Nizza – herkuttelijan ja auringonpalvojan unelmakohde

Tämän kevään ajan itse kukin on totutellut olemaan tiiviisti kotikuplansa sisäpuolella. Kyllä se on myönnettävä, että ihan hirveetä tämä on, ei siitä mihinkään pääse. Kaikki reissut, odotetut kevään ja nyt myös kesän tapahtumat sekä sovitut tapaamiset sukulaisten ja ystävien kanssa on peruttu. Nyt huomaan, kuinka tärkeä voimavara edellä mainitut asiat itselleni ovat. Tänä aamuna meidän piti herätä Barcelonan aamuun ystäväperheen kanssa, mutta toisin kävi.

Tilanteen mielekkyys alkaa vaatimaan itseltäni jo hieman mielikuvitusta. Toisaalta koti on ihmisen paras paikka viettää eristäytymistä, ja huomattavasti huonomminkin voisi olla. Huomaankin usein hautautuvani viime vuosien reissukuvien lämpöisiin hetkiin. Varoituksen sananen lienee paikallaan, eivät nämä lääkettä matkakuumeeseen ole, päinvastoin, mutta pieni meditaatiohetki Nizzan hiekkarannalla tekee nyt todella hyvää.

Nizzan maisemissa saimme puolisoni Mikon kanssa nauttia olostamme muutaman ihanan kesäpäivän viime kesänä. Kiersimme autolla Eurooppaa kaksi viikkoa ja Nizza oli meikäläiselle reissun odotetuin kohde. Kaupunki oli kiehtonut minua jo pitkään, enkä oikein tiedä miksi. En pidä ranskan kielestä, enkä varsinkaan rikkaiden ylimielisestä asenteesta lomamatkoilla, mutta eipä nuo seikat häirinneet minua Nizzassa hetkeäkään. Oli vain ihanaa päästä rannan ääreen ja tutustua itselleni uuteen paikkaan ja paikallisiin tapoihin.

Oli kesäkuu, joten Etelä-Euroopan kesälomasesonki ei ollut vielä kuumimmillaan, mutta rantaa pitkin kiemurtelevalla bulevardilla oli turisteja kyllä kiitettävästi. Jopa siihen malliin, että jouduin ylläolevaan #ilovenice -kyltin kuvaa hieman retusoimaan jälkikäteen ja poistamaan kuvasta yli-innokkaita pyöräilijäturisteja, jotka kiilasivat kuvausjonossa kaverikuvaan kanssani.

Jatkoimme kävelyretkeämme pari korttelia rannasta sisämaahan päin ja ilmapiiri muuttui samantien rauhallisemmaksi. Turistiporukoiden älämölö jäi taakse ja löysimme paikallisten suosimat edullisemmat ravintolat. Oli kiva päästä paremmin paikallisten ääreen.

Mikko oli löytänyt aiemmin päivällä ravintolavinkin eräästä blogista, jonne istahdimme illallistamaan. Ravintolan nimi oli Restaurant Davia ja oi nam, miten hyvää paikallista kotiruokaa sieltä sai! Söimme kumpikin kolmen ruokalajin aterian (kuvia alla) ja sen hinta oli vähemmän kuin aiemmin päivällä lounaaksi syömäni pelkkä pääruoka-annos rannan äärellä (kuva yllä).

Vaikka sukulaiseni tekevät todella hyvää sitruunapiirakkaa, on pakko sanoa, että maailman paras sitruunapiiras löytyy Nizzasta. Se saa vieläkin kieleni tanssimaan jo pelkästä ajatuksestakin.

Ruokailun jälkeen siirryimme takaisin rannan ääreen seuraamaan auringonlaskua. Oli niin rentouttavaa vain istua heiluttelemassa jalkoja kaiteen vierellä, hieman viiniä matkassa ja kamera valmiudessa.

Peikkopuut eli palmupuut heiluivat vienosti tuulessa. Viereisessä rantaravintolassa vietettiin iäkkään herrasmiehen syntymäpäiväjuhlia. Uimassa oli vielä jonkin verran ihmisiä ja muutama koirakin. Eräs nainen kastoi pikkutytön varpaat varovaisesti veteen ja tyttö kiljahteli iloisesti veden koskiessa varpaita.

