Kävi niinkuin toivoinkin. Olisin halunnut jäädä sinne ja jatkaa harhailua kamerani kanssa tuntemattomilla kaduilla. 6-päiväinen talvilomaseikkailumme meni aivan nappiin. Mikkokaan ei eksynyt metroasemalla kuin kerran, mikä on hyvä saavutus. En tosin ymmärrä miten voi päätyä hissillä väärälle puolelle metroraiteita – kahdesti peräjälkeen, varsinkin kun olimme menneet samaa reittiä jo aiemminkin. Tulimme metroraiteille eri reittiä, sillä Mikolla oli pyörä mukana ja halusin itse kulkea portaita. Siitä selvittiin kuitenkin makeilla nauruilla.
Kirjoitan Portugalista juttusarjan, joten julkaisen postauksia ripotellen pitkin kevättä erilaisista näkökulmista. Tähän alkuun vähän tunnelmointia ihanasta keväisestä Lissabonista (reissun ensimmäiseltä päivältä). Kevät ei ollut siellä aivan niin pitkällä kuin toivottiin – kukat ja puut eivät olleet vielä parhaimmassa väriloistossaan, mutta me molemmat onnistuimme käräyttämään ihoa heti ensimmäisenä päivänä, että lämpöä riitti kyllä suomalaisen näkökulmasta tarpeeksi.
Voi sitä riemua, kun matkalaukut saatiin raahattua loputtomilta tuntuvien ylämäkien jälkeen hotellille ja päästiin heti aamusta nauttimaan Lissabonin lämpimästä säästä.
Jos jokin tietty aihepiiri Lissabonista ja Portugalista mietityttää niin hihkaiskaa, yritän vastata kysymyksiin parhaani mukaan.
Palaillaan näihin tunnelmiin piakkoin. Oikein rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!
-AaKoo
Palasin itsekkin juuri Lissabon/Cascais reissultani takaisin. Täytyy kyllä sanoa että kyseinen paikka vei sydämmen tyystin ja haikailen nyt jo takaisinpaluuta, kulttuuri, arkkitehtuuri, ruoka ja se kaikki ! Kamera pursuilee kuvia !
Niimpä! Ihan samoilla fiiliksillä oon itsekin. Oon vieläkin vähän sanaton koko reissusta (tulee vaan mieleen kaikkia ylisanoja), mutta varmasti kirjoittelen meidän reissusta pian lisää tänne blogiin. Hienoa, että sunkin reissu oli onnistunut. 🙂
Pitääpä pysyä linjoilla ja seurailla ! 🙂
Ihanan näköinen Portugali! Kiva lukea näitä postauksia kun itse suuntaan Portugaliin ensi kertaa toukokuussa! 🙂
Silloin varmasti kasvillisuus on vielä kauniimpaa ja hiljaiset rannat heräävät eloon. Oli kyllä ihana maa jo nyt! 🙂