Pääsiäisnoidista roolimalleihin

Lähimmäisen rakkaus. Rentoutuminen. Hyvä olo. Sitä pääsiäisen aika on minulle. Lähes poikkeuksetta vietän pääsiäisen pyhät vuosittain rakkaiden sukulaisteni luona. Pitkän viikonlopun vuoksi, kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Nämä turinat keskittyvät pitkäperjantaihin. Niitä muistoja vaalin ja muistelen varmasti vielä pitkään.

Tiedättekö sen tunteen, kun katsot lähipiiriäsi ja huomaat hymyileväsi leveästi? Ymmärrät, kuinka sinusta on tullut sellainen kuin olet. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka omaavat tietynlaisia luonteenpiirteitä, joita heissä ihailet ja nyt huomaat, että olet nuorena omaksunut samaisia luonteenpiirteitä itsellesi. Ilman heitä et olisi sinä, he ovat antaneet sinulle voimaa ja rohkeutta toteuttaa asioita. Niistä samaisista asioista saat kiitosta työtovereiltasi ja ystäviltäsi. Minusta se on jännittävä havainto. En suinkaan havainnut sitä nyt ensimmäistä kertaa, mutta se on pysäyttävä ajatus jokaikinen kerta.

Seurueessamme tällä kertaa on äitini, hänen sisarukset – veli ja kaksi siskoa puolisoineen – sekä mamma eli äidinäiti ja minä ja Mikko. Melkoinen ryhmärämä. Olemme kokoontuneet tätini ja hänen miehensä luokse Humppilaan. Minulla on hyvin rakastava lähisuku ja tiedän olevani hyvin onnekas sen suhteen. Välimatkojen vuoksi näen molempia tätiäni ja heidän puolisojaan vain muutaman kerran vuodessa. Kaikilla on omat kiireensä ja velvollisuutensa, mutta kun koko poppoo kokoontuu, kuulen naurun jo ulko-ovelle asti.

image

Molemmat tätini ovat minun lempi-ihmisiäni. Toiselta opin visuaalisia taitoja ja toiselta elämänilon ja avuliaisuuden. Molemmilta opin, että kun elämä murjoo pitää vain nousta ylös ja jatkaa eteenpäin – hymy huulilla. Tädeistäni ei entisajan pelottavia pääsiäisnoitia saisi millään, pikemminkin he ovat olleet minun roolimallejani syntymästäni asti. He ovat myös kummitätejäni, mutta pienenä kutsuin heitä pummitädeiksi, ja saan kuulla siitä yhä. Ilmeisesti k-kirjain tuotti silloin minulle hieman vaikeuksia.

Huumorin kukka kukkii jutustelun ohessa. Tällä kertaa syömme pääsiäisteeman mukaisesti lammaspataa, valkosipuliperunoita ja kreikkalaista salaattia tuoreilla mansikoilla ja juustotarjottimen kanssa. Tämän meidän suku osaa parhaiten, jutustelun hyvän ruoan ja juoman parissa.

Pohjois-Karjalan vahvistus osaa pitää nuottia yllä, mutta kukaan ei jää hiljaiseksi. Kaikille jää tilaa sanoa omat kuulumisensa ja mielipiteensä. Itse jään suosiolla tarkkailijan rooliin, sillä hengitän mielelläni sisään tunnelmaa ja nautin tilanteesta itsekseni. Kunpa voisin saada sen rakkauden määrän purkkiin ja kaulakorun päähän. Kuljettaisin sitä mukanani aina.

image

Jutustelemme lisää ja ruoan laskeuduttua suvun kolme kokkikolmosta leikkimielisesti kisailevat, kenen jälkiruoka on seurueen paras. Tarjolla on chilisuklaakakkua, gluteenitonta porkkanakakkua ja rahkapiirakkaa. Joukossa on ammattilaisleipuri ja suurtalouskokki, joten kisa on tiukka. Oma suosikkini on arvatenkin chilisuklaakakku, sillä olen melkoinen suklaahirmu. Sitä minun olisi pitänyt syödä enemmänkin.

Ennen ja jälkeen ruokailun myös savusaunan ovi käy. Sen savuisista löylyistä nauttiminen ja hämyisessä valossa tunnelmointi on täydellinen vastapaino arjen stressille ja velvollisuuksille. Kiireettömyys, mikä ihana asia. Jos olisi vielä enemmän lunta käytäisiin tekemässä lumienkeleitä pihalla, mutta nyt ”tyydytään” istahtamaan pihakeinuun ennen kuin mennään takaisin saunaan ja savuinen löylylysti alkaa uudestaan.

