Lissabon liikuntarajoitteisen silmin

Tämä on tarina pienestä miehestä ja hänen sinisestä My Little Pony -pyörästä.

Matkustaessamme Mikon kanssa, herätämme toisinaan ohikulkijoiden huomion. Myönnettäköön, että emme taida olla kovin tavanomainen turistikaksikko. Miettikääpä nyt; värikkäästi pukeutunut daami harhailee kamera kädessä kuin päätön kana ja pienikokoinen mieshenkilö seilaa useimmiten edellä pienen lastenpyörän kanssa.

Miksikö Mikko kulkee sitten mielummin lastenpyörällä kuin jalkasin? Sen varmaan moni ohikulkijakin haluaisi tietää, jos olisi yhteinen puhekieli tai löytyisi rohkeutta kysyä. On parempi, että Mikko kertoo tämän omin sanoin. Lisäksi pyysin häntä kertomaan, miten toimimme lentokentällä, jotta kulkeminen olisi mahdollisen esteetöntä ja millaista oli kulkea seitsemän kukkulan kaupungissa, Lissabonissa.

Aina kun matkustan, mietin miten pystyn kohteessa liikkumaan. Olen lyhytkasvuinen, ja en pysty kävelemään pitkiä matkoja kerrallaan. Muutaman sadan metrin kävely aiheuttaa kipua alaselässä ja lonkissa. Kun kävelen, niin katselen kokoajan ympärilleni etsien seuraavaa levähdyspaikkaa. Kuulostaa ehkä hankalalta kulkea pyörällä kaikkialle, mutta en itse koe sitä niin.

Lissabon vaikutti alkuun hieman pelottavalta, koska luin, että siellä on paljon mäkiä. Matkaan lähtee aina mukaan ensimmäinen omistamani polkupyörä. Sain pienenä My Little Pony -polkupyörän, joka mahtuu kätevästi jääkiekkokassiin, kun ottaa satulan, sarvet ja etupyörän irti.

IMG_0511

On aika virallisen esittelyn: Kuvassa reissuryhmänne kolmas jäsen, My Little Pony-polkupyörä (ikää melkein 30 vuotta). Tuntomerkit: Edessä Suomen vaakuna (leijonalaatta) ja rungossa kulunut My Little Pony teksti ja kuvitus. Ilman sitä, kulkemisemme rajoittuisi merkittävästi ja seikkailumme olisivat huomattavasti vajavaisempia.

Ennen lentomatkaa tilaan pyörätuolikuljetuksen lentokentille, koska ei ikinä tiedä kuinka pitkiä kävelymatkoja siellä on. Kun saavuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle, veimme matkalaukut (jääkiekkokassin ja tavallisen matkalaukun) TAP-Portugalin tiskille. Siellä asiakaspalvelija soitti avustamispalveluun, että pyörätuolikuljetuksen tilannut henkilö on saapunut.

Eri lentoyhtiöiden välillä on paljon eroja miten pyörä otetaan vastaan; Espanjasta lentäessä Vuelingilla oltiin erittäin tarkkoja siitä, että pyörän kumeissa ei saa olla ilmaa. Siitä lähtien olen aina pyörää pakatessa tyhjentänyt kumit ilmasta. Myös pyöräkuljetuksissa on tapahtunut kaikenlaista. Siitä lisää kirjoituksen lopussa.

Helsingissä, pienen odottelun jälkeen pyörätuoli saapui saattajan mukana, ja lähdimme rullaamaan kohti turvatarkastusta. Pääsemme turvatarkastuksesta molemmat (AaKoo ja minä) yleensä joko jonon ohi tai kuljemme henkilökunnalle tarkoitetun turvatarkastuksen läpi. Tämä käytäntö on saattajan  ajansäästämistä varten. Turvatarkastuksessa ilmoitan aina henkilökunnalle lonkistani ennen kuin menen metallinpaljastimen läpi, sillä niissä on molemmissa tekonivelet. Välillä lonkat piippaavat, ja välillä eivät.

Kun turvatarkastus on ohi, minut kyyditään portille.  Siellä ilmoitan, että tästä selviän ja ”vapautan” saattajan muihin työtehtäviinsä. Olisi myös mahdollista, että he jättäisivät pyörätuolin meidän käyttöön, ja saisin käyttää sitä siihen asti, kunnes pääsemme koneeseen.

Portugalin päässä kaikki sujui hyvin, ja saattaja oli jo paikalla. Istahdin pyörätuoliin ja lähdimme odottamaan laukkuja. Pyöräkassini menee välillä sinne hihnalle, mistä tulee ylisuuret/oudonkokoiset laukut. Odotettiin hetki ihan normaalilla laukkuhihnalla, ja AaKoon laukku tuli, mutta minun laukkuani ei kuulunut. AaKoo lähti käymään siellä toisella hihnalla, mutta ei sielläkään laukkua näkynyt. Lopulta minun laukkuni tuli ihan normaalin hihnan kautta.

