitovat epämääräisesti melan kanssa. Toiminta varmasti muistutti enemmän niityn niittämistä kuin melomista – vielä siinä vaiheessa. Kun siinä aikamme kuivaharjoittelimme saimme siirtyä lähemmäksi rantaa.

Käytiin läpi vielä varusteet. Kaikilla oli päällä pelastusliivit ja pujottelimme päällemme aukkopeiton pelastusliivien korkeudelle, hieman jopa sen alle. Kävimme muun muassa läpi kajakin oikeoppisen tavarasäilytysaukkojen sulkemisen, jalkapetaalien säädön, oikeanlaisen istumisasennon sekä kajakkiin menemisen. Sitten oli aika mennä vesille.

Sää oli keskiviikkona melko haasteellinen ensikertalaiselle. Paljon puhuttu Salomon-myrsky teki tuloaan Pirkanmaalle ja vesi oli kaikkea muuta kuin tyyni. Tästä syystä pysyteltiin pitkälti rannan tuntumassa.

Sitä mukaa kun ohjaaja avusti oppilaan kajakin kyytiin ja työnsi vesille, kaatui aiemmin vesille laskettu oppilas tyrskyissä useimmiten kumoon. Tämä hidasti jonkin verran puolentoista tunnin kestoisen kurssin etenemistä, mutta kyllä me kaikki kahdeksan oppilasta räpiköitiin lopulta vedessä yhtä aikaa ja loppua kohden melko mallikkaastikin.

Sään vuoksi päädyttiin opettelemaan ihan vain tärkeimpiä perusteita eli eteen- ja taaksepäin melonnan perusteet, pysäytyksen, kääntymiset sekä sivuttaissiirtymisen.

Minua jännitti vesille meno hurjasti, sillä muistikuvissani jyskytti vielä viime kertainen kaatumiseni kajakin kanssa, kun menetin tasapainoni. Heti alkuun kuitenkin opin, että olin istunut kajakissa todennäköisesti silloin vääräoppisesti jalat suorana. Polvet tulisi olla kajakin reunoja vasten, jolloin jalat muodostavat ikään kuin kolmiot vastakkain, jolloin tasapaino on vankempi ja tukipiste laajempi.

Samaten opin miten tärkeä selän asennolla on tasapainon ylläpitämisessä. Jotenkin olin oppinut nojaamaan hieman taaksepäin, joka ohjaajan mukaan horjuttaa tasapainoani turhaan. Oikeanlainen asento ja rytmi löytyi kuitenkin nopeasti ja ohjaaja kehuikin minua, että olin kuin ankka vedessä kajakkini kanssa. Vähitellen ymmärsin, että voin rentoutua, sillä ohjeet ja tekniikka alkoivat siirtyä takaraivoon.

Silloin aurinkokin kävi meitä tervehtimässä. Olisin halunnut vain sulkea silmäni hetkeksi ja liukua aaltojen mukana eteenpäin. Se ei valitettavasti ollut nyt mahdollista. Meitä oppilaita oli kahdekan, joten tuo pieni rannanpoukama alkoi paikoitellen käydä ahtaaksi, jos ei mennyt samassa rytmissä kuin toiset. Menimme rinkiä ensin myötäpäivään ja sitten vastapäivään.

Melko navakan tuulen vuoksi sai kyllä tehdä käsillä ja yläkropalla töitä, että sai kajakin käännettyä haluttuun suuntaan. Välillä kyllä innostuin menemään omiakin reittejä, mutta nopeasti sitten käänsin kurssini, ettei käynyt vahinkoa tai ajautunut kielletylle vastarannan puolelle, jossa tuuli olisi ottanut kajakkista vahvan otteen.

Tärkeimmät vinkit melonnan alkeiskurssille:

Pukeudu sään mukaisesti. Vesistöissä on aina viileämpää kuin maalla. Suositellaan esimerkiksi kuoritakkia ja vesistöön sopivia jalkineita. Paljainjaloin on parempi kuin lenkkarit jalassa.

