Syksyisiä muutoksen tuulia ja värikylläisiä puita

Syksy on minulle useimmiten muutoksen aikaa. En tarkoita kevyttä pientä muutosta, kuten sisustuksen päivittämistä syyskuoseihin vaan, että muutokset tapahtuvat rytinällä ja vievät koko elämää toiseen suuntaan.

Esimerkiksi tasan viisi vuotta sitten muutin vaihto-opiskelun myötä Brittein saarille Southamptonin kaupunkiin muutamaksi kuukaudeksi (siitä lisää varmasti toisella kertaa). Sen seurauksena sain elinikäisiä ystäviä, jotka pelastivat minut asunnottomuudelta ja sain ohessa opetuksen Brittien byrokratiahelvetistä.

Neljä vuotta sitten elin matkalaukkuelämää, sillä senhetkinen asuntoni oli alivuokattuna eteenpäin. Toteutin unelmiani työharjoittelussa tv-tuotannon parissa huomatakseni, ettei sen hektisyys ollutkaan minua varten.

Kolme vuotta sitten olin (viimein) vapaa opinnoista ja elämäni oli edessä eli toisin sanoen vietin pitkää päivää editointitöiden parissa. Nyt lokakuussa videotyöt loppuvat (ainakin toistaiseksi). 12 vuoden televisiounelmani on nyt nähty. On aika suunnata kohti uusia unelmia.

Kaipasin toimistotyössäni erityisesti luonnonvaloa. Toimistossamme ikkunatkin ovat katonrajassa, joten toisinaan ei ollut aavistustakaan millainen keli ulkona odottaa. Toki Reino-koiramme on tehnyt tähän suuren muutoksen.

Tänään tein hänen kanssaan jopa isomman aamulenkin (yksin en sitä ikinä olisi tullut tekemään, ennen nautin liikaa pussilakanan ja tyynyn pehmeydestä). Ai että, miten nautin aamun kirpeästä ilmasta ja värikylläisistä puista. Nyt on syksy Tampereella parhaimmillaan (kuva vasemmalla on alkuviikolta omasta kotipihasta).

En ole aamuihminen, mutta tänään oikein sukat pyörivät jaloissa, kun palasimme takaisin kerrostalomme rappukäytävään ja siellä tuoksui tuore pulla. Yksi maailman parhaimmista tuoksuista. Se ei valitettavasti tullut meidän taloudesta, mutta se oli sivuseikka. Tuon hajun, kun saisi purkkiin, niin olisin jo pelkästään sillä sokerihumalassa koko päivän.

image

En tullut ottaneeksi tältä aamulta kuvia, sillä olen oppinut, että aina ei tarvitse kaikkea ottaa talteen puhelimen kameranrullaan. Jotkin asiat on parempi tallettaa muistojen kameranrullaan. Pelkkä tekstin lukeminen olisi kuitenkin tylsää, joten tämä kirjoitus on kuvitettu viime viikonlopun syysfiilistelyillä Repoveden Kansallispuiston maisemissa. Siellä tosin syksy oli vielä alkutahdeissa.

Oli pitkäaikainen unelmani päästä katsomaan millaista luontoa tarjoaa Repoveden maisemat ja sinne varmasti eksymme toistekin ja vinkkaan alueen reiteistä sitten paremmin, kun itsekin tunnen aluetta paremmin. Maisemat todella olivat upeat ja siksi onkin suuri harmi, ettei alue suosi esteetöntä kulkua tarvitsevia retkeilijöitä. Tämä tiedoksi esteetöntä retkeilyä harrastaville, joille kerään mielelläni kohdevinkkejä.

image

Toivottavasti sinäkin ehdit nauttimaan syksystä ennen kuin pimeys valtaa Suomen. Huomisen tuulista, kun ei voi tietää, joten muistathan elää tässä ja nyt.