Harvemmin sitä savusaunaan pääsee, joten kuka nyt ei kävisi kampaajalla ennen savusaunaan menoa? Kävi itseasiassa niin, että ennen Humppilaan tuloa olin hemmottelemassa paksua tukkaani 3 ja 1/2 tuntisella parturireissulla ja tämän jälkeen päädyin melkein suoraan löylyihin.

image

Illalla unihiekka vei voiton muutamasta seurueessa, mutta me loput siirryimme alakerran ”sviittiosastolle” pelailemaan Party-Aliasta. Useimmiten kuuntelemme ohessa myös nostagisesta retrosoittimesta vinyylilevyjä, mutta tällä kertaa ”disco-musiikista” vastasi tuttu ja turvallinen radiokanava. Voi sitä lystin määrää. ❤

Vatsalihakset kipeinä nauramisesta ja hymykuopat syvällä kasvoilla lankalauantai-aamuna lähdimme Humppilasta. Kiitos tästä voimaannuttavasta pitkäperjantaista rakkaat. ❤

-AaKoo áka Kaisuli

 

Kirjoittamisen ilosta

Pää pursuaa täynnä ajatuksia, joten täytyy vyöryttää ne ulos. Tähän väliin kevyempi ja huolettomampi postaus, sillä vähän hävettää vieläkin, miten tuosta sunnuntain Turistina Helsingissä -tekstistä tuli tuollainen järkäle. Myötätuntoni heitä kohtaan, jotka jaksoivat lukea tekstin loppuun asti. Pistän sen pienen julkaisutauon piikkiin. Aika hypetystä se teksti taisi olla alusta loppuun ihan vain, koska pääsin kirjoittamisen makuun pitkästä aikaa.

Mutta asiaan. Olen niin fiiliksissä tästä blogihommasta. Vierastan edelleen sanaa blogi, sillä se kuulostaa meikäläisen korvaan lifestyleasiantuntijoiden tai muotidiggaajien kirjoitusalustalta. Itsehän en ole minkään alan asiantuntija, korkeintaan oman elämäni ja sitäkin vielä opiskelen kokeillen uusia asioita mahdollisimman usein. Rakastan reissaamista, valokuvaamista ja liikunnallisia irtiottoja, mutta näköjään myös höpöttämistä kirjallisessa muodossa ja uutta kiiltävää työkaluani – läppäriä, jonka kanssa on ollut ilo tutustua sylikkäin viimeillat sohvan nurkassa. Nyt on hyvät speksit kehittää tätä harrastusta eteenpäin. Vielä kameran kanssa olisi päivittämisen varaa, mutta etenen pienin askelin.

Niin tässä blogiharrastuksessa kuin myös reissaamisessa, tunnen olevani vasta alkutekijöissä. Tuntuu, että mitä enemmän paikkoja näen, sitä enemmän on vielä näkemättä ja kokematta. Ylläolevat kuvat ovat (oikealta vasemmalle) Uruguaysta ja San Franciscosta. Ensitöikseni reissuilla on aina saatava varpaat ujutettua vedenrajan rantahiekkaan  – tavalla tai toisella.

Olen oppinut kahdessa kuukaudessa blogin pitämisestä ja sen ulottuvuuksista paljon, mutta kuten sanottua, opintomatkani on vasta alussa. Ensimmäinen tavoitteeni tässä harrastuksessa oli tutustua muihin kaltaisiini bloggaajiin erityisesti matkailun saralta. Esimerkiksi eilen odotin koko päivän illalla Twitterissä tapahtuvaa puolituntista #matkachat -keskustelua muiden kanssa ja se todella oli odottamisen arvoista. Aiheena oli tällä kertaa Etelä-Amerikka. Olenkin siitä täällä varmasti hehkuttanut, miten se on Väli-Amerikan ohessa suosikkimaanosani, joten voitte arvata miten täpinöissäni luin ja kommentoin muiden kokemuksia mantereesta ja otin myös talteen muiden antamia matkavinkkejä.

Haaveenani on, että voisin kirjoittaa matkailusta enemmänkin, mutta tiedostan, että siihen minun tarvitsee kartuttaa vielä lukuisia kirjallisia kilometrejä, maantieteellisistä puhumattakaan. Kuitenkin tiedoksi, että blogi saattaa vähitellen siihen suuntaan enemmän keskittyä, jos vaan mielekkäitä aihepiirejä ja matkakohteita tulee vastaan.

Onneksi kotimaammekin tarjoaa lukuisia aiheita kirjoittamiseen ja mielellänihän minä paikkoja muutenkin koluan (allaolevat kuvat San Franciscon Golden Bridgen kupeesta). Matkakertomuksiakin on vielä lukuisia julkaisematta. Eikä siihen Portugalin reissuunkaan ole enää kuin kaksi viikkoa. Voisin harkita kohta jo matkalaukun hakemista varastosta, mutta en ihan vielä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuten Rohkeus toteuttaa unelmia -tekstissä sivusin, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi asioihin, jotka eivät tunnu mielekkäiltä ja herätä sisintä eloon. Kirjoittaminen on minulle juuri sitä ja vaikka vielä palauttelen mieleeni oikeinkirjoittamisen oppeja, onhan se todella ilahduttavaa huomata, miten Facebookissa blogia seuraa jo mukavasti uusia kasvoja, joita en tunne entuudestaan. Olen kiitollinen ja otettu aivan jokaisesta teistä lukijasta. Kiitos!

