Nørrebro – hurmaavia pikkupuoteja ja maukkaita burgereita

Perjantai-aamu koitti Kööpenhaminassa. Hitaan aamun jälkeen lähdimme Mikon kanssa tutustumaan Nørrebron naapurustoon. Tavoitteemme onnistuneelle päivälle oli yksinkertainen. Minä halusin ottaa kivoja kuvia naapurustosta ja Mikko maistella tanskalaisia erikoisoluita. Tässä pieni otos päivästämme, mukana muutamia tärppejä, joissa suosittelen pistäytymään, mikäli matkustatte Köpikseen.

Nørrebro alkaa aivan keskustan kyljestä. Niiden välissä kulkee ketju tekojärviä, jotka ovat upeat kesäaikaan, mutta näemmä myös talvellakin ovat nättiä seutua. Tekemistäkin alueella riittää. Alue on mielestäni verrattavissa Helsingin Kallioon, sillä alueesta on samaan tapaan tullut yksi kaupungin trendikkäimmistä kaupunginosista pikkukahviloineen ja ravintoloineen sekä alueelta löytyy lukuisia kivoja puoteja ja baareja.

Tänään se näytti kuitenkin rauhallisen puolensa. Jotenkin unohdin, että useimmat ovat töissä tai pyhien vietossa pois kaupungista. Satunnaisia uuteen vuoteen valmistautuvia lukuunottamatta, ero oli silti merkittävä kesään, jolloin tuntui, että terassit ja puistot olivat täynnä kesästä nauttivia ihmisiä. Tämä vaikutti myös siihen, että osa kuppiloista avautuivat myöhemmin tai olivat kiinni.

Mikon listaamiin olutravintoloihin tämä ei onneksemme kuitenkaan vaikuttanut.
Koostan muutamista olutravintoloista parhaillaan myös omaa julkaisua, koska vastaan tuli joitakin paikkoja, joita olutdiggailijan kannattaa ehdottomasti tsekata ollessaan Köpiksessä (ja myös itse viihdyin niissä, vaikka en oluesta piittaakaan).

nørrebro-featheronthemove-5nørrebro-featheronthemove-6nørrebro-featheronthemove-8nørrebro-featheronthemove-9

Perjantai oli viikon harvoja aurinkoisia päiviä, joten otin siitä kaiken irti kamerani kanssa. Tätä hetkeä olin odottanut jo pitkään, kun sain kameran antaa laulaa. #feelingalive

Burgereita ja elämän nautintoja

nørrebro-featheronthemove-16

Kävimme syömässä BRUS-nimisessä ravintolassa. Paikasta löytyi melko ristiriitaisia arvosteluja ja syömisen jälkeen ymmärrän miksi. Burgerit ja perunat olivat todella hyvät, isot ja todella herkulliset, mutta ranskalaisissa oli melko erikoinen suutuntuma. Ne jäivät kesken. Ruokalista on kyllä ehdottomasti kokeilemisen väärti, menisin sinne kyllä mielellään uudelleen.

Paikassa on laaja olutvalikoima, joka oli Mikon mieleen. Minun mieleeni olivat puolestaan kahdeksan(!) hanaa drinkeille, joista erityisesti Tom Collins -tyylinen Brus Cocktail Mosaic Gin Lemonade -juoma oli suosikkini. Moni drinkki jäi vielä testaamatta.

Ravintolalla on hyvät nettisivut, joihin kannattaa tutustua täältä!
Ravintolan ja baarin ohessa on myös pullomyymälä.

nørrebro-featheronthemove-18nørrebro-featheronthemove-19nørrebro-featheronthemove-17

Kööpenhaminan omalaatuisin ostoskatu – Jægersborggade

nørrebro-featheronthemove-

Vain tanskalaiset yhdistävät kahvilan ja tennarimyymälän, perustavat yksisarvisille ginikaupan, tekevät karamellinsa itse tai syövät terassilla (joulukuussa!) puurokahvilassa. Puurokahvilat ovat kuulemma rantautuneet jo Suomeenkin, mutta meikäläiselle konsepti on vielä uusi.

