Valo innostaa, uudistaa ja kasvattaa. Näköjään se on myös allekirjoittaneen käymisaine. Viime päivät meitä on täällä Pirkanmaalla hemmotteltu auringonvalolla jo poikkeuksellisen monta päivää. Toivottavasti useimmat teistä on hakeutunut tämän energisoivan valonlähteen ääreen. Itse olen istunut viime päivät visusti joko ratin takana tai työpisteen äärellä, joten aika kateellisena täällä naputtelen tekstiä menemään. Ilonani vain keltaiset putkivalot. Työpaikallani ikkunat ovat katon rajassa, joten niistä ei juurikaan auringonvalo pääse laskeutumaan toimistoomme.
Tästä kimpaantuneena tein maanantaina jotain poikkeavaa. Sen sijaan, että olisin kävellyt reenireppu selässäni töistä kuntosalille tai mitä todennäköisemmin väsyneenä kotiin, lähdin reippailemaan suoraan juna-asemalta Näsijärven tuntumaan. Yllätin tällä tempauksella itsenikin. Jos olisin mennyt kodin kautta vaihtamaan vaatteita, olisi yritys jäänyt nimenomaan yritykseksi. Samalla sain mahdollisuuden hengittää sisään iltapäivän viimeiset auringonsäteet ja raikasta ilmaa. Teki niin hyvää! Kuva em. reissusta tekstin lopussa.
Helsingin Sanomien verkkosivuilta bongasin helmikuussa julkaistun artikkelin, jossa käsiteltiin valon lisääntymisen terveyshyötyjä Suomessa. Siinä Helsingin yliopiston psykiatrian laitoksen emeritusprofessori (kauhia tittelijärkäle, tiedän!) Jouko Lönnqvist kertoi tarkemmin valon aiheuttamista biologisista muutoksista ihmiseen.
Tämä kuva on tammikuun paukkupakkasilta, mutta fiilis oli samanmoinen myös maanantaina. Ei sitä ikinä kadu jälkikäteen, kun on itsensä saanut ulos.
Samoilla linjoilla kanssani on myös Lönnqvist:
“Kannattaa pakottaa itsensä ulos. Se on parempi strategia kuin jäädä kotiin suljettujen verhojen taakse. Jos aktivoituu ja liikkuu paljon, valo ja aktiivisuus vahvistavat toisiaan. Jos vetäytyy ja on passiivinen, voi syntyä psykologinen tulkinta, että ei jaksakaan lähteä ja on erilainen kuin muut.”
“Jo nyt valoa on niin paljon, että se riittää saamaan aikaan biologisen mielialavaikutuksen”, Lönnqvist kertoo.” Erityisen voimakkaasti valoon reagoi noin kymmenen prosenttia ihmisistä. Heidän mielialaansa valon puute ja lisääntyminen heilauttavat selvästi.”
Bingo! Tunnistan itseni ylläolevasta tekstistä. Pimeä aika saa allekirjoittaneen toimimaan puoliteholla. Tekisi mieli vaan kömpiä viltin kanssa vaatehuoneeseen ja nukkua pidemmän kaavan talviunet. Ottaen oppia muumeista. Heidän elämänviisauksiaan opin ymmärtämään vasta aikuisiällä. Muistaakseni muumipeikko tokaisi eräässä syksyisessä jaksossa näin:
“Kaikki järkevät olennot vaipuvat talviuneen heti kun Muumilaakso peittyy lumivaippaan.”
Samaa flegmaattisuutta on havaittavissa pimeään aikaan Suomessakin. Oli lunta tai ei.
Kuva yllä on otettu n. klo. 7:30 toissa viikolla keittiömme ikkunasta Tammelan suuntaan (Tampereella). Miten ihana auringonnousu se olikaan. Oli kiva heräillä yhdessä auringon eikä keinovalolampun kanssa. Olen aikamoinen auringonnousujen ja -laskujen ihailija. 🙂
Kevään tullen hiljalleen heräilen taas eloon. Silloin myös työtahti vilkastuu, joten auringon antaman lisäbuustin tarve korostuu. Toisinaan haaveilenkin työpisteestä kesäaikaan, jonka voisin sijoittaa parvekkeelle, jotta voisin saada optimaallisen ja tehokkaan työympäristön. Valitettavasti en omaa työläppäriä, joten tämä on tällaista haaveilua tässä vaiheessa.
THL:n ravitsemusyksikön päällikkö Suvi Virtanen kuitenkin muistuttaa, että D-vitamiinin saantiin lisääntynyt auringonpaiste ei vielä vaikuta. Vaikka ulkona on jo kirkasta, aurinko paistaa vielä liian matalalta, jotta saisimme siitä riittävästi UVB-säteitä.
“Alamme saada D-vitamiinia auringosta vasta huhtikuussa, ja paiste on riittävää syyskuulle asti. Vitamiinivalmisteisiin on siis syytä yhä turvautua, jos epäilee, ettei saa riittävästi D-vitamiinia ravinnosta”, Virtanen sanoo.
Tässä maanantain reippailukuva, n. 17:45. Jälleen on mahdollisuus nähdä vähän päivänvaloakin, kun tulee töistä kotiin. Jipii! Sen piristävää vaikutusta olen kaivannut. Näihin aamun ja iltapäivän valopilkkuihin oma luonnonvaloantini arkisin tosiaan rajoittuu. Harvinaista herkkua siis vielä tässä(kin) vaiheessa, mutta kesää kohden onneksi mennään ja hurjaa vauhtia mennäänkin.
Alkaneen maaliskuun kunniaksi olen ennen kaikkea iloinen lisääntyneestä auringonvalosta, mutta keväämmällä liiallinen valonmäärä kääntyy minua vastaan. Ikinä sitä ei ole tyytyväinen. ;D Pian on syytä mennä pimennysverho -ostoksille, jos haluan nukkua uneni höyhensaarilla enkä känkkäränkkänä tyynyjen ja peittojen alla niiden tukahduttamana. Aiheuttaako “liiallinen” auringonvalo samoja fiiliksiä, myös teissä lukijoissa?
Tuosta maanantain reippailuhetkestä alkaa olla jo aikaa. Onneksi, tuossa tuokiossa on viikonloppu ja tällä kertaa ei tarvitse ihastella hitaasti etenevää kevättä autosta käsin. Mitäköhän kivaa sitä keksis ulkosalla? Lähtisikö Pyynikin suuntaan lenkkeileen vai Kaupin metsään pakoon autoliikennettä ja muuta kaupunginmelua. Se jää nähtäväksi. Haastan myös teidät lukijat ainakin tunnin kestävälle happihyppelylle! Hihii, kertokaa miten kävi!
-AaKoo
Artikkelilähde:
16.2.2016 Valo tuli – näin se vaikuttaa terveyteesi