Oli niin rentouttavaa seurata muiden iloa ja kesäillan viettoa ja samalla itse nauttia lämpimästä kesäillassa. Täydellinen päätös upealle lomapäivälle.

Matkakuumeisin terveisin,
AaKoo / Feather On The Move

#missingtheworldoutside

Como-järven maisemissa

Varoitus! Julkaisun maisemakuvat saattavat aiheuttaa sydämentykytyksiä ja katkoksia hengityksessä.

Eipä ole tullut päivitettyä turinoita (liian) pitkään aikaan, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä välissä on tullut kuitenkin reissattua ja valokuvattua niin Berliinin, Köpiksen, Milanon kuin Nizzankin maaperällä. Enimmäkseen olen kuitenkin kuvannut työni puitteissa kulttuuritapahtumissa ja omaksi huviksi muotokuvausta lähipiiriäni mallina hyväksi käyttäen. Näihin palaan jonain toisena kertana.

Tässä postauksessa haluan jakaa kanssanne ainutlaatuisen Como-järven seudun kuvia ja hetkiä niiden ympäriltä. Kävimme Milanossa ystäväni Hannelen kanssa kesäkuussa harrastamassa hieman kulttuuria, mutta ennen kaikkea nauttimassa Milanon ja siis myös Como-järven upeista maisemista. Kyllä kannatti!

Alkuperäisenä ajatuksena oli hypätä junaan ja löytää itsensä Como-nimisestä kylästä, mutta bongasimme Milanon turisti-infosta, että sinne tehtiin myös päiväretkiä, jossa ei tarvinnut kuin hypätä bussiin, laittaa kuulokkeet korvaan ja kuunnella oppaan turistihöpinöitä päivän mittaan ja seurata häntä kamera kädessä osan päivää.

Ei siinä kohdassa jaksanut stressata juna- ja laiva-aikatauluista ja halusimme myös kuulla Como-järvestä historiaa ja muita faktoja, joten tartuimme tarjoukseen. Oli kyllä ihan hauskaa leikkiä turistia ns. ”japanilaisturistin elkein”. Itse kun on tottunut ottamaan selvää aikatauluista yms. (tai joku muu on ottanut selvää) ja mennyt enemmän oman pään mukaan. Ihan hauskaa vaihtelua tämä oli kyllä.

Yllä olevat kuvat ovat Como-kylän satoa. Ihastuttavista pikkukaupoista, sympaattisinta paikallisista ja pienistä italialaisista herkuista koostui meidän lyhyehkö visiitti kylässä ennen laivaan siirtymistä.

Ahtaanpaikankammoisten kannattaa varautua pelkotiloihin laivaan siirtyessä, sillä Como-järvi tunnetusti on turistien suosima paikka ja sen kyllä viimeistään satamassa huomasin itsekin. Onneksi odotus ahtaassa satamanokassa ei kestänyt kauaa ja vähitellen valuimme kaikki tiiviissä rykelmässä laivaan.

Yllä kuvia Como-kylän ja Bellagio-kylän välimaastosta.

Bellagio-kylä oli meidän päiväretken pääkohde (kuvat yllä). Se on juurikin se kylä, josta Las Vegasin samanniminen hotelli on saanut nimensä. Älä kysy miksi, en muista enää vastausta. Kylä oli oikein kiva, ehkä turhan turistinen meikäläisen makuun, mutta kyllä sinne matkaisin uudelleen ihan vain nähtävyyksien vuoksi. Kun jaksaa kivuta kylän portaat ihan ylös asti on epärealistista katsoa portaita alaspäin ja nähdä meri taustalla samalla korkeudella.

Shoppailun ja lounaan jälkeen oli aika jatkaa matkaa, eipä jäänyt kyllä itselle olo, että jotain jäi näkemättä. Pääkadut tuli melko nopeasti (helteestä huolimatta) kierrettyä.

Olen tänä kesänä ollut hyvin paljon joko meren, järven tai lammen lähettyvillä ja en vaihtaisi niistä hetkistä ainuttakaan pois. En tiedä sitten, mistä se kertoo, mutta niiden äärellä on meikäläiselle tullut hyvin levollinen olo, joten ei se voi olla huono asia.