Nämä kaikki löytyvät Jægersborggade -nimiseltä kadulla Kööpenhaminan Nørrebrossa. Puodit ilmeisesti vaihtuvat melko taajaan, joten sitä ei tiedä mitä vastaan tulee ensi kerralla. Huikeeta!

nørrebro-featheronthemove--3nørrebro-featheronthemove--4nørrebro-featheronthemove--5

nørrebro-featheronthemove--2En itse juuri jouluikkunoista välitä, mutta tämä ehdottomasti nousee gt-diggaajana listan kärkipäähän. Ja kuka nyt ei tykkäisi yksisarvisista?

Päädyimme Jægersborggadelle, koska Mikko halusi ostaa uuden hatun. Nopeasti googlettamalla löysimme itsemme pienen puodin ulkopuolelta, jossa myydään käsintehtyjä hattuja.

Itse jäin Mikon sinisen ratsun vahdiksi pihalle, mutta ikkunasta tarkkailessani vaikutti, että hatun valitseminen oli harvinaisen helppoa. Aika hyvännäköisiä, vai mitä tuumaatte?

nørrebro-featheronthemove-10nørrebro-featheronthemove-11

nørrebro-featheronthemove-12nørrebro-featheronthemove-13

Tänään perjantai näyttää hyvin erilaiselta. Jälleen ollaan kotona Tampereella ja totuttelu arkeen on alkanut. Pyykkikone pyörii jo ties kuinka monetta koneellista ja arkiaskareet pitävät liikkeessä. Onneksi on reissukuvat, joihin voi hukata itsensä hetkeksi. 🙂

nim. matkailu on parasta ❤
AaKoo / Feather On The Move

Itserakkauden vaikeudesta

Kesäloma. Se helpoin ajankohta pitää huolta itsestään. Väärin. Päässä ruksuttaa, mitä kaikkea pitää muistaa tehdä tai mitä tulisi tehdä nyt, kun on aikaa enemmän olla kotona. Siispä pakenin Italiaan. Pää on kuitenkin yllättävän vaikea saada mukautumaan tähän hetkeen. On vaikea päästää irti suorittamisesta, puuhasteluun olisi niin helppo hukuttaa ajatukset.

En ole ylisuorittaja-tyyppi, mutta oma hyvinvointi jää helposti muiden asioiden jalkoihin. Haluan antaa kaikkeni toisille, mutta en osaa suhtautua samalla tavalla itseeni. Sanonnan mukaan, itseään varten täällä eletään, mutta itse en osaa ajatella noin itsekkäästi. Kun muilla on asiat hyvin, itselläni on kaikki hyvin + jokunen lisäkilo takataskussa. Tähän toimintapaan pyrin tekemään nyt muutoksen. Tulin siis opettelemaan itserakkautta Italiaan – joogan ja läsnäolon kautta. Itseäni varten.

Jooga on ollut rakas harrastukseni jo vuosia. Sekin jäi kuitenkin kaikkien muiden harrastusten (kuten blogin kirjoittelun) tavoin velvollisuuksien jalkoihin puoli vuotta sitten uuden työn myötä. Nyt olen joogalomalla puolen vuoden joogatauon jälkeen. Käytännöllisesti katsoen siis lähden taas nollasta. Masentavaa, mutta jooga on siitä ihana laji, että suorittamista ei sallita. Vaikka olen taas se kömpelö norsunpoikanen taiteilemassa joogamaton päällä, joogaharjoitus antaa rohkeutta olla sinut sen kanssa, että olen jälleen laiminlyönyt omaa hyvinvointiani.

Siksi ajattelinkin toimia tällä viikolla päinvastaisesti tapojeni sijaan. Ei ole pakko sännätä sinne ja tänne. Täällä Pohjois-Italiassa, Liqurian rannikolla Cinque Terressä olisi hurjan paljon nähtävää ja koettavaa, mutta tällä kertaa otan ihan vain pienin askelin. Rannan hiekka varpaiden alla ja auringon jäljet olkapäillä riittävät tältä erää.

IMG_8095

Tällä kertaa keskityn itseeni ja toimin tuntemusteni mukaan. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Näennäinen viikkoaikatauluni koostuu 1-2 joogatunnista/päivä ja parista patikointiretkestä kukkuloilla. Siinä se. Muun ajan käytän ajatusteni työstämiseen ja auringosta nauttimiseen. Kaikkiin harjoituksiin ja patikointiretkiin ei ole pakko osallistua.