Toivottavasti viihdytte jatkossakin matkassa mukana,
– AaKoo

Turistina Helsingissä – kulinaristiset kohokohdat

Olen kotoisin pienestä kaupungista, joka sijaitsee keskellä idyllistä maaseutua. Siellä traktorit pärisevät tientukkeena talvellakin, ja uskoisin, että kaupungissa on edelleen asukkaina enemmän sikoja kuin ihmisiä. Voin toki olla väärässäkin. Pienessä yhteisössä on oma tunnelmansa, mutta nopeasti kävi itselleni selväksi, että omat mielenkiinnon kohteeni ja palava halu nähdä maailmaa ei oikein käynyt yhteen kaupungin tarjoamien koulutusmahdollisuuksien ja lyhyen pääkadun kanssa. Somero oli aika nopeasti nähty.

Siispä muutin peruskoulun jälkeen Tampereelle opiskelemaan viestintäpainotteiseen lukioon ja sillä tiellä ollaan yhä. Sittemmin kolme eri media-alan koulua läpikäyneenä, tunnen silti olevani se pieni maalaiskaupungin tyttö, joka on edelleen aina ihmeissään, kun saapuu isompaan kaupunkiin kuin mitä on oma asuinpaikka.

Pääkaupunkiseutu on meikäläiselle aika vieras paikka. Vielä noin kolmisen vuotta sitten Helsinki-vierailut olisivat olleet kahdella kädellä laskettavissa. Sittemmin on tullut pyörähdettyä Helsingin alueella vähän useammin, hurjat 2-3 kertaa vuodessa, mikä on täysin avopuolisoni Mikon siskon ansiota. Hän siis asuu siellä ja on aina virkistävää saada omat ajatukset pois kotiympäristöstä ja antaa niiden tuulettua toisenlaisissa maisemissa.

Helsinki on minulle kuin etelänlomakohde. Siellä useimmiten vuodenajat ovat pikkaisen edellä Tampereen korkeusasteista ja tunnelma on aivan erilainen kuin muualla Suomessa metropolimaisen luonteensa vuoksi. Se on paikka, jossa ihmisvilinä kuljettaa mukanaan – tai jäät tallotuksi. Siellä on paljon korkeita rakennuksia, persoonallisia korttelinpätkiä, liikenne kulkee sikin sokin ja muutenkin siellä on paljon ihmeteltävää ja nähtävää. Enpä olisi ennakkoon arvannut, millaiselle maailmaympärysreissulle päädyimmekään.

image

Perjantaina käytiin illastamassa yhdessä Helsingin suosikkiravintoloistani, Patronassa. Heti ovesta sisään astuessani siirryin Helsingin vilpoisesta ilmanalasta lämpimään Meksikoon. Iloinen musiikki, vivahteikkaat tuoksut, englanninkieliset/espanjankieliset tarjoilijat ja värikäs sisustus toivat välittömästi mieleeni autenttisen meksikolaisen tunnelman. Ja sitä se todellakin oli – teleporttaamista parhaimmillaan.

Valitsimme tällä kertaa 5 ruokalajin El Clasico -maistelumenun, joten makunystyröitämme hemmoteltiin huolella. Nachojen kanssa tarjottu guacamole oli jotain aivan mieletöntä ja ohessa tarjottu salsakaan ei tullut huonona kakkosena. Yksi suosikeistamme oli alkuruoaksi tarjottu Shrimp Coctel, jonka liemi sai suun räjähtämään erilaisia makuja. Sain taas muistutuksen siitä, miten pitää muistaa käyttää korianteria enemmän meidän omissa ruokakokeiluissa. Se on ehdottomasti suosikkiyrttejäni tällä hetkellä. Jos et aiemmin ole sitä käyttänyt, niin ehdottomasti suosittelen sitä kokeilemaan!

image

Lauantaina päivä valkeni pilvipoutaisena. Helsingissä kevät oli huomattavasti pidemmällä kuin Tampereella, mutta kylmä tuuli kyllä muistutti, että talvi ei aivan vielä ole ohi. En yleensä intoudu ottamaan perinteisiä turistikuvia, mutta nyt tunsin olevani niin turisti kuin olla ja voi. Olisin ollut niin hukassa ellei meidän oma matkaoppaamme eli Mikon sisko Elina ollut meitä vähän aikaa kaitsemassa Torikorttelien ympäristössä.

Helsinki on meikäläisen yksinkertaisella mittakaavalla iso kaupunki. Olen matkustanut myös Manhattanille, joka mittakaavassani sijoittuisi asteikolle ”jätti”, joten olen kyllä nähnyt vielä suurempiakin rakennuksia ja pahempaa ihmistunkua, mutta silti Helsinki yllättää minut joka ikinen kerta suuruudellaan ja ihmispaljoudellaan. En meinaa hahmottaa vieläkään alueiden sijoittumista kartalla. Tiedän Pasilan, Kallion ja Senaatintorin ja se riittää – toistaiseksi. Tällä reissulla huomasin kuulevani paljon enemmän vieraita kieliä kuin suomen kieltä, joka vain korosti fiiliksiäni siitä, että unohdin toisinaan, että olin edelleen Suomessa.

