Caye Caulker on amerikkalaisille sama kuin suomalaisille Kanariansaaret. Se on paratiisisaari, jossa mieli kevenee arjen huolista ja aurinko tuntuu ihanan lämpimältä iholla. Pieni lempeä tuulenvire ja hiljaisuus rauhoittaa ajatukset – kunnes kuulet ison lauman pelikaaneja tappelevan heille heitettävistä kaloista. Tämä on yhden päivän matkakertomus Belizen yhdestä tunnetuimmista saarista – Caye Caulkerista.
On nopeaa nousta aamulla ylös ja saada itsensä liikkeelle. On niin lämmin, ettei tarvitse laittaa kuin shortsit jalkaan ja paita päälle. Vielä kesähattu päähän ja menoksi. Kenkiäkään on turha laittaa jalkaan, sillä koko saari on hiekkapohjainen. Paljasjalkakävely on parasta mitä tiedän, niin jalkapohjille kuin mielelle, se tuo vapauden tunteen.
Suuntaan aamiaiselle läheiseen pieneen paikalliseen ”kuppilaan”. Kevyen näköinen oljista ja puusta tehty rakennus on hyvin sympaattisen ja pelkistetyn näköinen. Muiden turistien runsaat aamiaiset koostuvat muun muassa raikkaista hedelmistä, täytetyistä patongeista ja omeleteista. Ne todellakin näyttävät herkullisilta ja täyttäviltä. Siinä istuskellessani ja nauttiessani aurinkoisesta ”kesäpäivästä” katoksen alla, hetkeksi unohtuu, että saarella on paikallistakin asutusta. Pyörillä nopeasti ohitse polkevat lapset muistuttavat siitä, ettei saari ole suinkaan pelkästään turisteja varten. Vain pieni osa saaresta on ”turistien keskittämä”. Lapsilla on kiire, sillä venetaksi odottaa heitä. He ovat menossa kouluun mantereelle.
Tästä inspiroituneena suuntaan aamiaisen jälkeen kamerani kanssa kävelylle turisikadun ulkopuolella. Turisti- ja retkimyymälöiden täyttämän pääkadun pohjoispuolella olikin aivan toisenlainen tarina. Siellä vietettiin joulua. Siinä missä itse olin kesähepeneissä paljain jaloin liikkeellä, oli jännittävää nähdä miten paikalliset olivat ripustaneet jouluvaloja terasseille ja vastaantulevat ihmiset toivottivat hyvää uutta vuotta. Esimerkiksi kuvassa alla oleva pinkki talo oli todella panostanut joulukoristuksiin ja ilta-aikaan talo oli varmasti hyvin kaunis näky katukuvassa.
Kävelylläni kuuntelin värikkäiden lintujen laulua, ja seuraani liittyi hetkeksi pieni kesy iguaani. Niitä tällä reissulla näkee päivittäin, niin enää sitä en pelästynyt, mutta kyllä se vaikuttavan näköinen otus on meikäläiselle pienessäkin koossa. Ei vastaavaan kuitenkaan Suomessa törmää – paitsi ehkä eläintarhoissa. Silloinkin kalterit ovat välissä.
Pysähdyn. Edessäni on pieni sininen tupa, jossa pienen kuistin edustalla näkyy riippumatto. Jos asuisin täällä, asuisin todennäköisesti tuossa talossa. Ihan näin sielunisilmin, miten keinuisin tuossa keinussa iltaisin (jos ei päivällä ole aikaa) ja söisin siinä tuoreita hedelmiä ja nauttisin elämästä. Toivottavasti tuo talo kestää myös kaikki tuulet ja myrskyt.
Saari ei ole kovin suuri, sen kävelee reilussa tunnissa pohjoispuolelta eteläiselle rannalle, mutta siinäkin välissä sää on hämmästyttävän erilainen, kuten alla olevista kuvista voi huomata. Pilvinen rantakuva on saaren pohjoispuolelta ja kylttikeihäs -kuva eteläiseltä puolelta tuntia myöhemmin. Tai ehkä olen vain hidas kävelemään, sillä pieni erheliike ja eksyminen ehti tapahtua välissä.
Kylttikeihään äärellä tuumailen, että se olisi hyvä ”todo-lista” mitä haluaisin maailmasta tulevaisuudessa nähdä ja kokea. Tässä vaiheessa elämää vasta kolmannes nähtynä, joten nähtävää riittää kyllä vielä.
Jatkan matkaani pitkin rantaviivaa ja näen lapsien leikkivän rantaviivan lähistöllä. Toisinaan minulla on tapana pysähtyä miettimään, millainen elämä paikallisilla on verrattaen omaan elämääni Suomessa. Miten se poikkeaa omastani ja kaipaisinko jotain, jos elintasoni tai elämäntapani olisi erilainen. En ole kasvanut vauraassa perheessä, mutta toisaalta ei minulta ole puuttunut mitään. Lapsena sitä nyt ei osaa edes ajatella, että jotain puuttuisi, mutta sama koskee myös iäkkäämpää paikallista väestöä. On mielestäni kiehtovaa toisinaan ajatella maailmaa toisen näkökulmasta. Ajatella, että tälläkin saarella on väestöä, jotka eivät koskaan ole poistuneet saarelta – tai korkeintaan käyneet vastarannalle asioimassa erikoiskauppassa ja tulleet sitten takaisin. Eikä heillä ole halua ja tarvetta nähdä maailmaa sen enempää.
Määränpääni rannalla alkaa jo lähestyä. On tarkoitus viettää iltapäivä snorklatessa koralleilla. Jos matkustat Belizen suuntaan, tämä kokemus on välttämätön! Caye Caulkerin edustalta avautuu yksi maailman kauneimmista vedenalaisista maailmoista. Sukellus- ja snorklausretket ovatkin paikan ehdoton vetonaula ja ”Blue hole” on jokaisen sukeltajaharrastajan todo-listalla. Kokeilen snorklausta ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen aika kehno uimari, joten jännitän kokemusta alkuun kovasti. Opettelen rauhassa hengityksen maskin kautta ja vähitellen opin nauttimaan kokemuksesta. Sitten se onkin menoa. Ei minua meinata lopuksi saada pois vedestä ollenkaan. Oli niin kaunista ja ainutlaatuista uida isojen merikilpikonnien ja värikäitten pikkukalaparvien seassa.
Olin niin fiiliksissä juuri kokemastani snorklausretkestä, että yritän vielä rannassakin nauttia lämpimän veden tunteesta varpaiden välissä. Olen aina ollut se tyttö, joka kadottaa varpaansa rantahiekkaan. Elän hetkessä. Palautuksen takaisin maanpinnalle tuo kuitenkin kotimatka takaisin hotellille, kun näen kotimatkalla pienen ravun menevän kovaa vauhtia tien yli. Sen jälkeen en enää kävellyt paljain jaloin saarella.
-AaKoo