IMG_0300

Saattaja saattoi meidät lentokentän ulkopuolelle. Metro oli aivan vieressä, niin en alkanut vielä kasaamaan pyörääni. Jäimme San Sebastianin metropysäkillä matkalaukkujen kanssa pois. Kun pääsimme ylös ja ulos (kiitos iäkkäälle pariskunnalle esimerkistä), istahdimme vastapäisen kahvilan terassille, ja aloin kasaamaan pyörääni. Pyörän kasaamisessa menee noin 15-20min. Kuva on juurikin em. kahvilan edustalta. Lähdimme siitä sitten hotellille.

Lissabonin mäet olivat juuri sellaiset, kun olimme kuulleet ja pelänneet ja ensimmäisen päivän järkytykseksi hotellimme sijaitsi mäen päällä. Kokeilimme eri iltoina saapua eri metroasemilta hotellille, mutta aina oli ylämäki vastassa. Lopulta päädyimme siihen, että otetaan taksi keskustasta tai missä ikinä oltiin, koska mäkien polkeminen on aika rankkaa tällä minun pienellä pyörälläni. Siinä ei ole nimittäin vaihteita. Onneksi taksit olivat Lissabonissa melko halpoja. 

Lissabon oli pääasiassa liikuntarajoitteiselle, ainakin minulle, helppokulkuinen kaupunki. Vaikka mukulakivitystä oli jonkun verran, ei se häirinnyt pyörän kanssa kauheasti. Aina löytyi hieman tasaisempi paikka, missä polkea.

Pieni pyörä on siitä kätevä, että sen voi ottaa metroihin mukaan. Välillä se on otettu myös mukaan busseihin ja ratikoihin, mikä nyt sillä hetkellä sopii reittiin parhaiten. Metroasemilla ei saisi ajaa pyörällä ja muutaman kerran minulle on siitä huomauteltu, mutta välillä välimatkat ovat niin pitkiä, että on pakko hypätä pyörän selkään ja potkutella määränpäähän.

IMG_0502

Rakastan matkustamista, ja pitkään mietin että miten oikein voin matkustella, kun olen liikuntarajoitteinen. Onneksi keksittiin, että voisin ottaa tuon pyöräni mukaan, jolloin liikkuminen ei olisi minulle ongelma. 

Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista on käynyt Pariisin Charles de Gaullin lentokentällä, kun olin matkustamassa yksin Kuubaan. Ensin Helsingistä Pariisiin, ja sieltä vaihtolennolla Kuubaan. Kun kone saapui Pariisiin, jäin odottelemaan kuljetusta. Vaihtoaikaa ei paljoa ollut, ja malttamattomana jäin odottelemaan saattajaa.

Häntä ei kuitenkaan kuulunut, ja kyselin henkilökunnalta, että missähän saattaja mahtaa olla. He lupasivat selvittää asiaa ja hetken päästä sanottiin, että kohta tulee. Odottelin vielä noin 15min ja vieläkään ei kuulunut. Taas kysyin henkilökunnalta, että missä saattaja on. Kerroin myös, että alkaa olla kiire, koska se on jatkolento.

Viimeinkin saattaja tuli, ja kertoi että minua odottaa auto ulkona, joka vie oikealle portille. Odottelin hetken aikaa ulkona, ja viimeinkin auto tuli. Kerroin kuskille, että jatkolennolle on kiire, mutta hän tokaisi, että ei ole kiire vielä, että hän polttaa vielä tupakan tässä.

Viimeinkin pääsimme matkaan, ja kuski vei minut oikeaan terminaaliin. Siellä oli uusi saattaja vastassa, ja kiiruhdimme portille. Hämmästykseni oli suuri, kun kukaan ei vielä ollut päässyt koneeseen ja ovet avattiin vasta kun minä olin paikalla. 

DSC_0626

Mitäs tuumatte? Mikolla tosiaan on melko erilainen näkökulma liikkumiseen jo kokonsa, mutta myös liikkumisen rajoitusten vuoksi. Ajattelin, että teille lukijoille olisi mielenkiintoista lukea ja tietää, millaisia asioita meidän pitää ottaa huomioon, jotta kulkeminen olisi esteetöntä niin lentokentällä kuin kohteessakin. Kiinnitämme näihin asioihin huomiota myös tulevia reissuja suunnitellessamme niin ulkomailla kuin täällä Suomessa. Varmasti kerron täällä vinkkejä tulevien kommelluksien muodossa muille liikuntarajoitteisille, jotka tänne blogiin eksyvät.

Tämä on mielestäni hyvä esimerkki myös siitä, miksi ei omien fyysisten rajoitusten pidä antaa olla matkustamisen ilon tiellä. Toki olemme kaikki yksilöitä, enkä voi siksi puhua kuin yleisellä tasolla.

Kevätaurinkoisin terveisin,

-AaKoo & Mikko

ps. Tiedäthän, että parhaiten pysyt ajantasalla blogin Facebook-sivujen kautta! Tykkää ja tiedä viimeisimmät matkailun ja hyvinvoinnin puheenaiheet. 😉

Yksi kommentti artikkeliin ”Lissabon liikuntarajoitteisen silmin

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s