Olen kyllä salaa rakastunut tähän pienen kalasatamakylän Monterosso al Maren tunnelmaan ja lintujen viserrykseen. Sellainen on kyllä aina viehättänyt minua enemmän kuin suurkaupungin vilske ja ahtaus. Täälläkin tuntee itsensä kyllä pieneksi, kun on melkoiset kukkulat muistuttamassa itsestään joka puolella.

Alue kuuluu Unsecon maailmanperintölistalle ainutlaatuisen ulkomuotonsa ja historiansa takia. Mitä kaikkea kukkulat ja sen ihmiset ovat nähneetkään. Alue on moneen kertaan ollut luonnonarmoilla (tuhoisat mutavyöryt ym.), historian tapahtumista puhummattakaan, mutta jälleen alue kukoistaa upeampana kuin koskaan. Siitä voisin ottaa oppia.

Kirjoittelen tätä tekstiä rantakadun kahvilassa paikallista foccacia-leipää lounaaksi maistellen. Kävin äskettäin kävelemässä rannalla ja kastamassa varpaat Liqurian aallokossa. Uskomatonta, että lähdin taas reissuun tajuamatta, että olen tosiaan Italiassa ensimmäisen kerran elämässäni. Nautin elämästä nyt täysillä – omilla ehdoillani. Se ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin. Sen oivaltaminen on ollut tämän päivän rikkaus.

Aurinkoisin lomaterveisin,
AaKoo

Onnellinen päivä Kylmäpihlajan Majakalla

Eilen vietin onnellisen päivän pienen perheeni kanssa kesäretkellä Kylmäpihlajan Majakalla. Tällä kertaa en niinkään esittele kohdetta, vaan kerron miten päivän miljöö ja auinkoinen keli vei mukanaan. Luvassa on myös paljon kuvia, jotka varmasti kertovat Kylmäpihlajan majakkasaaren tunnelmasta enemmän kuin sanat.

Kun M/V Linnea irtaantui Poroholman leirintäalueen satamasta keli oli pilvinen ja hieman tuulinenkin, mutta laivamatkan aikana tapahtui jotain upeaa: pilvet väistyivät auringon tieltä. Majakkasaarelle saapuessamme oli aivan pilvetön taivas, eikä pitkähihaiselle ollut enää tarvetta. Muistutus kesästä oli palannut luoksemme Rauman saaristoissa. Sitä vähiten odotimme. Uskomatonta.

FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_9

Pätimme lähteä retkelle Raumalle edellisenä päivänä, joten retkisuunnitelma oli melko extempore. Vähän jännitimme kelejä, sillä muistelimme, että tuuli on merellä aina navakampaa ja 3kk:n ikäinen koiranpentumme Reino saattaisi oirehtia kevyestäkin merenkäynnistä. Laivamatkailusta selvittiin kuitenkin hyvin ja Reinon kuononpää tuhisi taajaan. Hänkin taisi nauttia meri-ilmasta (ja myöhemmin saaren kasvillisuudesta). Hän oli laivamatkojen ainut laivakoira aluksella ja suoriutui hienosti tehtävästään.

Majakkasaari itsessään on hyvin soma ja helppokulkuinen. Sillä välin, kun Reinolla oli ruoka-aika, kävelin Majakan huipulle. Koska on kesäkauden viimeinen viikko, saarella olevia turisteja ei ollut enää paljon ja annoin innokkaimpien kiivetä huipulle ensin. Kun itse sinne kipusin olin siellä yksin. Koko katselutasanne oli vain minun ja kamerani käytössä.

Majakan huippu on yksi minun suosikkipaikoista hiljentymiselle ja pysähtymiselle. Kaikki aistini valpastuvat. Ensimmäisenä toki kuulen meren kohinan, näen tyrskyjen rantautuvan kivikkoon ja seuraan merellä keinuvien joutsenien etenemistä. Tuoksuttelen raikasta meri-ilmaa, lasken kamerani ja suljen silmäni. Tunnen auringon ja pienen viilentävän tuulenvireen kasvoillani – keskityn tähän hetkeen ja teen hetkestä ankkurin mieleeni. Tulee varmasti tilanteita, jolloin haluan palata takaisin tähän levolliseen hetkeen.

IMFeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_3FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_2FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_12

Meillä oli myös keskenämme oikein hauskaa. Kävelin Reinon kanssa luodolla, kävimme muun muassa ihmettelemässä isoja aaltoja. Reino yritti vähän komentaakin niitä, mutta totesi nopeasti, että parempi pysyä etäällä rannasta. Hänen kanssaan on helppo kulkea (lukuunottamatta silloin, kun hän bongaa mielenkiintoisia aarteita, eli roskia maastosta). Kivikkoinen maasto oli hyvää harjoitusta hänelle esteiden ylittämiseen ja pienet lammikot hän kiersi nätisti. Hän on kyllä paras mahdollinen reissukoira.

FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_6FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_13FeatherOnTheMove_KylmaPihlajanMajakka_4

Kotimatkalla olimme koko poppoo yhtä hymyä. Huomasimme myöhemmin myös, että lämmin auringonpaiste oli jättänyt jälkensä kasvoihimme. Minulla paloi nenän pää ja Mikolla niska. Ennen kaikkea oloni oli lähtiessämme hyvin onnellinen. Tällainen leppoisa lomapäivä teki todella hyvää meille kaikille.

Oikein levollista ja nautinnollista viikonloppua!

/AaKoo

Budapest: Metsäisiä kukkuloita ja makujen ilotulittelua

 

image

Nousin elokuun 10. päivä Tampere-Pirkkalan lentoasemalta lentokoneeseen ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia tulevasta. Jos ystäväni ei olisi kutsunut minua mukaansa juhlistamaan valmistumistaan Budapestin reissulle, ei itselleni olisi tullut mieleen matkustaa Unkariin. Se ei vain ollut minua kiehtovien maiden listalla. Kuinka väärässä mielikuvieni kanssa taas olinkaan. Jokainen uusi maa on AINA elämys.

Sain täystyrmäyksen jo ensimmäisenä päivänä, jolloin haahuilin itsekseni kameran kanssa ilman mitään päämäärää. Se, että Budapest ja Unkari eivät olleet matkustuskohteiden top 10 -listallani ei tarkoita, etteikö se voisi yllättää omalla tavallaan ja niin se juuri teki. Hyvä muistutus itselleni jälleen siitä, että aina tulee matkustaa avoimin mielin. Anna maan tulla luoksesi. 

Budapest on siis Unkarin pääkaupunki. Se jakaantuu kahteen osaan – Budaan ja Pestiin. Nämä on helppo erottaa toisistaan, sillä Budan puolella on korkeita vehreitä kukkuloita ja Pest on pitkälti alavaa tasankoa ja niiden välissä virtaa Tonava-joki. Heti ensisilmäyksellä, kun saavun lentokentältä keskustaan, näen kaupungista jo suuren osan. Ei tarvitse kuin kurkata Tonavan rannalta ympärilleen ja nähtävää on silmänkantamattomiin.

Budapestin kaupunkikuva on vaikuttava: metsäiset Budan kukkulat, Budan ja Pestin yhdistävät kookkaat sillat, niiden alta vauhdikkaasti virtaava Tonava ja Pestin puoleinen joenranta. Hyvin kaunista seutua. En muistanutkaan kuinka ihanaa on olla reissussa uudessa maassa – ja tällä kertaa ihan itsekseen pitkästä aikaa.

image

Jätin reissureppuni airbnb:stä vuokrattuun asuntoon ja lähdin samantien tutkimusmatkalle. Ensimmäisenä vastaan tuli lähisiltamme Szabadság híd suom. Vapaudensilta. Ihastuin siltaan välittömästi. Silta yhdistää Pestin Fővám térin ja Budan Gellért térin aukiot. Kävi aika nopeasti selväksi, että vuokra-asuntomme sijaitsi unkarilaisen kulttuurin keskiössä.

Nappasin Fővám térin aukion turisti-infosta kartan mukaan ja kysyin mihin minun kannattaisi mennä nauttimaan paikallinen lounas. Minut ohjattiin viereiselle Váci u.-nimiselle ruoka- ja ostoskadulle, jonka turistiystävällinen unkarilaisista ruoistaan tunnettu Fatâl -ravintola oli kyllä täysin suositusten arvoinen.

