Kanootin kapean vesille työnsin, osa 2

Ei mennyt tämä(kään) kesä ihan niin kuin olin ennakkoon suunnitellut. Kesän piti täyttyä laiskoista auringonlaskujen tuijotuksista, useammasta seikkailumielisestä kanoottiretkestä ja töitä piti tehdä hieman kevyemmin rantein – onhan kesä ja Suomen kesä tunnetusti lyhyt ja vähäluminen. Sen sijaan en tainnut jaksaa arki-iltoina valvoa yhdenkään auringonlaskun kanssa aivan loppuhuipennukseen asti, kanoottiretket rajoittuivat kahteen melontakurssikertaan ja töitä tuli tehtyä välillä jopa kolmen edestä. Lisäbonuksena meille kotiutui heinäkuussa pieni hurmaava shelttipentu, Reino, joka valloitti sekä meidän sydämet että kodin ja antoi uuden merkityksen päivien aikatauluttamiselle. 

Sitten tuli elokuu ja kesäloma. Se alkoi siis juuri, joten aikomukseni on ottaa siitä kaikki irti niin levon, liikunnan kuin seikkailujen kannalta. Ihan niin kuin elämässäni yleensä, tulevat viikot elelen entistäkin intensiivisemmin”Elämä on tässä ja nyt” mentaliteetillä.

Heti loman alkutahdeiksi, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli ajankohtaiseksi, koko kesän odottamani Hiking Hit Travelsin järjestämä Tampere by Kayak Round Tour–melontaretki. Kävi aiemmin viikolla ilmi, että meitä osallistujia olisi retkellä ohjaajan lisäksi vain kaksi – minä ja aiemmin kesällä kajakkikurssilla tapaamani Salla, joten valitsimme kajakkiyksiköiden sijaan yhden kaksikon, jotta matka sujuisi entistä jouhevammin, mikä esimerkiksi tarkoitti sitä, ettei tarvinnut maaosuuksilla roudata omaa vuokrakajakkia vaan vuorottelimme yhteiskajakin perässä vetämistä Sallan kanssa.

Tässä kuvassa esimerkkirivi yksikkökajakkeja. Kajakkikaksikossa on siis kaksi matkustajaa yhden sijaan, joten kaksikko on hieman pidempi kuin yksikkö, mutta toisaalta myös hieman leveämpi ja vakaampi kuin kajakkiyksikkö. Hyvä vaihtoehto siksi ensikertalaisille, jotka haluavat matkustaa yhdessä kaverin kanssa – eivätkä pelkää melan roiskuttavan päälle aika ajoin.

Tampere by Kayak Round Tour on laajempi versio tutusta yhden järven Tampere by Kayak -retkestä. Round Tourilla melotaan nimensä mukaisesti Tampereen elinvoimaisen ja moniulotteisen kaupunkisilhuettien ohi sekä Näsi- että Pyhäjärvellä. Halusin ottaa melontapäivästä kaiken irti, joten ilmoittauduin impulsiivisesti mukaan tähän melko raskaaseen retkeen. 

Kiinnostukseni lajiin oli jo alkukesästä suuri ja se vain vahvistui kesän myötä vaikka varsinaisesti vesille en tosiaan kurssin lisäksi ehättänyt. Retkeen osallistuvilta toivotaan aiempaa melontakokemusta, mutta olen hyvä esimerkki sitä, että vähäinenkin kokemus on riittävä, kunhan omaa rohkean mielen ja sisukkaan luonteen, jos käsiä alkaa jossain vaiheessa hapottamaan. Etenemistahtimme oli leppoisan rauhallinen, joten aika-ajoin pidimme pienen tauon huomaamattakin, kun jutustelu yltyi.  Toisen kuuli näet paremmin kun pysäytti melan pyörimisliikkeen hetkeksi.

Paikan päällä huomasin, että aurinko oli alkanut yllättäen paistamaan – vastoin kaikkia katsomiani sääennustuksia. Aloin vähän epäilemään olisiko kuoritakkini sittenkin liikaa, mutta päädyin kuitenkin pitämään sen päällä sadekuuron varalta. Sadekuuron, jota ei sitten koskaan tullut. Auringonpaiste vain yltyi päivän mittaan ja hyvä niin. Sen tuloksena kasvoni ovat saaneet likaisemman sävyn, jotkut tuttavani kutsuvat sitä papurusketukseksi.

Ei mennä kuitenkaan vielä asioiden edelle. Paikan päälle tullessani sain melontakurssilta tutuksi tulleeseen tapaan aukkopeiton, melan ja pelastusliivit, ja mallailin jalkatuet kajakissa minulle sopiviksi. Olen hieman Sallaa isompi, joten päädyin perämieheksi, joten minulla oli ensi kertaa vastuullinen tehtävä; saisin ohjata jaloillani peräsintä. Tiesin heti, että minun olemattomilla suuntavaistoillani siitä tulisi mielenkiintoista.

