Elämää joulun jälkeen

Jostain syystä aina näin uuden vuoden kynnyksellä tulee vahvasti toiveikas olo onnekkaammasta uudesta vuodesta. Se tuntuu jopa vähän hölmöltä, kun tälläkin hetkellä elämäni on jo tällaisenaan kohdillaan. Minulla on ihana rakastava perhe, pieni tiivis ystäväpiiri, minulla on työpaikka – vieläpä juuri minulle täydellinen ja olen perusterve ihminen. Saako sitä muuta toivoa?

Niin, olisi tietty kivaa, jos joskus jäisi rahaa säästöönkin ettei tarvitsisi miettiä miten palkka riittää laskuihin ja ruokakuluihin loppukuusta. Ja kyllä, olisi ihanaa matkustella paljon enemmän. En koe, että se on liikaa pyydetty.

Niinpä tein tänään asialle itselleni merkittävän peliliikkeen (olin pohdiskellut asiaa jo pitkään). Valittamisen sijaan tein tänään yritysilmoituksen ja muutin unelmani tavoitteiksi. Unelma siitä, miten seikkailut ulkomailla olisivat satunnaisten retkien sijaan säännöllisiä tai jopa vielä enemmän. Älkää pelästykö, en suinkaan ole tekemässä mitään radikaalia, työpaikkaani en ole jättämässä tai muuten tyhjän päälle hyppäämässä. Uskon kuitenkin unelmaani ja tiedän, että elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta.

Perustin tänään toiminimen asioista, joiden parissa todella viihdyn – valokuvauksen ja visuaalisen viestinnän.  Jälkimmäisestä omaan vahvan ammatillisen kokemuksen, mutta valokuvauksessa olen (vain) innokas harrastelija. Näiden kahden osa-alueen turvin teen jatkossa satunnaista kuvaus- ja visuaalisen viestinnän keikkaa (kuten graafikon hommia), jolla rahoittaisin reissu-unelmaani vähitellen.

Feather On The Move on nyt virallisesti toiminimi. Pari vuotta sitten perustin blogin unelmasta, joka oli silloin vain hento ajatus. Nyt se unelma on taas kulkenut yhden askeleen lähemmäksi todellisuutta.

Jos haluat ikuistaa valokuvin omat tai ystäväsi juhlat tai kaipaat uutta ilmettä käyntikorttiin – ota yhteyttä. 🙂

Unelmani ei suinkaan siis ole ollut yrityksen perustaminen vaan unelmani on aktiivinen reissaaminen. Totta puhuen, ihan hirvittää ajatella, että sitä ollaan nyt sitten yrittäjä! Pienen pienin askelin tässä lähdetään liikkeelle vaikka tavoitteet ovatkin suuria, ei niitä kuitenkaan hetkessä tarvitse saavuttaa.

Suuri tavoitteeni on löytää itseni jälleen Väli-Amerikasta – tällä kertaa Jamaikalta – ja välitavoitteeni on muun muassa nautiskella elämästä Barcelonan tapas-ravintoloista. Jää nähtäväksi toteutanko tavoitteeni vuoden vai viiden vuoden aikavälillä. Varmaa vain on, että tapanani ei ole luovuttaa, mutta elämä osaa heittää omia kapuloitaan rattaisiin, joten tästä hankkeesta varmastikin tulee mielenkiintoista.

”Lykkyä pyttyyn, sulkajalka!”

Seikkailumielisin terveisin,
AaKoo

Ja psst! Torstaina suunnataan lentokentälle! Sulkajalka totta vie heräilee viimein horroksesta. 🙂

Itserakkauden vaikeudesta

Kesäloma. Se helpoin ajankohta pitää huolta itsestään. Väärin. Päässä ruksuttaa, mitä kaikkea pitää muistaa tehdä tai mitä tulisi tehdä nyt, kun on aikaa enemmän olla kotona. Siispä pakenin Italiaan. Pää on kuitenkin yllättävän vaikea saada mukautumaan tähän hetkeen. On vaikea päästää irti suorittamisesta, puuhasteluun olisi niin helppo hukuttaa ajatukset.