Pidä kädet suorana meloessa. Oikea ote melasta löytyy, kun nostat kätesi ilmaan 90-asteen kulmassa.

Pidä selkä suorana ja jännitä kevyesti keskikroppaa. Älä nojaa! Silloin tasapaino pysyy paremmin.

Pidä keula vastatuulessa. Silloin aallot eivät iskeydy kajakin kylkiin vaan kulkeutuu kajakin läpi.

Kurssi tulee maksaa käteisellä, joten muista ottaa kurssille käteistä mukaan!

Kaupinojan Hiking Travel Hitin kurssihinta: Opetuksen hinta 20e + vuokrakajakki 10e = 30e / kurssikerta

Lajissa todellakin omat arjen huolet unohtuivat, kun piti oikeasti olla läsnä ja keskittyä tekemiseensä. On kyllä niin rentouttavaa lainehtia veden päällä, katsella pitkälle horisonttiin, ja viettää hetki itsensä kanssa. Itseään toisinaan kiroten, mutta enimmäkseen fiilistellen elämää ja sen suomia mahdollisuuksia. Siinä ohessa unohdin aivan kokonaan aiemmat pelkoni kaatumisesta ja jopa kesäflunssani, joka oli silloin tuloillaan.

Milloinkohan sitä kasvaa aikuiseksi, ja unohtaa nämä intiaanihömpötykset? Toivottavasti en koskaan. Alla vielä Pocahontasista tutun ”Just Around The River Bend” -laulun (suom. Virta minne vie) eka säkeistö ja kertosanat.

On tullut kai katsottua hivenen liian monta kertaa tuo Disney-tarina, sillä pisti hymyn kasvoille, miten hyvin nuo sanat kuvastavat omaa elämänfilosofiaani tänäpäivänä. Aina hapuilemassa seuraavia unelmia ja tavoitteita elämässä. Minulle elämä on suuri seikkailu. Ei tiedä mitä voi saavuttaa, jos ei yritä ja kurota oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

What I love most about rivers is:
You can’t step in the same river twice
The water’s always changing, always flowing
But people, I guess, can’t live like that
We all must pay a price
To be safe, we lose our chance of ever knowing
What’s around the riverbend
Waiting just around the riverbend

I look once more
Just around the riverbend
Beyond the shore
Where the gulls fly free
Don’t know what for
What I dream the day might send
Just around the riverbend
For me
Coming for me

Pocahontas (Disney) – Just Round The River Bend

Toivottavasti teidänkin kesään kuuluu liikunnan ilo. Kerro ihmeessä, mitä kivaa itse olet harrastanut tällä viikolla?

Flunssaisin terveisin,
-AaKoo

Whee! Maastopyöräkausi startattu

Hain eilen rakkaan maastopyöräni huollosta. Oli aika ihanaa istahtaa pitkästä aikaa satulaan ja polkaista pyörä liikkeelle. Tosin ensin piti opetella pyörällä ajo uudelleen, sillä kaupunkipyörääni verrattuna oli luksusta polkea vaihdevarusteisella pyörällä ja lisäksi jarrut sijaitsivat eri paikassa. Viime vuonna pitkät pyöräretket jäivät kiireisen kesän jalkoihin, mutta tänä kesänä aion ottaa menetetyn ajan takaisin.

Kotimatkalla tuumailin, että yhteistä matkaa ollaan kuljettu maastopyöräni kanssa jo tasan vuosikymmen. Siinä missä Yhdysvalloissa annetaan lapsille täysikäisyyden kynnyksellä syntymäpäivälahjaksi oma auto, minä sain syntymäpäivälahjaksi pyöräilykypärän. Se tulee kyllä tarpeen, sillä todistettavasti polkupyöräilessäkin olen saanut vahinkoa aikaan. Siitä on ikuiset arvet leuassa muistona. Se ei kuitenkaan pyöräilyintoani ole haitannut.

