Julkaisin loppuviikosta useamman instagram-kuvan profiilissani kahdesta syystä.
Syy 1: Minut yllättivät ulko-ovella kesälämpötilat ja ne veivät minut mennessään (mahdollisimman kaukaksi työpisteen ääreltä). Syy 2: Sain huollosta (parin viikon malttamattoman odottelun jälkeen) uuden puhelimen vanhan tilalle. Edellisestä oli näyttö mennyt pahasti rikki. Voi sitä iloa, kun varapuhelimen sijaan sain totutella taas isompi näyttöisempään puhelimeen ja siinä ei ole kolhun kolhua. Kyllä kuvaaminen on taas niin kivaa! 🙂
Kuten olen aiemmin täällä maininnut, olen tehnyt sekä ennen Portugalin talvilomaamme kuin myös sen jälkeen pitkää päivää töissä ja siksi muut harrastukset ja puuhastelut ovat jääneet vähemmälle. Työni videoeditoinnin ja liikegrafiikan parissa on hyvin aaltoilevaa, joskus on enemmän ja joskus vähemmän töitä. Tämä ei siis suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu, mutta nyt alan viimein heräilemään siihen, että ylikuormittavien jaksojen tullessa on oltava toinenkin tapa toimia kuin alistua ja odottaa työtehtävien vähentymistä.
Vaikka pidän työstäni paljon, se ei saa rajoittaa muuta elämääni ja muuttua kuluttavaksi motivoinnin sijaan. Eihän lapsiperheissäkään työ voi rajoittaa liikaa elämää, silloin mennään lasten ehdoilla. Eiköhän tässä iässä ole aika oppia elämään omilla ehdoilla eikä työtehtävien, vaikka toki kiitollinen tänäpäivänä olen, että niitä töitä piisaa.
Tällä viikolla olen opetellut uudemman kerran tasapainottamaan elämääni asioilla, joista nautin ja jotka saavat akkuni latautumaan, kun seuraavana aamuna palaan työpaikalle. Alkuviikosta muun muassa kävin kuukaudeksi venyneen tauon jälkeen kuntosalille, josta yhä elvyn. Jaiks, taisin vähän innostua liikaa. 😀
Onneksi viikkoon ajoittui myös helatorstai. En ikinä tule aliarvostamaan ylimääräistä vapaapäivää. Se teki niin hyvää! Hain aamulla kesäpyöräni – Jopon – taloyhtiön varastosta ja lähdin nauttimaan aurinkoisesta kesäilmasta puistoon eväiden kera.
Ajatuksena oli palata sieltä parin tunnin päästä takaisin ja puuhastella kotona, mutta yllättävä yhteydenotto ystävältä muutti salamanräpäyksessä suunnitelmat ja koko päivä menikin sitten puistoillessa ja fillaroidessa siellä täällä. Nimenomaan ajatuksena auringonvalosta ja hyvän ystävän seurasta nauttiminen. En olisi kyllä parempaa palautumiskeinoja itse keksinyt.
Siinä tuumailtiinkin, että spontaanisuus olkoon tämän kesän motto. Eikö kuulostakin hyvältä? Jotenkin sitä aina kaipaan näin loppukeväästä piristystä ja uusia virikkeitä, ja kesäilmat tarjoavat siihen lukuisia mahdollisuuksia.
Sama teema jatkui myös viikonloppuna. Pääsin lempipuuhaani, riippumattoilun pariin! Oijoi! Olen monesti sanonut, että voisin asua kesät riippumatossa. Edellisessä asunnossani, jossa oli isompi parveke, nukuinkin parvekkeella monet helteiset yöt riippumatossa (tosin ne olivat myös kesän kovimmat ukkoset, joten se oli kuin diskossa olisi nukkunut, taivas pisti välkkyen vain). Se oli silti niin kivaa.
Päästiin talvitauon jälkeen viikonloppuna myös grillauksen makuun ja oi nam, miten hyvältä maistuukaan kauden ensimmäiset grillattavat. Vietimme aurinkoista alkuiltaa Mikon lapsuudenkavereiden luona Korialla, Kouvolan kupeessa.
En tiedä kiinnostaako teitä minun viikonloppupuuhasteluni, mutta yritän tässä vain sanoa, että päästäkää irti välillä velvollisuuden köysistä ja antakaa kesätuulen viedä mennessään. Nauttikaa siitä pysähtyneestä hetkestä. Sillä on iso terveydellinen vaikutus. Kuten myös koiran antamilla pusuilla. 🙂
Täynnä virtaa jälleen puhkuen (ja hieman kuolaa valuen),
-AaKoo