Ihan sattumalta bongasimme twitteristä, että keskustassa olisi Streat Helsingin järjestämä Streat Helsinki EATS 2016 -katuruokatapahtuma. Torikortteleihin sijoittuneeseen tapahtumaan osallistui yli 30 erilaista ruokakulttuuria kuubalaisesta katuruoasta läskisoosiin ja etnisistä ruokamaailmoista valkosulkaa&laku -vohveleihin. Valikoima oli vaikuttavan laaja ja siksi vaati hieman tarkempaa tutkimista ennen kuin hyökkäsimme suoraan ruokakojuille.

Perinteiseen tapaan, annan aina muiden rauhassa tutkia karttaa, samalla kun itse ihmettelen ympärilleni ja otan kuvia itselleni mielenkiintoisista asioista tutustuen samalla ympäristööni. Tuoksut melkein veivät minut mennessään. Melkein kuola valuen käveltiin yhden torikorttelin läpi ja fiilisteltiin tapahtuman rentoa tunnelmaa.

Mikkoa kiinnosti savustettuja ruokia tarjoavat ruokakojut, joten suuntasimme B-Smokeryn kojun luokse. Tähän väliin päädyttiin syömään lounaaksi siis aika äijämäistä ruokaa. En ole ikänä nähnyt niin isoa grillliä! Heillä oli tarjolla yksi herkkulautanen (pieni/iso), jossa oli savustettua lampaan lapaa, mausteista Merguez-makkaraa ja ankanrasvassa paistettuja perunoita. Savun makua oltaisiin kaivettu tosin ruoassa enemmänkin, mutta en valita. Ei ole tullut syötyä vastaavaa pitkään aikaan  (lue: ikinä) ja se kyllä sujahti nopeasti suusta alas, joten ei se kovin huonoa voinut olla.

TreatHelsinki5

Pikkupakkanen ei ehkä näy kuvista, mutta se kyllä tuntui luissa ja ytimissä parin tunnin kuljeskelun jälkeen. Onneksi lämpimät katuruoat pitivät kylmyyttä loitolla. Meidät yllätti myös pienenpieni untuvainen lumisadekuuro (se ei valitettavasti kuvassa edes näy). Sade oli niin hento, että lumihiutaleet sulivat jo ennen maahan laskeutumistaan. Eikä se tunnelmaa näyttänyt haittaavan ja miksi olisikaan, urbaanimusiikki ja mausteinen katuruoka muistuttivat ainakin meikäläistä lähenevästä kesästä ja kesätapahtumista. Oli ihanaa vaan kuljeskella tapahtumassa ja imaista sisäänsä iloista tunnelmaa ja herkullisia tuoksuja (pieni videoyritelmä alla, harmi ettei mukana tule tuoksuja).

Oli jälkiruoan vuoro. Vohvelifaneina suuntasimme Maannoksen -kojulle. Siellä oli tarjolla kolmea erilaista suolaista (savukala/sieni/härkäpapu) vohvelia ja yksi makean vohvelin vaihtoehto, joista valitsimme jälkimmäisen, valkosulkaa&laku -vohvelin. Pojat siellä ahkeroivat liukuhihnamaiseen tyyliin maukkaita vohveleita ja iloinen myyjätär piti huolta, että kassa kilisi tasaiseen tahtiin. Kerrankin vohveli oli hieman ylikypsä eli juuri meikäläiseen makuun. Tykkään enemmän rapsakammasta kuin veltosta vaaleasta vohvelista. Noin iso vohveliuuni kelpaisi meikäläisellekin (oik. kuvassa taka-alalla).

Tämän jälkeen menimme lämmittelemään Bryggerin lämpölamppujen alle. Siellä itse join minttukaakaon ja Mikko pääsi hetkeksi lempiharrastuksensa – oluenmaistelun – pariin. Hän maistoi yhtä heidän itsevalmistamaa olutta. Sillä välin, kun Mikko kävi hakemassa juomat, minulla oli kivaa itsekseni. Seurailin ympärillä olevia ihmisiä, joita oli aivan laidasta laitaan vanhemmista ihmisistä perheellisiin ja nuorisoon ja puheensorinaan mahtui jälleen monia erilaisia kieliä. Nautin tästä extempore -päivästä täysin siemauksin.

Olin kuitenkin siinä vaiheessa jo niin kohmeessa, että suuntasimme vielä hetkeksi lämmittelemään sisätiloihin El Fant -kahvila-viinibaariin. Sielläkin oli laadukasta ruokaa tarjolla, mutta tyydyimme tällä kertaan kahviin ja lasilliseen valkkaria. Niin hyvää valkkaria en ole hetkeen saanut, ja vaikka nyt intoilenkin paljon tässä kirjoituksessa niin ei ole tapana ylistää turhaan.

image

Lämmiteltyämme kahvilassa jonkin aikaa oli aika jatkaa matkaa keskustan halki Lönnrotinkadulle. Samoilla hoodeilla olimme myös edellisenä iltana, sillä Patrona sijaitsee siinä aivan nurkan takana Annankadulla. Ilman sen kummempaa suunnitelmaa kävelymme osoittautui yllätykselliseksi. Matkamme varrella tahtiamme rytmitti tyhjillä pulloilla säestetty musiikki. Mies pullojen takana oli hyvin taitava ja olisin voinut jäädä kuuntelemaan hänen musisointiaan pidemmäksikin aikaa, mutta sitten olisi tullut taas kylmä, joten matkamme jatkui melko nopeasti. Tämä tapaus jää kuitenkin mieleeni vielä pitkäksi aikaa, toivottavasti hän sai hyvät tipit ohikulkijoilta.