Tänään polkaistiin kesäkauden pyöräilylenkkeilyt käyntiin. Sattui sopivasti, että Mikko sai tänään uuden pyörän, joka on juuri hänelle tehty. Tottakai pyöriä oli lähdettävä testaamaan ja ottaa tuntumaa pyöräilyharrastuksesta uudella vaihteella. 😉

Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme kauniin Arboretumin maisemiin. Hatanpään Arboretum on paikka, jossa tulee piipahdettua valitettavan harvoin. Se sijaitsee entisen Hatanpään Kartanon mailla, keskustan eteläpuolella Pyhärven rannalla. Arboretum on suosittu virkistysalue ja siellä on myös upea ruusutarha.

Raikas ilmavirta pysähtyi kuin seinään, kun pidimme taukoa ja hörppäsimme vettä. Puistot ja järvet ovat Tampereen suosikkipaikkojani. Puiden tuoksu, järvellä olevien veneiden kohina, nauravat ihmiset ja lintujen leikki taivaalla herättävät huomioni joka kerta. Kesällä kaikilla on hyvä fiilis ja se tarttuu. Hetkeksi unohdin mistä tulin ja mihin olin menossa. Nautin vain hetkestä.

Vaikka olisi ollut ihana nauttia auringosta ja vehreästä puistosta enemmänkin, tuli niin kuuma, että oli pakko lähteä nopeasti taas liikkeelle.

Tässä Mikon uusi pyörä. Älkää pelätkö ”My Little Pony” -pyörä on edelleen reissuilla käytössä ja Mikon arkikäytössä aiemmin ollut vihreä pyörä jatkaa toimintaansa toisaalla. Toisaalta, siitä on jo yli 15 vuotta, kun Mikko on viimeksi ajellut uudella pyörällä, että kyllä tämä menopeli on tarpeen. 🙂

Oma ”uutukaiseni” on siis jo 10-vuotias, mutta kiiltää kuin uusi. Toivottavasti yhteistä matkaa tulisi poljettua vähintään toinen vuosikymmen.

Täytyy kyllä myöntää, että vaihteet tekevät ajamisesta huomattavasti vaivattovampaa. Vaikka jaloissa pyörälenkki tuntuukin, niin ei päässyt hengästymään niin pahasti kuin aluksi uumoilin. Lenkin pituudeksi tuli 12 km ja lenkkimme kestomme oli reipas tunti vesitaukojen kera. Ensi kerralla voisi kyllä ehkä haastaa kroppaa enemmän, mutta nyt olikin tarkoitus vasta totutella pyöriin ja uuteen reittiin. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, hiki virtasi ja hymy nostatti suupieliä (hieman eri tavalla toisella kuin toisella).

Tästä motivoituneena kasvatetaan vähitellen lenkkien pituutta sekä täällä Pyhäjärven kuin Näsijärven puolellakin ja toivon mukaan loppukesästä kierretään Näsijärveä vähän laajemmin. 😉

Reipasta loppuviikkoa kaikille,

Terveisin,
-AaKoo & Mikko

Mielen kevätsiivous

Hädin tuskin voi enää puhua keväästä, sillä vahvasti alkukesän tunnelmissa elellään. Kalenterin mukaan on kuitenkin vielä toukokuu ja mielen kevätsiivous on minulle nyt ajankohtainen isojen työprojektien päättyessä ja siirryn vähitellen leppoisampaan kesä-aikatauluun. Kesä tunnetusti on aikaa, jolloin murheet kaikkoavat ja nautitaan auringonlämmöstä ja kesän mahdollistamista aktiviteeteista, mutta ei se ole ihan niin yksinkertaista.

