Elämää joulun jälkeen

Jostain syystä aina näin uuden vuoden kynnyksellä tulee vahvasti toiveikas olo onnekkaammasta uudesta vuodesta. Se tuntuu jopa vähän hölmöltä, kun tälläkin hetkellä elämäni on jo tällaisenaan kohdillaan. Minulla on ihana rakastava perhe, pieni tiivis ystäväpiiri, minulla on työpaikka – vieläpä juuri minulle täydellinen ja olen perusterve ihminen. Saako sitä muuta toivoa?

Niin, olisi tietty kivaa, jos joskus jäisi rahaa säästöönkin ettei tarvitsisi miettiä miten palkka riittää laskuihin ja ruokakuluihin loppukuusta. Ja kyllä, olisi ihanaa matkustella paljon enemmän. En koe, että se on liikaa pyydetty.

Niinpä tein tänään asialle itselleni merkittävän peliliikkeen (olin pohdiskellut asiaa jo pitkään). Valittamisen sijaan tein tänään yritysilmoituksen ja muutin unelmani tavoitteiksi. Unelma siitä, miten seikkailut ulkomailla olisivat satunnaisten retkien sijaan säännöllisiä tai jopa vielä enemmän. Älkää pelästykö, en suinkaan ole tekemässä mitään radikaalia, työpaikkaani en ole jättämässä tai muuten tyhjän päälle hyppäämässä. Uskon kuitenkin unelmaani ja tiedän, että elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta.

Perustin tänään toiminimen asioista, joiden parissa todella viihdyn – valokuvauksen ja visuaalisen viestinnän.  Jälkimmäisestä omaan vahvan ammatillisen kokemuksen, mutta valokuvauksessa olen (vain) innokas harrastelija. Näiden kahden osa-alueen turvin teen jatkossa satunnaista kuvaus- ja visuaalisen viestinnän keikkaa (kuten graafikon hommia), jolla rahoittaisin reissu-unelmaani vähitellen.

Feather On The Move on nyt virallisesti toiminimi. Pari vuotta sitten perustin blogin unelmasta, joka oli silloin vain hento ajatus. Nyt se unelma on taas kulkenut yhden askeleen lähemmäksi todellisuutta.

Jos haluat ikuistaa valokuvin omat tai ystäväsi juhlat tai kaipaat uutta ilmettä käyntikorttiin – ota yhteyttä. 🙂

Unelmani ei suinkaan siis ole ollut yrityksen perustaminen vaan unelmani on aktiivinen reissaaminen. Totta puhuen, ihan hirvittää ajatella, että sitä ollaan nyt sitten yrittäjä! Pienen pienin askelin tässä lähdetään liikkeelle vaikka tavoitteet ovatkin suuria, ei niitä kuitenkaan hetkessä tarvitse saavuttaa.

Suuri tavoitteeni on löytää itseni jälleen Väli-Amerikasta – tällä kertaa Jamaikalta – ja välitavoitteeni on muun muassa nautiskella elämästä Barcelonan tapas-ravintoloista. Jää nähtäväksi toteutanko tavoitteeni vuoden vai viiden vuoden aikavälillä. Varmaa vain on, että tapanani ei ole luovuttaa, mutta elämä osaa heittää omia kapuloitaan rattaisiin, joten tästä hankkeesta varmastikin tulee mielenkiintoista.

”Lykkyä pyttyyn, sulkajalka!”

Seikkailumielisin terveisin,
AaKoo

Ja psst! Torstaina suunnataan lentokentälle! Sulkajalka totta vie heräilee viimein horroksesta. 🙂

2 kommenttia artikkeliin ”Elämää joulun jälkeen

  1. Hienoa! Onneksi olkoon :). Ihanaa tekstiä, tätä oli kiva lukea.

    Itsekin perustin juuri osakeyhtiön ja nyt olen sitten ihan virallisestikin yrittäjä. Hurjaa! Mahtavaa! Teen kuitenkin rinnalla töitä myös muille, mutta pienin askelin mennään kohti suurta 🙂

    Pohdiskelen myös aina vuoden loppuvaiheilla elämääni ja olo on aina tähän aikaan vuodesta innokas tulevaisuuden suhteen. Minullakin on kuitenkin jo enemmän kuin tarvitsen ja rakastan elämääni. Ei se kuitenkaan poissulje uusia tavoitteita ja unelmia :). Elämä on jatkuvaa kehittymistä ja kasvamista.

    Onnea siis vielä uudesta, hienosta käänteestä elämässäsi! Tsemppiä ja iloa yrittäjän tiellesi 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Ja hurjan paljon onnea myös sulle! Ei yrittäjyys ole ikinä kiinnostanut pätkääkään, mutta nyt se tuntuu vähän yllättäenkin oikealta ratkaisulta. Pienin askelin, mutta kuten sanoit kohti uusia unelmia ja tavoitteita. Ihanan kutkuttavaa aikaa, nautitaan tästä hetkestä! 🙂

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s