image

Löysimme määränpäämme aivan liian aikaisin aikataulusta, joten päädyimme harhailemaan alueella tunnin verran ominpäin. Vastaamme tuli muun muassa askartelu-/posliini-/sisustusliike Meder, jossa oli muuttomyynti parhaimmillaan. He ovat tekemässä muuttoa talon toiselle puolelle remontin vuoksi. Myymälä oli aivan mieletön. Siellä oli kaikkea mahdollista sisustustauluista keittiötarvikkeisiin ja askarteluun ja taideprojekteihin. Mitä aarteita siellä olikaan! Mikolle löytyi sieltä kauan himoittu mortteli ja meikäläinen shoppasi ylläolevat kolme mietelausemagneettia, jotka mielestäni sopivat tähän reissuun kuin nyrkki silmään (kamalan rujo sanonta). Tapana on ostaa matkamuistoksi magneetteja, joten ei tehty poikkeusta tälläkään kertaa.

You don’t always need a plan bro. Sometimes you just need brgrs. – Be Honest to yourself.

Siinä harhaillessa ja shoppailessa nälkä alkoi jälleen hiipimään mieliin. Meille oli kehuttu Top Chef -voittajan Akseli Harlevin ravintolaa Naughty Brgria, ja koska satumme olemaan melkoisia burgerifaneja niin toki se piti käydä testaamassa. Ja oi voi! En ole koskaan syönyt noin maukasta sämpylää. Useimmiten jätän sen suosiolla syömättä. Ja entäs se hampurilaisen tärkein osa, eli pihvi? Pihvi ja lisukkeet suorastaan sulivat suussa. Vaikka annos ei näyttänyt kovin isolta, se kyllä oli hyvin tuhtia tavaraa. On ikävää toistaa sanojaan, mutta tässä päivässä kaikki vaan meni todella putkeen. Kerrankin.

Syömämme Naughty brgr ja Cuban Frita! -hampurilaiset menivät top 10 listallamme heittämällä alkupäähän. Uudenvuoden tienoilla Kööpenhaminassa juuri söimme elämämme parhaat burgerit miesmuistiin ja nyt nämä olivat jopa niihin verrattuna kova vastus. Nämä tulevat jatkossa olemaan ne hampurilaiset, johon seuraavia tullaan vertaamaan.

image

Huikea lauantaipäivämme huipentui illalla vielä livemusiikkiin. Ricky-Tick Big Band veti huikean keikan ja se tuntui olevan ohi liian nopeasti vain silmänräpäyksessä. Tommi Lindgren, Karri ”Paleface” Miettinen ja Lasse ”Redrama” Mellberg ovat kyllä pirun taitavia suustaan. Huhhuh, mikä flow! Ja toki myös Ricky-Tick Big Band Valtteri Pöyhösen johdolla soittivat upeasti oman osuutensa. Emme ole kuunnelleet bändiä aiemmin muutamaa biisiä enempää, mutta ilman toista ajatusta, menin keikan loputtua samantien ostamaan kokoonpanon molemmat levyt. Menee kylmät väreet vieläkin. Kyllä kelpaa kuunnella levyjä nyt autossa, kun matkataan muun muassa sukulaisissa eestaas.

image

Näihin kuviin ja tunnelmiin heräilin sunnuntaiaamuna, palmusunnuntaihin. Tänään sai syödä pääsiäisen ensimmäisen Fazerin Mignon-munan, jei! ❤

Oikein leppoisaa palmusunnuntaita!

– AaKoo áka ’sulkajalka’

Lajikokeilu: Ilmajooga / Aerial Bliss

”Ei saa olettaa mitään, ei tarvitse osata mitään.” Ne olivat joogaohjaaja Katja Kivijärven ensimmäiset sanat parituntisen ilmajoogaharjoituksen alussa. Kuulin helpottuneita huokauksia. Kymmenhenkisestä porukasta liki kaikki olivat ensimmäistä kertaa tutustumassa ilmassa tapahtuvaan joogalajiin. Ainakin minä jännitin tuntia ennakkoon kovasti, sillä olen aina tuntenut itseni melko kömpelöksi möhköfantiksi. Toisaalta, näissä tilanteissa mieleen tulee aina sanonta ”elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta”, ja siksi rohkenin tulla kokeilemaan itselleni uutta lajia.

Tampereella ilmajoogaa on voinut harrastaa viime syksystä lähtien LempiYoga -studiolla. Siellä harjoitus perustuu ilmajoogan kehittäjän Michelle Dortignacin opetukseen, Unnata Aerial Yogaan. Michellellä on yli kymmenen vuoden kokemus joogaohjaajana, ja vajaan kymmenen vuoden kokemus aerial-artistina, ilma-akrobaattina Circue du Soleil´ssa. Ei siis mikään ihan vaatimaton nainen tämä Michelle. Tämä tieto toi ainakin minulle luottoa tekemiseen. Se mitä tultiin tekemään olisi vain hyväksi keholle ja mielelle.