Värikästä syksyn jatkoa toivottaen,
/AaKoo

Metsäkylpyjä, maisematerapiaa ja oppia koiranpennun läsnäolotaidoista

Elokuisella kesälomallani oli kolme tavoitetta. Nauttia koiranpentumme Reinon (aivan liian nopeasta) kasvusta, viihtyä enemmän luonnossa kuin sisällä kotiaskareiden parissa ja aktivoitua liikuntaharrastusteni kanssa. Näistä kaksi ensimmäistä kohtaa toteutui onnistuneesti ja jälkimmäisin tuli syrjäytetyksi sairastamisella, sillä flunssa oli ajatuksesta eri mieltä.

Olin kesälomalla kolme viikkoa. Ensimmäisellä viikolla olin tyttöjen pidennetyllä viikonlopulla Budapestissa, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Toisella viikolla kävimme Mikon ja Reinon kanssa retkellä Ylöjärven metsissä Pikku-Ahvenistolla. Halusin päästä luontoon, sillä töihin palatessa tulisi taas kökötettyä päätteen äärellä ihan tarpeeksi ja ennen kuin huomaankaan, niin tulee pimeät ja sitten metsiin ei ihan niin vain uskalla lähteäkään.

Pikku-Ahvenistolla olimme aluksi ihmeissämme, sillä ensinnäkin jo autoreitti maastoon alkoi ihan tyhjästä ison maantien sivusta. Perille saapuessamme jätimme auton pienelle parkkipaikalle ja lähdimme liikkeelle polkua pitkin, mutta pian löysimmekin itsemme jonkun pihapiiristä ja perheen koira äkkäsi hyvin nopeasti meidät ja etenkin Reinon. Näin ollen – ei niin vähin äänin – lähdettiin etenemään hieman isompaa metsäpolkua järvenrantaa pitkin.

Linkin takaa löytyy Retkipaikan kattava tietopaketti paikasta. Alue oli hyvin rauhallinen ja mekin saimme pääasiassa kulkea rauhassa, satunnaisia vastaantulioita tervehtien.

Laavulla meidän kanssa yhtäaikaa oli yksi perhe ja meitä vastaan tuli erinäisiä pieniä seurueita (sienestäjiä, retkeilijöitä ja maastopyörällä kulkevia treenaajia). Mielestäni paikka sopii hyvin heille, jotka haluavat hetkeksi kadota metsään esimerkiksi pienelle nuotioretkelle ja heille, jotka harrastavat polkujuoksua tai maastopyöräilyä, mutta en heille, joiden tarvitsee kuljettaa mukanaan rattaita, tai on vaikea kulkea ilman apuvälineitä.

IMG_2180_REINO

Kävi aika nopeasti selväksi, että retki tulisi olemaan haasteellista maastoa Mikolle. Luotettavan My Little Pony -pyörän pienet renkaat olivat koetuksella, kun polun alta kohoavat vahvat puunjuuret tekivät pieniä hyppyreitä ajoreitille, ylläolevan kuvan kivisillasta puhumattakaan. En siis suosittele maastoa esteetöntä reittiä tarvitsiville. Onneksi reitti ei ollut kuin kahden kilometrin pituinen, joten reissusta ei jäänyt Mikollekaan ikävä fiilis, korkeintaan kolotusta käsissä tangon puristamisesta.

Minä ja Reino puolestaan olemme molemmat melko seikkailumielisiä, joten toisinaan hakeuduimme vähän vaatimampaakin maastoa pitkin tutkailemaan erinäisiä asioita, minua kiinnosti maisemat ja Reinoa tuoksut.

Vaikka Reino on ollut meillä vasta kaksi kuukautta olen oppinut häneltä jo paljon. Hänelle elämä on ihanan yksinkertaista. Hän syö, hän leikkii ja nukkuu ja sitten sama kehä uudelleen. Ei huolta työasioista tai arjen pyörittämisestä. Siihen yksinkertaistettuun mielentilaan tulisi meidän ihmistenkin useimmiten hakeutua etenkin, kun elämä tuntuu kuormittavan mieltämme liikaa. Miksi me teemme elämästä usein turhan monimutkaista?

IMG_2238_akjareino

Tällakin retkellä Reino olisi varmasti viihtynyt tuntikausia – haistellen kasveja, leikkien isohkojen kivien kanssa tai jyrsien oksia pienillä naskalihampaillaan.