Vaikka olenkin pyrkinyt vähentämään kameran takana oleilua, on mielestäni onni että on valokuvat, johon voi syventyä kun täällä Suomessa on ainakin tänä viikonloppuna vähän syksyn viileyden tuntua.

Elokuisin terveisin,
AaKoo / Feather On The Move

Syksyisiä muutoksen tuulia ja värikylläisiä puita

Syksy on minulle useimmiten muutoksen aikaa. En tarkoita kevyttä pientä muutosta, kuten sisustuksen päivittämistä syyskuoseihin vaan, että muutokset tapahtuvat rytinällä ja vievät koko elämää toiseen suuntaan.

Esimerkiksi tasan viisi vuotta sitten muutin vaihto-opiskelun myötä Brittein saarille Southamptonin kaupunkiin muutamaksi kuukaudeksi (siitä lisää varmasti toisella kertaa). Sen seurauksena sain elinikäisiä ystäviä, jotka pelastivat minut asunnottomuudelta ja sain ohessa opetuksen Brittien byrokratiahelvetistä.

Neljä vuotta sitten elin matkalaukkuelämää, sillä senhetkinen asuntoni oli alivuokattuna eteenpäin. Toteutin unelmiani työharjoittelussa tv-tuotannon parissa huomatakseni, ettei sen hektisyys ollutkaan minua varten.

Kolme vuotta sitten olin (viimein) vapaa opinnoista ja elämäni oli edessä eli toisin sanoen vietin pitkää päivää editointitöiden parissa. Nyt lokakuussa videotyöt loppuvat (ainakin toistaiseksi). 12 vuoden televisiounelmani on nyt nähty. On aika suunnata kohti uusia unelmia.

Kaipasin toimistotyössäni erityisesti luonnonvaloa. Toimistossamme ikkunatkin ovat katonrajassa, joten toisinaan ei ollut aavistustakaan millainen keli ulkona odottaa. Toki Reino-koiramme on tehnyt tähän suuren muutoksen.

Tänään tein hänen kanssaan jopa isomman aamulenkin (yksin en sitä ikinä olisi tullut tekemään, ennen nautin liikaa pussilakanan ja tyynyn pehmeydestä). Ai että, miten nautin aamun kirpeästä ilmasta ja värikylläisistä puista. Nyt on syksy Tampereella parhaimmillaan (kuva vasemmalla on alkuviikolta omasta kotipihasta).

En ole aamuihminen, mutta tänään oikein sukat pyörivät jaloissa, kun palasimme takaisin kerrostalomme rappukäytävään ja siellä tuoksui tuore pulla. Yksi maailman parhaimmista tuoksuista. Se ei valitettavasti tullut meidän taloudesta, mutta se oli sivuseikka. Tuon hajun, kun saisi purkkiin, niin olisin jo pelkästään sillä sokerihumalassa koko päivän.

image

En tullut ottaneeksi tältä aamulta kuvia, sillä olen oppinut, että aina ei tarvitse kaikkea ottaa talteen puhelimen kameranrullaan. Jotkin asiat on parempi tallettaa muistojen kameranrullaan. Pelkkä tekstin lukeminen olisi kuitenkin tylsää, joten tämä kirjoitus on kuvitettu viime viikonlopun syysfiilistelyillä Repoveden Kansallispuiston maisemissa. Siellä tosin syksy oli vielä alkutahdeissa.

Oli pitkäaikainen unelmani päästä katsomaan millaista luontoa tarjoaa Repoveden maisemat ja sinne varmasti eksymme toistekin ja vinkkaan alueen reiteistä sitten paremmin, kun itsekin tunnen aluetta paremmin. Maisemat todella olivat upeat ja siksi onkin suuri harmi, ettei alue suosi esteetöntä kulkua tarvitsevia retkeilijöitä. Tämä tiedoksi esteetöntä retkeilyä harrastaville, joille kerään mielelläni kohdevinkkejä.

image

Toivottavasti sinäkin ehdit nauttimaan syksystä ennen kuin pimeys valtaa Suomen. Huomisen tuulista, kun ei voi tietää, joten muistathan elää tässä ja nyt.

Värikästä syksyn jatkoa toivottaen,
/AaKoo