Siirry sisältöön

Kateellinen valosta

Valo innostaa, uudistaa ja kasvattaa. Näköjään se on myös allekirjoittaneen käymisaine. Viime päivät meitä on täällä Pirkanmaalla hemmotteltu auringonvalolla jo poikkeuksellisen monta päivää. Toivottavasti useimmat teistä on hakeutunut tämän energisoivan valonlähteen […]

Lumihuippuiset Andit

Näin talvisena päivänä ajatukseni harhailevat vähän erilaisiin talvimaisemiin. Andien huipulle. Siitä on yli kaksi vuotta, kun tapasin ensimmäisen kerran Etelä-Amerikan mantereen. En kuvitellut näkeväni reissulla lunta, mutta toki tiesin, että […]
Lumihuippuiset Andit

Matkakuumeilua osa 70406102

Suljen silmät ja annan mielikuvituksen juosta. Kuvittelen silmän kantamattomiin jatkuvat hiekkarannat, lämpimän kevätpäivän ja raikkaan tuoresmoothien kädessäni. Keskustassa jyrkkenevät kadut ovat suomalaiselle hurja näky, mutta matkatessa vanhalla keltaisella ratikalla, ne […]
Matkakuumeilua osa 70406102

Ystävyydestä

Olen huono pitämään yhteyttä. Syy tähän on yksinkertainen, ja varmasti yleinen. Arkeni on melkoista rumbaa taajamajunien ja paikallisbussien tahtiin töihin ja takaisin kaupunkiin (Tampereelle). Sen jälkeen kiiruhdan vielä harrastusten ja […]
Ystävyydestä

Päivä Caye Caulkerilla

Caye Caulker on amerikkalaisille sama kuin suomalaisille Kanariansaaret. Se on paratiisisaari, jossa mieli kevenee arjen huolista ja aurinko tuntuu ihanan lämpimältä iholla. Pieni lempeä tuulenvire ja hiljaisuus rauhoittaa ajatukset – […]
Päivä Caye Caulkerilla

Mietelause: Myönteisyys

Lähde liikkeelle. Ajattele myönteisesti.  Muuta näkökulmaasi. Käännä lantin toinen puoli. Lakkaa murehtimasta. Usko itseesi ja unelmiisi. Asenne ratkaisee. – Hyvän Elämän Anatomia: Sara Karlsson & Pia Sievinen