En ole ylisuorittaja-tyyppi, mutta oma hyvinvointi jää helposti muiden asioiden jalkoihin. Haluan antaa kaikkeni toisille, mutta en osaa suhtautua samalla tavalla itseeni. Sanonnan mukaan, itseään varten täällä eletään, mutta itse en osaa ajatella noin itsekkäästi. Kun muilla on asiat hyvin, itselläni on kaikki hyvin + jokunen lisäkilo takataskussa. Tähän toimintapaan pyrin tekemään nyt muutoksen. Tulin siis opettelemaan itserakkautta Italiaan – joogan ja läsnäolon kautta. Itseäni varten.

Jooga on ollut rakas harrastukseni jo vuosia. Sekin jäi kuitenkin kaikkien muiden harrastusten (kuten blogin kirjoittelun) tavoin velvollisuuksien jalkoihin puoli vuotta sitten uuden työn myötä. Nyt olen joogalomalla puolen vuoden joogatauon jälkeen. Käytännöllisesti katsoen siis lähden taas nollasta. Masentavaa, mutta jooga on siitä ihana laji, että suorittamista ei sallita. Vaikka olen taas se kömpelö norsunpoikanen taiteilemassa joogamaton päällä, joogaharjoitus antaa rohkeutta olla sinut sen kanssa, että olen jälleen laiminlyönyt omaa hyvinvointiani.

Siksi ajattelinkin toimia tällä viikolla päinvastaisesti tapojeni sijaan. Ei ole pakko sännätä sinne ja tänne. Täällä Pohjois-Italiassa, Liqurian rannikolla Cinque Terressä olisi hurjan paljon nähtävää ja koettavaa, mutta tällä kertaa otan ihan vain pienin askelin. Rannan hiekka varpaiden alla ja auringon jäljet olkapäillä riittävät tältä erää.

IMG_8095

Tällä kertaa keskityn itseeni ja toimin tuntemusteni mukaan. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Näennäinen viikkoaikatauluni koostuu 1-2 joogatunnista/päivä ja parista patikointiretkestä kukkuloilla. Siinä se. Muun ajan käytän ajatusteni työstämiseen ja auringosta nauttimiseen. Kaikkiin harjoituksiin ja patikointiretkiin ei ole pakko osallistua.

Olen kyllä salaa rakastunut tähän pienen kalasatamakylän Monterosso al Maren tunnelmaan ja lintujen viserrykseen. Sellainen on kyllä aina viehättänyt minua enemmän kuin suurkaupungin vilske ja ahtaus. Täälläkin tuntee itsensä kyllä pieneksi, kun on melkoiset kukkulat muistuttamassa itsestään joka puolella.

Alue kuuluu Unsecon maailmanperintölistalle ainutlaatuisen ulkomuotonsa ja historiansa takia. Mitä kaikkea kukkulat ja sen ihmiset ovat nähneetkään. Alue on moneen kertaan ollut luonnonarmoilla (tuhoisat mutavyöryt ym.), historian tapahtumista puhummattakaan, mutta jälleen alue kukoistaa upeampana kuin koskaan. Siitä voisin ottaa oppia.

Kirjoittelen tätä tekstiä rantakadun kahvilassa paikallista foccacia-leipää lounaaksi maistellen. Kävin äskettäin kävelemässä rannalla ja kastamassa varpaat Liqurian aallokossa. Uskomatonta, että lähdin taas reissuun tajuamatta, että olen tosiaan Italiassa ensimmäisen kerran elämässäni. Nautin elämästä nyt täysillä – omilla ehdoillani. Se ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin. Sen oivaltaminen on ollut tämän päivän rikkaus.

Aurinkoisin lomaterveisin,
AaKoo

Mietelause: Avoimin mielin

”Mielestäni, matkailun suurin palkinto ja vauraus on kyky kokea tutut paikat ja asiat kuin ne tapahtuisi ensimmäisen kerran. Olla asemassa, jolloin juuri mikään ei ole niin tuttua, että sen ottaisi itsestäänselvyytenä. ” – Bill Bryson.