Unkarilaiseen ruokakulttuuriin kuuluu tuhdit liha-annokset, joten tilasin paistettua possun potkaa unkarilaisen pastan kanssa. Koska olin lomalla ostin janojuomaksi lemonaden (hassu tapa, joka minulla on ollut yli vuosikymmen) ja ruokajuomaksi lasin valkoviiniä. En tosin arvannut, että ruokien lisäksi myös juomat olisivat päänkokoisia, mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään ja lounastin ihan rauhassa sopeutuen uuteen ympäristööni.

image

Jep, ruuasta olisi riittänyt useammalle hengelle. En jaksanut siitä puoliakaan vaikka minulla oli todella suuri nälkä (en tullut syöneeksi edes aamupalaa, eikä lentokentältä löytynyt mitään mielekästä evästä). Onnekseni Fatâlista sai otettua lopun ruuan mukaan, joten onnellisena söin suussasulavaa mureaa liharuokaa vielä illalla uudemman kerran.

Ruokailun jälkeen tein pitkän kävelyn Tonava-joen tuntumassa. Sillat olivat onnekseni keskenään aivan erinäköisiä. Olen tästä maininnutkin ainakin Budapestin ennakkofiilistely -postauksessa: olen tottunut, että joku olisi puolestani kartalla, jotta itse voin keskittyä kuvaamiseen ja ympäristön tutkailuun. Ja samalla tottumuksella etenin jälleen tosin Budapestin kadut olivat aika suoraviivaiset ja kadut oli merkitty hyvin, niin jopa minä en päässyt eksymään. 

Kävelyni huipentui Budapestin suureen kauppahalliin. Monet turistit olivat sinne löytäneet, mikä useimmiten häiritsee fiilistelyjäni paikallisesta tunnelmasta, mutta nyt pystyin keskittymään kauppahallin ihastuttavaan tunnelmaan. Ihana paikka! Siellä todella näin unkarilaisten elintarvikkeiden laajan kirjon ja ostin sieltä suussasulavia nektariineja välipalaksi ja tuliaisiksi unkarilaista paprikajauhetta. Paprikajauhe on yksi tärkeimmistä mausteista unkarilaisessa keittiössä. Paprikaa käytetään mausteena niin liha-, kala- kuin kasvisruoissa ja niitä on seitsemää eri vahvuustasoa. Tosin vahvinkaan ei ymmärtääkseni yllä chilin tasolle. Unkarilaisen ruoan tulee olla mausteista, ei tulista.

FeatherOnTheMove_Budapest

Ruoka on kyllä yksi lempiajanviettotavoistani ulkomailla, nimenomaan paikallisen ruoan parissa. Seuraavana aamuna päädyimme tyttöjen kanssa aamupalalle Centrál Kávéház -nimisen ravintolan terassille. Suolaisen aamupalan rinnalla kilistelimme lasillisilla proseccoa. Oi, nam! Ei hassumpi tapa aloittaa virallisesti pidennetty viikonloppu tyttöjen kesken. 😉

Pääsyymme Budapestin vierailuun oli kaupungissa vietettävä viikonkestoinen Sziget -festivaali (upeista festaripuitteista kuvia ja fiilistelyjä myöhemmin). Torstaina olimme vielä reippaita ja ajattelimme ystäväni kanssa kävellä festivaalialueelle Óbudai-saarelle asti. Matkalla näimme lukuisia ihania pieniä yksityiskohtia kaupungista. Erityisesti vanhat ratikat, katutaide ja sillat olivat suosikkejani. Niistä kuvia alla.

FeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_Budapest

Kuten kuvista huomaatte (poissulkien perjantaina otettu ratikkakuva ylimpänä) torstai-päivä oli pilvinen, ja hieman viileä, mutta se ei kulkuamme haitannut. Kohtasimme hieman epätyypillisen Budapestilaisen sään, sillä minulle kerrottiin, että useimmiten elokuussa olisi lämpötilat jopa 40-asteen tuntumassa. Tämä pilvisempi vaihtoehto kävi minun makuuni paremmin, ja sää kyllä poutaantui iltaa kohden.