Muistan Katjan maininneen, että etenkin ryhdille ja kehon virheasennoille ilmajooga tekee hyvää (tietokoneniska, notkoselkä, erilaiset ryhtivirheet jne.) Ei ehkä poista niitä kerrasta, mutta ajan kanssa voi tehdä jopa ihmeitä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, harjoituksessa käytetään apuna katosta riippuvaa silkkiliinaa. Katja kertoi sanonnasta, jonka mukaan liinasta voisi roikkua norsuvauva ja se kestäisi silti. Liinaan  voi siis todella luottaa, että se kantaa, vaikka alkuun sitä epäilinkin. Ennen tunnin alkua Katja auttaa sopivan liinan valinnassa. Sen tulee riippua lonkkanivelten korkeudella varvistaessa. Tämän jälkeen levitän oranssin joogamattoni liinan alle, ja istahdan puolilotusasentoon ja odotan jännittyneenä seuraavia ohjeita.

Harjoituksen aluksi kipusimme heti liinojen sisään. Tutustuimme toisiimme ja ystävystyimme. Ilmajoogassa käytettävään silkkiliinaan voi luottaa ja opituilla lukkotekniikoilla se ei päästä sinua putoamaan. Eikö kuulostakin ihan oikealta ystävältä? Suosikkiasentoni varmasti oli ihan vain pötköttäminen liinan sisällä ja merenneito-asento, jossa liinan sisäpuolella ollaan kylkiasennossa ja vuoroin vedetään polvia hitaasti kohti leukaa ja suoristetaan itsemme mahdollisimman pitkäksi. Liinan sisällä olet omassa tilassasi, johon ulkopuolinen ei oikeastaan edes näe. Saat olla rauhassa omien ajatusten kanssa.

Liinassa ekaa kertaa makoilessani ajatukseni palasivat puolentoista vuoden päähän. Jännittynyt tunnelma oli myös silloin samanmoinen. Tutustuin ensimmäisen kerran astangajoogaan Om Yoga -koululla ja tapasin Katjan ensimmäisen kerran. Olin silloin aika väsyksissä ja eksyksissä mieleni ja kehoni kanssa, mutta sitten rohkenin kokeilla joogaa ja tajusin, että juuri sitä olin kaivannut. Pientä ”hippihetkeä” 1-2 krt viikossa.

Omaa aikaa pienellä matolla, jossa ei tarvitse suorittaa, miettiä töitä tai omaa elämää. Matolla liikehitään ihan vain itseään varten, omaa hengitystä ja kehoa kuunnellen – kerrankin. Se haastaa kyllä niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta se on vain itseään varten. Vieruskaverin taitoja ja notkeutta ei pidä kadehtia. Ei edes huomioida, korkeintaan ottaa oppia, pienenä haasteena.

Samaa pätee myös ilmajoogaan. Vaikka joogamatto edelleenkin rajaa tilan, jossa liikut – nyt myös liina tuo oman elementtinsä, kepeyttä, tekemiseen. Ja se oli meikäläiselle tervetullutta vaihtelua. Lempeämpää tekemistä. Nopeasti opin luottamaan silkkiliinaan, mutta onko tuo kuitenkaan meikäläiselle ihme. Olenhan kuitenkin myös sanonut, että voisin asua riippumatossa. Elementtinä slkkiliina tuo sen saman ihanan kepeän olon kuin riippumattokin. Riippumatolla ei vain pysty tekemään ”ilmajoogatemppuja” eli esimerkiksi liikkeitä, jotka tapahtuvat pää alaspäin. Tai ainakaan en niitä suosittele kokeilemaan.

Tänään asana-harjoitukset tehtiin osittain lattialla, silkkiliinassa tai kokonaan ilmassa leijuen. Oman liikkuvuuden ja rohkeuden mukaan. Liikkeisiin kuului niin lempeitä ja hitaita kehonhuollollisia liikkeitä kuin vahvoja ja dynaamisia liikkeitäkin. Esimerkiksi mainittakoon ns. Trikonasana, eli kolmioasanan aerial-variaatio (vas. alakulma). Sen tarkoitus on löytää joogaliinan avulla oikeat lihasaktivaatiot ja viedä huomio omaan keskustaan, josta kaikki joogaliikkeet lähtevät. Toisessa kuvassa, jossa Katja roikkuu kyynärvarret lattiassa (oik. reuna) on eräs tapa vapauttaa selkärankaa. Siinä on ajatuksena, että jaloilleen voi etsiä sellaisen asennon, joka sillä hetkellä tuntuu mukavalta.

Oma kohokohtani tunnilla oli kuin huomasin roikkuvani liinasta pää alaspäin pitäen käsillä jalkateristä kiinni selkä kaarella. Se muistaakseni oli jonkinlainen sirkka-asento. Vieressä olevat hieman naureskelivat, kun riemastuin tekemisistäni melko äänekkäästikin (pahoittelut näin jälkikäteen). Joogasali, kun tunnetusti on eräänlainen hiljaisuuden mekka – tai oli, kunnes AaKoo tulee paikalle. Niin vain kömpelöstä möhköfantista olikin tullut viehkeä heinäsirkka. Taisin sanoa ääneenkin, että enpä olisi uskonut!