Matkamme ensimmäinen osuus oli Kaupinojalta Uittotunnelin kahvilalle. Pääsimme lähtemään ilman ongelmia ja olin vain yhtä hymyä (ainakin sisäisesti), kun irrottauduimme lähtölaiturista. Sitä mukaan mitä kauemmaksi irtaannuimme rannassa sitä kevyempi olo itselleni tuli. Nyt ei tarvinnut miettiä ja murehtia muuta elämää. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin keskittyä siihen hetkeen ja se sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Kävi aika nopeasti selväksi millaisten teemojen parissa tämä retki tulisi keskusteluissa soljumaan. Ympäristölliset asiat, kaavoitushankkeet, Tampereen kehittäminen, kulttuurimaisemat, Näsijärven pohjan selluloosajätteet yms. Oli mielenkiintoista ajatella Tamperetta eri näkökulmasta kuin ennen, mutta toisinaan jätin retkenvetäjämme Pekan ja Sallan keskustelut toisen korvan varaan ja toisella korvalla kuuntelin veden liikehdintää. Oli rauhoittavaa seurata, kun mela osui vedenpintaan ja nousi uudelleen ylös tiputtaen pisaroita milloin minnekin. Vaikka muuten pysyin kuivana, räiskin päälleni aika ajoin vahingossa vettä nimenomaan melan avulla. Toisinaan vettä meni suoraan silmään, toisinaan syliin. 

Aluksi  rytmin hakeminen ja oikean asennon löytäminen vaati vähän muistelua kurssin opetuksista, mutta kyllä ne nopeasti muistui mieleen. Niiden vakiinnuttua annoin katseeni vaeltaa. Sää oli suorastaan täydellinen. Vedenpinta oli peilityyni ja auringon valo sai veden näyttäytymään toisinaan omaan silmään jopa turkoosin sävyiseltä. Aivan kuin olisin ollut hetken aikaa Välimerellä tai sitten annoin vaan mielikuvitukseni hetkeksi lentää turhan kauaksi. 

Valitettavasti puhelimeni oli visusti vedeltä suojassa melonnan ajan, joten teidän on nyt tyydyttävä minun kertomiini mielikuviin tai lähteä itse kajakin kyytiin ja nähdä omin silmin kuinka kaunista veden äärellä on. 😉


Saapuessamme Uittotunnelille pakkasimme kajakit samantien mukana olevien pyörien päälle vetoliinoilla. Päätimme pitää Uittotunnelin kahvilalla lounastauon, sillä saapuessamme Laukontorille saattaisivat useimmat ruokailupaikat olla jo kiinni. En ollutkaan käynyt Uittotunnelin kahvilalla ennen. Päädyin suolaisen lohivohvelin ja makean vohvelin comboon. Eväät ja miljööt olivat kyllä moitteettomat. Haitarimusiikki tahditti lepohetkeämme. Kuoritakkini sai tässä vaiheessa kyytiä.

Siitä suuntasimme kajakit mukanamme Uittotunnelia pitkin Pyhäjärven ääreen. Pieni muutaman sadan metrin metsäpolku oli mielestäni kuin tehty kajakin siirtämiselle vesistöstä toiselle. Seuraava etappimme oli matkata kajakilla Tahmelan, Pispalan ja Pyynikin rantaa sivuten kohti Ratinaa. 

Käyn harvemmin Pyhäjärven puolella ja katselen kaupunkia Pyhäjärven suunnasta vieläkin harvemmin. Oli häkellyttävää nähdä miten suuri ero on visuaalisesti Pyhäjärven ja Näsijärven kaupunkinäkymillä. Siinä missä Näsijärven ranta kiihtyvällä vauhdilla täyttyy uusista kerrostaloista jättäen vanhat rakennukset varjoonsa, on Pyhäjärven puolella vihreys todella paljon vahvempi elementti rantaviivan julkisivusta kuin luonnollisesti puiden seasta pilkistävät arvorakennukset. Ainut joka pisti silmään Pyhäjären puolella oli Varalassa sijaitseva vanha puutalo, jota kehystävät isot vuosisatoja vanhat puut sekä neonoranssit Flowparkin köydet ja muut ripustukset. Luulisi ympäristöaktivistien älähtäneen moisesta yhtälöstä. 

Rantautuessamme Laukontorin laidalle pidimme pienen jalottelutauon ennen retkemme pisintä maaosuutta. Harvemmin sitä tulee roudattua kajakkia keskustan halki Ratinasta Koskipuiston rantaa pitkin Mältinrantaan. Pääsin kyllä helpolla, sillä Salla taisi hoitaa yli puolet roudausmatkasta. Maaosuudet olivat kyllä muutenkin yllättävän vaivatonta siihen nähden, että kuvittelin, että joutuisimme ottamaan tuon n. 25-30 kg kajakin kantoon. Onneksi on keksitty pyörät ja vetoliina.

Edessä oli vielä viimeinen melontaosuus – Mältinrannasta takaisin alkupisteeseen Kaupinojalle. Tässä vaiheessa varmasti meidän molempien retkeilijän yläkroppaa hapotti melkoisesti, mutta toisiamme tsempaten jaksoimme hienosti loppuun asti meloa omin avuin. Ei tainnut kumpikaan meistä tietää mihin oli ryhtynyt, mutta toisaalta ei sitä kumpikaan taida näin jälkikäteen katua tippaakaan. Niin fiiliksissä retkestä oltiin vielä molemmat jälkikäteenkin.

Hymyni ei hyytynyt siis perilläkään. Tampere on kyllä hyvin kaunis kaupunki vedestä käsin. Mahtava tapa nähdä kaupunkia vielä perusteellisemmin. Tuttavapiirissäni ei ole veneilijöitä, joten tämänkaltaista mahdollisuutta päästä veden ääreen tulee harvoin, joten olen kiitollinen, että nyt se toteutui. Tämän alkuviikon retki tuntui vielä yläkropassa, mutta peukalon taipeessa oleva rakko muistuttaa minua sunnuntain retkestä vielä pitkään. 🙂

/ Inkkariterveisin, AaKoo

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s