Suurempi harmini oli huonot kengät ja loputon patikointimatka. Luulimme matkaa alueelle olevan n. 7 km, mutta matkaa tulikin n. 12 km, joten matka kesti odotettua kauemmin, mutta onneksi meillä ei ollut kiire ja lähdimme taivaltamaan hyvissä ajoin. Välissä myös pysähdyimme nauttimaan tapaksia ja kannun sangriaa (kuva alla).

FeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_Budapest

Siinä patikoidessa oli hauska antaa mielikuvituksen lentää. Jos itse asuisin Budapestissa tämä olisi minun autoni. Eikö ole aika sympaattinen pikku-Fiat?

Loppuviikko saimmekin nauttia aurinkoisesta ja lämpimistä – sunnuntaina jopa helteisistä keleistä. Tässä otoksia, jotka tekevät minun mielestäni Budapestista kiehtovan ja kauniin kaupungin – omannäköisensä.

imageimageimageFeatherOnTheMove_Budapest

Paljon jäi näkemättä festarien vuoksi, mutta se olikin ennakkoon jo tiedossa. Esimerkiksi Budan tunnetuimmat kukkulat Gellértinvuori ja Linnavuori, jonka huipulla on Budan linna (kuva alla) ja keskiaikainen kaupunginosa (kuva yllä). Niihin haluan tutustua ensi kerralla. Lisäksi Budan kukkuloilta näkyvät varmaasti kauniit näköalat. Ne jäivät tällä kertaa haaveeksi, mutta onpa jotain mitä odottaa seuraavalla kerralla. 😉

FeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_Budapest

Kuljimme perjantaina ja lauantaina festarisaarelle laivalla, joten säästelimme jalkojamme hieman. Saari oli todella suuri ja sen hahmottamiseen meni monta päivää, joten käveltyä tuli kyllä päivien aikana paljon, mutta festarialueesta enemmän sitten toisessa postauksessa. Ei pidä fiilistellä vielä liikaa, mutta sen sanon, että vastaavaa et ole ennen kokenut!

Lähtiessäni Budapestista siellä oli kesä vielä parhaimmillaan. Tässä Budapestista vielä muutama tunnelmakuva, viimeisenä kuvana mielestäni kaupungin vaikuttavin rakennus parlamenttitalo.

FeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_BudapestFeatherOnTheMove_Budapest

Budapestiä suosittelen lämpimästi niin omanelämänsä ruokakritiikoille, kuin oluenmaistelijoille sekä puistoissa viihtyville että shoppailijoille. Puistoja kaupungissa on paljon, ja niiden viihtyvyyteen on panostettu. Shoppailijoille puolestaan tiedoksi, että kuulin, että kaupungissa sai tunnettujen merkkien tuotteita erinomaisin tarjouksin.

Loppuun vielä muutama Budapest-vinkki, jotka itse opin reissulla:

  • Kiitos unkariksi: Köszönöm
  • Matkustaminen lentokentältä keskustaan:
    Ota lentoterminaalin edestä 10 min välein kulkeva E200-bussi, joka vie Kőbánya-Kispest -nimiselle metroasemalle (matkustusaika n. 20 min). Sieltä hyppää M3 -metrolinjalla keskustaan (matkustusaika päätepysäkistäsi riippuen 25-35 min). Hintaa matkalle tulee yhteensä n. 2e.

    Itse ostin lentokentältä turistikortin viideksi päiväksi, jolla pääsin kulkemaan kaikilla julkisilla (metrot, bussit, ratikat, lähinjunat, laivaliikenne) niin paljon kuin halusin. Lippu maksoi 5 päivältä yht. 15e. Hassua turistilipuissa oli, että siihen tuli itse merkitä milloin lipun käytön on aloittanut ja se olisi siitä hetkestä vuorokauden voimassa. Melkoinen luotto turisteille, että he osaisivat/muistaisivat merkitä lippuun oikean käyttöajan. Lisäksi itselläni ei ollut kynää mukana, joten se toi merkitsemiseen oman haasteensa.

  • Jos minulla olisi ollut aikaa, olisin tutustunut Budapestin kylpylöihin. Ne ovat tärkeä osa kaupungin kulttuuriperintöä. Ja mitä niistä näin pilkahduksia, niin suosittelen! Budapest on siis oivallinen hemmottelukohde!