Parituntinen meni kyllä kirjaimellisesti siivillä. Toisinaan liina saattoi intoutua keinumaan liikaakin, ja Katja kävi muutaman kerran pysäyttelemässä vauhtia, mutta oli kyllä ilo olla liinan kyydissä mukana ja kokeilla uusia juttuja. Pari liikettä jäi vielä hampaankoloon, joissa en onnistunut ja niihin haluan palata uudemman kerran. Katjan tyyli ohjata ja opettaa on ihanan rauhallinen ja kannustava ja viimeistään loppurentoutuksessa Katjan levollinen ääni saattoi johdattaa minut kevyesti uneen, myönnettäköön.

Vielä harjoituksen jälkeenkin tunsin kepeyttä kropassa. Tunsin myös hieman huimausta ja kevyttä huonovointisuutta, koska pää alaspäin oleminen ei vanhemmiten ole enää sopinut minulle (silmien hajataittoni vuoksi). Huonovointisuus ja päänsärky eivät kuitenkaan ole tavaton ilmiö ensikertalaiselle ilmajoogan jälkeen, sillä eipä sitä tule omassa arjessaan paljon kuljettua käsillään pää alaspäin. Pitää vaan antaa kehon ja silmien hiljalleen tottua kyseisiin liikkeisiin ja kyllä se siitä kuulemma helpottaa.

image

Tähän väliin ote Katjan nettisivuilta. Ihan vain, koska sen osuvammin en olisi itse osannut samaa ilmaista: ”Oma joogamatto on vähän kuin koti, jonne palaan ilolla aina uudestaan ja uudestaan. Paikka, jossa voin aidosti olla läsnä oman itseni kanssa, ilman suorittamisen tarvetta tai arvostelua. Matolle palaaminen on aina yhtä kiehtovaa. Se on kuin matka, joka ei pääty koskaan.”

Muutama sananen vaatetuksesta. Otin ennen tuntia selvää, että sinne suositellaan pukeuduttavan ihonmyötäisiin pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen paitaan. Itselläni oli trikoot, toppi ja pitkähihainen, ja kuumahan siinä tunnin edetessä tuli. Minulla oli mukanani myös pieni pyyhe ja juomapullo, mikä oli ihan hyvä juttu. Useimmilla oli mukaan oma joogamatto, kuten minulla, mutta sen sai myös lainaan paikan päältä ilmaiseksi.

Jokainen toki kokee ilmajoogan eri tavalla, mutta kukapa ei haluaisi osata lentää edes yhden ilmajooga-harjoituksen ajan? Lisätietoa LempiYogan ilmajooga-harjoituksista, Aerial Dynaaminen ja Aerial Slow, löydät heidän nettisivuiltaan, jossa voi helposti tehdä varauksen viikkolukkarin varausjärjestelmästä. Tunnit ovat hyvin suosittuja, mutta useimmiten kuitenkin 1-2 liinaa jää kuitenkin tyhjäksi tunnin alkaessa, joten kannattaa olla tarkkana äkillisten varausperuutusten varalta. Tunnille voi käsittääkseni mennä myös ilman joogakokemusta, mutta toki on varmasti hyötyä, jos tuntee asanoita eli joogaasentoja etukäteen.

Lisätietoa lajista voi rohkeasti kysellä esimerkiksi Lempi Yogan -nettisivuilta.

Kepein terveisin,
-AaKoo

 

 

Lajikokeilu: Lumikenkäily ja potkukelkkailu

Parasta lauantaissa arkityöläisen näkökulmasta on hidas aamu – kiireettömyyden tunne. Kun lopulta nousen sängystä, istahdan keittiön pöydän äärelle aamupalalle. Rouskutan pellavansiemennäkkileipää ja katselen ikkunasta naapurustossa liikkuvia ihmisiä. Pohdiskelen mihin he ovat menossa ja millainen päivä heillä on edessä. Yksi kantoi soitinlaukkua selässään, ja toinen meni pyörällä lastenkuljetusvaunu perässään. Useimmilla tuntui olevan kiire johonkin. On jotenkin rentouttavaa antaa silmien harhailla ja ajatuksien virrata. Heräillä rauhassa.

Katseeni kääntyy myös Näsijärvelle. Siellä näyttää olen taas ”muurahaisia” eli ihmisiä ulkoilemassa Siilinkarin majakan luona. Pian olisimme siellä Mikon kanssa heidän joukossaan. Hieman jännittää, sillä en ole ollut Näsijärven jäällä muutamaan vuoteen ja varsinainen talvi on ollut niin lyhyt, että jäänpaksuus mietityttää. 