Hänelle pienet ilot ovat niitä isoja iloja. Kuten hieno iso keppi lenkkipolulla, joka on otettava matkamuistoksi mukaan ja kannettava sitä ylpeänä, jotta kaikki vastaantulevatkin huomaisivat kuinka hieno se on. Toisinaan kepin pitää olla isompi kuin hän itse, ja keppi usein sotkeutuu hihnaan, jolloin kulkeminen on haasteellista. Hän ei välitä siitä, vaan kulkee pää pystyssä hitaasta etenemisestä huolimatta. 

Kuulostaako tutulta? Onko sinulla tapana kerätä enemmän tehtävää kuin mitä jaksaisit? Pää pystyssä eteneminen tuottaa silloin useimmiten meille ihmisillekin vaikeuksia, mutta periksi ei anneta, eihän? 😉

featheronthemove_torronsuo_3

Kolmannella lomaviikolla matkasimme kotiseudulleni Somerolle, ja lähdimme lauantaina 27.8. viettämään Suomen luonnon päivää Torronsuon Kansallispuistoon. Olen viimeksi vieraillut kyseisissä suomaisemissa ala-asteen retkellä, joten koin, että oli korkea aika päästä tasapainoilemaan pitkospuilla uudelleen.

Torronsuo on ainutlaatuinen paikka, enkä sano näin kotiseuturakkauden vuoksi – pelkästään. Metsässä liikkuminen on toki aina ihanaa, mutta tuota karua suomaisemaa en näe kovin usein ja se teki jälleen vaikutuksen ja toi mieleen häivähdyksen tunnelmaa – kuin olisin samoillut Lapin jylhissä maisemissa. Torronsuo tarjoaa upeat maisemat Etelä-Suomen suurimmalla suoalueella, jossa patikointireittejä löytyy niin iltapäiväretkeilijälle kuin aktiiviliikkujallekin. Lisäksi lintutorni houkuttelee monia lintubongareita harvinaisien lintulajien ääreen.

Itse kiinnitän graafikkona metsässä ensimmäisenä huomion metsän väreihin ja valon luomaan tunnelmaan, mutta toisaalta tuoksuttelen myös metsän tuoksua ja kuuntelen hiljaisuutta. Torronsuolla minun oli pakko toisinaan pysähdellä, sillä joka kerta kun katsoin uudelleen ympärilleni, oli ympäristö erilainen. Orastava syksy toi oman pienen lisämausteensa miljööseen, ja olinkin retkestä aivan pähkinöinä.

Mikolle tuotti jälleen haasteita kulkeminen, sillä ennakkoon selvittämämme esteettömyysreitti olikin vain 200 metriä pitkä, joten eihän me päästy kuin suoalueen reunalle. Retkemme saikin uuden ulottuvuuden, sillä jännäsimme loppu matkan pysyisikö Mikko pyöränsä kanssa pitkospuilla pystyssä vai tipahtaisiko suon puolelle. Taisivat siinä olla Mikon vatsalihakset koetuksella, mutta retkestä selvittiin ehjin nahoin ilman kenenkään putoamista suohon.

Vaikka tarkoituksena oli tehdä luonosuhteen korjausliike, niin samalla tuli myös opittua pieniä viisauksia elämästä pienen nelijalkaisen näkökulmasta. Saapi nähdä mihin kaikkialle vielä tänä syksynä ehditään eksyäkään. Reino kantoi jo ensimmäisenä päivänä meille ison lakastuneen puun lehden jalkojen juureen, joten on mielenkiintoista nähdä, miten hän reagoi syksyyn, kun kellastuneita puunlehtiä on kasoittain.

Maailma tarvitsee enemmän pehmeyttä ja läsnäolevia katseita. – Hidasta Elämää

Näihin sanoihin ja tunnelmiin. Rentouttavaa viikonvaihdetta teille!

– AaKoo

featheronthemove_torronsuo_12

 

Mietelause: Menestyksen salaisuus

Missä on kovin vähän naurua, siellä on kovin vähän menestystä.
– Andrew Carnegie