Toivottavasti tämä postaus toi hieman kesälämpöä takaisin mieliinne.

/AaKoo

Roadtrip-päivä Portugalissa

Kesä on mielestäni parasta aikaa roadtrip -retkille. Silloin taivaanrannan väriskaala on monimuotoisimmillaan, lintuja on näkösällä muitakin lokkien ja pulujen lisäksi ja lämmin sää saa posket punoittamaan. Enkä vielä edes päässyt matkakohteiden rentouttaviin vaikutuksiin. On suorastaan välttämättömyys, että ainakin yksi päämäärätön roadtrip -seikkailu pitää kesän aikana Suomessa tehdä – tältä kesältä se vielä antaa odotuttaa oikeaa ajankohtaa. Toki, jos autoretken tekee Suomen rajojen ulkopuolella, suosiollinen aika matkustaa laajenee sitä mukaa, mitä kauemmaksi lähtee.

Keväällä siirryimme tässä lajissa uudelle tasolle. Tosin vielä pienessä mittakaavassa, mahdollisista tulevaisuuden autoseikkailuista haaveillen. Portugalin kevätlomalla irtaannuimme yhdeksi päiväksi Lissabonin ulkopuolelle. Ajatus oli hyvin yksinkertainen. Vuokraisimme auton ja lähtisimme siihen suuntaan, jossa aurinko paistaisi todennäköisimmin. Ja näin juuri teimme. Lisää Lissabonin matkastamme voit lukea: Lissabon liikuntarajoitteisen silmin ja Voihan Portugali, minkä teit!

Huhtikuisena maanantaiaamuna pakkasimme retkipäivän tavarat mukaan. Tuhdin aamiaisen jälkeen suuntasimme lähistöllä olevaan Europcar -autovuokraamoon. Varttitunnin jonottelun jälkeen tuli meidän asiointivuoro. Kuskiksi valikoitui Mikko, sillä hän on meistä se, joka nauttii ajamisesta ja minä mielummin katselen haaveillen maisemia kameran ollessa valmiudessa kädenulottuvuudella.

Mikon toiveissa oli automaattivaihteinen auto, jossa penkin sai mahdollisimman lähelle polkimia. Meille heti ilmoitettiin, että auto olisi kannattanut varata ennakkoon. Itse halusimme katsoa Lissaboniin tultaessa ensin tilannetta ja säätä, ehtisimmekö lähteä ollenkaan retkelle lyhyen visiittimme aikana. Kävi kuitenkin tuuri, sillä meille löydettiin vielä yksi automaattivaihteinen Smart-auto. Siinäpä vasta soma pieni auto. Ja hurjan ketterä – Suomessa nököttävään Poloon verrattuna.

smart2

Pienen matkatavaroiden säätämisen jälkeen (unohdin aurinkolasit hotellille, fail!) pääsimme matkaan ja navigaattoriin laitoimme suunnaksi Faron, Portugalin eteläisessä osassa sijaitsevan pikkukaupungin. Matkaa sinne oli Lissabonista n. kaksi ja puoli tuntia. Saimme navigaattorin puhumaan meille Suomea, niinpä siitä tuli retkikuntamme kolmas jäsen.

Voi juku, sitä vapauden tunnetta, kun ylitimme Lissabonin Ponte 25 de Abril -nimisen sillan. Sen arkkitehtuuri on jäljennös San Franciscon tunnetusta Golden Bridgestä, joten se toi minulle monia ihania muistoja mieleen. SF on yksi lempikaupungeistani.

Mutta takaisin Portugaliin – olimme molemmat pähkinöinä Lissabonin ruuhkaisten katujen jäädessä taakse ja upeista maaseutumaisemista edessäpäin. Lissabon on ihana kaupunki, mutta oli jännittävää nähdä, mitä Portugali piti sisällään pääkaupungin ulkopuolella. Mikko taisi olla eniten innoissaan auton vakionnopeudensäätimestä, koska hänellä ei sellaista ole autossa ennen ollut. Videossa oleva biisi soi radiossa juuri samaan aikaan siltaa ylittäessä.

ontheroad3ontheroad4

Kumpuileva maasto, kevääseen heräilevä luonto, miellyttävältä renkaitten alla tuntuva maantie. Portugalin todellinen luonne oli ympärillämme. Mielestäni maa on paljon enemmän kuin sen suuret kaupungit ja pitkät hiekkarannat. Portugalin viehättävyys piilee viiniviljelyksissä, pikkukaupunkien lämpimässä tunnelmassa ja paikallisten hymyilevässä vastaanotossa. Vaatimattomuus todellakin on kaunista – ainakin minun silmissäni.

ontheroad5ontheroad6

Ei se määränpää, vaan se matka. Vaikka Faro oli periaatteessa päämäärä, siellä alueeseen parempi tutustuminen oli ajallisesti vähäistä. Voisi pikemminkin sanoa, että kävimme Farossa lounaalla (tuossa vaatimattoman näköisessä kalaravintolassa nimeltä Restaurante O Murta, koska sitä matkaoppaassa kovasti kehuttiin eikä syyttä! Heidän näkemyksensä viinilasillisesta oli viinikannu (joka minun olisi tullut yksin kumota, sillä Mikkohan oli kuski), ja hintaa tälle reissun yhdestä parhaimmasta viininmaistiaisesta tuli huimat 2e! Ja siis ruokakin oli oikein maukasta ja edullista, annokset olivat suuria, joten niillä eväillä pärjättiin iltaan asti.

faro3

faro2

Kävimme myös kurkkaamassa Faron surffirantoja. Itse surffaajia lautojensa kanssa emme valitettavasti bonganneet, mutta alueella oli monia surffikuppiloita, joiden kesä-aikaan näkisin olevan täpötäyden surffitukkaisia nuoria – naisia ja miehiä. Ja ne aallot, aah! Kyllä autioissakin rannoissa on mielestäni oma viehätyksensä.

Upean seikkailumielisen päivän täydensi hakeutuminen vielä kerran hiekkarannalle. Kuulin ennen matkaa Praia de Odeceixestä, (joka on siis suomennettuna Odeceixe -kylän ranta) ja se oli kotimatkamme ”varrella”. Monen mutkan ja kapeiden tienpätkien jälkeen löysimme paikalle, ja näky oli kyllä kuin paratiisissa. Iltatuuli toi mereltä aallot rantaan. Aurinko paistoi keväisen lämpimästi ja olisin voinut jäädä sinne yöksi hiekkarannalle pötköttämään. Olimme lähestulkoon ainoat rannalla, sillä vielä kelit eivät olleet niin lämpöiset, että auringonpalvojia olisi ollut rannalla.

Lämpimästi suosittelen rannan vieressä olevan kahvilan itsetehtyjä suolaisia ja makeita kakunpaloja ja paikallista giniä. Voisikin sanoa, että kun Farossa käytiin lounaalla niin Odeceixessa käytiin jälkiruokaginillä (tai Mikko kahvilla). Alla oleva aasin kuva seinässä olkoon tärppinä, jotta löydätte tienne oikean kahvilan luokse, kun matkaatte samaisille rannoille.

praia3praia4

Syvien huokauksien jälkeen, oli aika suunnata takaisin Lissaboniin. Roadtrip-päivä oli mennyt saavin lailla yli varovaisten odotusten. Mikäs siinä, kun on hyvin huollettu ja ylläpidetty auto alla ja navigaattori jelppaamassa matkalaisia, niin vältyttiin monelta ongelmalta ja eksymiseltä. Ja positiivisella asenteella pärjättiin jälleen pitkälle. Tämän päivän muistoja vaalin sydämessäni aina!

Auto oli meillä kaikkiaan vuokrauksessa 9h 19min ja ajelimme yhteensä 667km auton mittarin mukaan. Autoa palauttaessa kävi ilmi pieni väärinkäsitys, kun luulimme, että auto piti palauttaa tankattuna vuokraamoon, ja myös matkalla tekemämme tankkaukset olisi pitänyt hoitaa eri tavalla, sillä kaikki bensat kuuluivat vuokrauksen hintaan! Vain tietullit maksoivat vuokrauksen lisäksi (ja nekin tiettyyn summaan asti). Maksamamme bensat kuitenkin vähennettiin meidän päivävuokrasta, joten voin vain suositella lämpimästi Europcarin vuokrauspalveluita, olivat ainakin Lissabonissa hyvin avuliaita ja mukavia. 🙂

/AaKoo