Siitä taitaa olla aika tarkkaan tasan kolme vuotta, kun ystäväni kanssa lähdimme tuulettamassa opinnäytetyön hapertamia ajatuksia ja ulkoilimme majakalle eväiden kanssa. Kevätaurinko lämmitti silloin mukavasti. Sittemmin aika on vaan juossut ohitse, eikä toista mahdollisuutta järven jäälle ole muka tullut.

imageimage

Hiking Travel Hit vuokraa 8e päivähintaan lumikenkiä ja potkukelkkoja. Lumikenkäily oli päivän tavoitteeni. En ollut kokeillut lajia aiemmin. Otin itselleni myös sauvat (2e). Heidän vuokraamo/kauppa, Bikini Bar, sijaitsee Santalahdella (Paasikiventie 30), Paasikiventien varrella uittotunnelin kohdalla. Heiltä voit myös vuokrata ja huoltaa retkiluistimia, hiihtovälineitä, ahkioita, kurlinkikiviä ja muita joukkuevälineitä ja kesällä muun muassa melontaan, potkulautailuun ja retkeilyyn tarpeellisia välineitä. Hinnaston, välineet ja aukiolot voit halutessasi kurkata täältä – Hiking Travel Hitin nettisivuilta.

Olin varautunut kylmään viimaan ja kevyeen urheilutuokioon. Sen sijaan sää oli tyyni ja pakkasasteet melkein nollassa. Paksut nahkahansikkaat heivasin heti alkumatkasta taskuun. Myös valitsemamme urheilumuodot osoittautuivat rankemmiksi kuin vierestä seuranneena olisin uskonut. Meille molemmille kävi nopeasti hyvin selväksi, että meidän tieto ja taito lajien suhteen oli kaukana todellisuudesta.
En käsittänyt, miten hitaasti etenevää hommaa on lumikenkäily. Kuljin puolessa tunnissa muutaman hassun sata metriä. Siinä vaiheessa jalkapohjani olivat jo aivan tulessa. Hyvin nopeasti olinkin jo hypännyt Mikon kyyditettäväksi potkukelkan kyytiin lumikengät ja sauvat sylissäni. Voi hyvin olla, että ette tule näkemään minua lumikengät jalassa toista kertaa. Ei riittänyt meikäläisen kärsivällisyys hitaasti etenemiseen. Sen verran tuota vauhtia virtaa suonissa ”sukurasitteena”. 😉

Tässä kuva todisteeksi, että luminkenkäilyä on tullut kokeiltua. Vaikka siinä into loppuikin lyhyeen. Seuraava lajikokeilu oli potkukelkkailu. Yhtenä versiona potkukelkkailua sauvoilla (Mikon tyylinäyte oikealla).

Menosuuntaan Siilinkarin majakalle, meillä meni tunti 4 km matkaan. Aika räpeltäjiä taidettiin ulkopuolisen silmiin olla meille tuntemattomien välineiden kanssa. Viimeksi tullut potkittua kelkalla lapsuudessa. Aika oli tässäkin tapauksessa kullannut muistot. Välissä meinasi usko loppua kesken, mutta sinnikkäät luonteemme eivät antaneet periksi. Ja maaliviivalla lämmin kaakao ja purtava palkitsi meidät. Ja hauskaa oli kyllä, mikä näkyy toivottavasti kuvista.

Näsijärven luistelurata oli erinomaisessa kunnossa. Useimmat noudattivat liikennesääntöjä hyvin ja se näkyi jään kunnossa. Levollisen mielen teki jään päälle nostetut testilohkareet. Ne olivat n.30 cm paksuja.

Suurin osa oli matkassa retkiluistimilla (useimmat taisivat vuokrata varusteet Hiking Travelilta, sillä enemmän lajia harrastaneet erottuivat kyllä nopeasti joukosta). Siellä oli myös porukkaa luistelemassa kaunareilla ja hokkareilla, ja tässä vain pari eri urheilumuotoa mainitakseni.

Liekö sitten vielä kesken olleet talvilomat vaikuttaneet, ettei hirveästi ollut porukkaa liikkeellä. Näin saimme enemmän tilaa säheltää ja keksiä nerokkaita uusia lajeja. Meidän suosikiksi taisi nousta yhdistetty potkukelkkailu ja sauvakävely potkukelkan kyydistä. Jäällä potkukelkka luisti hyvin, niin ei mennyt paluumatkaan kuin puoli tuntia! Olimme siis puolet nopeampia takaisin vuokrauspisteellä vaikka kropat olivat molemmilla aivan hapoilla. Yllättävän fyysinen laji on ohjaamisen kannalta myös yläkropalle. 

Reissu tuntuu kyllä kropassa vielä tänään maanantainakin. Ja hyvä niin! Teki ihan hyvää meille molemmilla ulkoilla pidemmän kaavan kautta vaikka ehkä liikaa ahnehdittiin matkan pituuden kanssa. Olihan kyseessä kuitenkin meille uusia lajeja.

Tuli naurettua paljon, viikolla kohonneet stressitasot unohtuivat samantien ja uusien lajien kokeileminen on aina kivaa, vaikka laji ei sitten miellyttäisikään. Tässä tapauksessa lumikenkäily. Vähän houkuttaisi myös retkiluistimien vuokraaminen, mutta siihen mun tarvitsee kerätä rohkeutta vielä tovin.

Mites teidän kävi antamani haasteen kanssa, tuliko harrastettua liikuntaa ulkoilmassa? Kokeiltua peräti jotain uutta lajia tai uutta reittiä? Olisi ihana kuulla teidän mahdollisesti ulkoiluviikonlopusta. Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!

-AaKoo