Mielen kevätsiivouksella tarkoitan mielen puhdistamista vanhasta ja akkujen latausta tulevia haasteita varten – pysähtymistä tähän hetkeen. Missä olen nyt. Tällä hetkellä olen kaamean päänsäryn kourissa ja muutenkin on vähän mollivoittoinen fiilis, mutta ei mitään sellaista, mitä ei kunnon lepo ja lähitulevaisuuden kesäsuunnitelmat parantaisi. 😉

Täällä blogissa pyrin luomaan posiitivisen suhtautumisen elämään ja tulevaisuuteen, mutta ilman sen vastapainoa – vaikeuksia ja surua – en olisi oppinut nauttimaan hyvistä hetkistä, pienistä iloista ja suurien haaveiden toteutumisista näin syvästi. Tiedän, alkaa kuulostamaan hurjalta, nyt mennään syville vesille. Syytän tästä Arman Alizadin uutuussarjaa Arman Pohjantähden Alla.

Myönnän, että olen pitkään pyrkinyt välttelemään tuota sarjaa, koska haluaisin mielummin pysytellä pienessä kuplassa, jossa kaikki on hyvin. Suomessakaan ei asiat ole täydellisesti, paremmin tosin kuin monessa muussa maassa.

Niinpä rohkenin viime viikonloppuna katsomaan kaksi ensimmäistä jaksoa Arman Pohjantähden Alla -sarjasta (Oikeus ja rangaistus sekä Asunnottomuus) ja patoni aukesivat. Elämään kuuluun niin ilot kuin ne surut. Olen hyvin myötätuntoinen ihminen, ja tahtomattani imen itseeni toisten huolet ja murheet. Ja niin kävi nytkin. Aion kyllä katsoa loputkin jaksot, mutta näköjään on liian raskasta katsoa niitä useampi kerralla.

Jaksot saivat ajatukseni virtaamaan elämänviisauksia, jotka olen omasta elämästäni oppinut. Toivon, että niistä on apua sinulle, jos oma arkesi on haasteellista juuri nyt. Eläminen positiivisuuden kautta kantaa pitkälle. Läpi kyyneleiden, huolien, ongelmien ja yksinäisyyden.

Uskon, että jokaiselle annetaan tasan sen verran haasteita, kun tämä voi kantaa eikä yhtään sen enempää. Toisinaan elämänpolku heittää eteen uuden kompastuskiven, josta on vain opittava, noustava ylös ja jatkettava matkaa – ylpeänä, hymyssä suin. Ikinä, ikinä, ikinä ei saa antaa periksi. Ei ikinä.

Viikonloppuna fiilistelin ensin päivällä kesäistä järvimaisemaa, jossa purjelaivat liikkuivat horisontissa ja pieni lintu kävi meitä lähellä tervehtimässä. Silloin nämä kuvat on otettu, halusin tallentaa tuon hetken myös puhelimen muistiin.

Sitten illalla ihastelin parvekkeella riipputuolissa täysikuuta, lämmintä kesäyötä, ja ennenkaikkea sitä että pystyin kokemaan nämä asiat. Olen terve ja läheiseni voivat hyvin. Kaikki oikeasti tärkeä on hyvin. Tiedän, alkaa kuulostamaan aika juustoiselta, joten parempi lopettaa.

Mietin pitkään tämän tekstin julkistamista, mutta halusin, että tiedätte, mistä iloinen asenteeni ja pöhkö huumorintajuni kumpuaa. Eletystä elämästä.

Aikamoinen mielen kevätsiivous, vai mitä? Ei hätää seuraavat postaukset on huomattavasti rennompia.

Toivon, että tämä kirjoitus antaa voimaa myös sinulle omissa haasteissa ja vaikeuksissa. Asioiden posiitivisia puolia voi olla joskus haasteellisista löytää, mutta pitkällä tähtäimellä palaset loksahtelevat paikalleen kuin isossa palapelissa, usko pois.

Halauksen voimaa ei pidä aliarvioida, joten haliterveisin
– AaKoo ❤

Share this:

Tykkää tästä:

Share this:

Tykkää tästä:

Share this:

Tykkää tästä:

Share this:

Tykkää tästä:

Share this:

Tykkää tästä: