Lumihuippuiset Andit

Näin talvisena päivänä ajatukseni harhailevat vähän erilaisiin talvimaisemiin. Andien huipulle. Siitä on yli kaksi vuotta, kun tapasin ensimmäisen kerran Etelä-Amerikan mantereen. En kuvitellut näkeväni reissulla lunta, mutta toki tiesin, että Andien vuoristo tulisi reissun alkuvaiheessa minibussilla ylitettyä ja voi pojat, miten ikimuistoiseksi retkipäiväksi se osoittautui.

Heräilimme aamuvarhain vilkkaasta Santiago de Chilestä eli Chilen pääkaupungista. Muistan olleeni vielä melko unenpöpperöinen, kun nousin minibussiimme. Edessä olisi pitkä ajopäivä, joten jalassa oli rennot haaremihousut ja paljasjalkatossut. Ennakkoon postissa tullut matkaohjelma oli kehottanut pakkaamaan mukaan pipon ja hanskat, sillä ilma viilenisi korkeammalle noustessa. Olisi kannattanut lukea se tarkemmin.

Tarkoituksena oli ylittää Andit ja saapua Argentiinaan. Jännittäväksi ylityksen teki se, että oli epävarmaa saadaanko ylityslupaa sääennusteissa Andeille luvatun lumimyrskyn vuoksi. Päätimme kuitenkin mennä kokeilemaan onneamme. Ensimmäisen rajapisteen tuntumassa oli moni muukin tullut katsomaan tilannetta (jonon pituus arviolta 2 km). Seassa oli niin turistibusseja, rekkoja kuin pieniä henkilöautoja – kaikenlaista porukkaa turistista vaariin ja kuopukseen.

1

Odotellessamme rajan avautumista, jaloittelimme. Otimme kuvia ja ihmettelimme kohoavia vuoristoja. Kävi nopeasti selväksi, että Andien vuoristojono on massiivinen muistutus luonnon mahtavuudesta. Itse harvemmin tulee oltua noin lähellä vuoristoisia maisemia. Miten pieneksi sitä itsensä tunsikaan. Siinä jäivät Manhattanin pilvepiirtäjät helposti toiseksi vaikka nekin hirvittävät korkeudellaan joka ikinen kerta.

Pari tuntia myöhemmin jono nytkähti viimein liikkeelle. Mutkikas serpentiinitie (kannattaa katsoa alla olevia kuvia tarkemmin ja klikata isommaksi) kuljetti päättymätöntä letkaa eteenpäin – ja ylöspäin. Silloin sai kyllä kamera laulaa. Jokaisen mutkan jälkeen tuntui maisema näyttävän aina uudelta, korkeammasta perspektiivistä. Siinä olisi varmasti korkeanpaikan kammoista henkilöä alkanut heikottamaan ja osa ryhmäni matkalaisista oli turvautunut huonovointisuuslääkkeisiin. Itse vaan ihmettelin ja tapitin maisemia suu auki. Niitä en halua unohtaa ikinä.

Parhaimmillaan nousimme 3200 metriin.

Mitä lähemmäksi tulimme vuoriston huippuja, sitä selkeämmäksi tilanne alkoi viimein meikäläisellekin hahmottumaan. Ulos astuessa saattaisi tulla kylmä. Ainakin meikäläisen varustuksella. Enkä ollut ainut. Meistä suurin osa oli lähtenyt reissuun sillä ajatuksella, että viettäisimme Etelä-Amerikassa lämpimän ja aurinkoisen ”kesäloman” keskellä suomalaista talvea. Pieleen meni se arvaus.

Huipulla meidät marssitettiin ulos autosta passintarkastukseen. Ekassa jonossa saimme laput, jotka tuli täyttää. Toisessa jonossa lapun toinen puolisko annettiin toiselle virkailijalle (toisesta puoliskosta luovuttiin, kun poistuttiin maasta). Ja kolmannessa jonossa saatiin vielä leima passiin merkiksi, että passinhaltija on nyt Argentiinassa. Aika perusteellista hommaa ja kylmähän siinä jonotellessa tuli.

Koska olimme rajanvalvonta-alueella, minulla ei ole valitettavasti näyttää huipulta kuvia, mutta olisittepa nähneet ilmeeni, kun nousin autosta ja lumihiutaleet leijailivat kasvoilleni. Olin ihan, että just, piti sitten tulla näkemään lumisadetta Andeille asti. Suomessa sitä olin nähnyt ihan riittämiin. No ei, toki vuoristo teki suuren vaikutuksen vaikkakin kirkkaalla kelillä maisemat olisivat varmasti olleet paljon upeammat. Matkaohjelmassa sanottiin, että 6 959 metriä korkea Aconcagua -vuori olisi kirkkaalla säällä näkynyt helposti. No eipä näkynyt.

4

Pettymykseni unohtui kuitenkin hyvin nopeasti, sillä oli ruoka-aika.

Argentiina. Tuo täyteläisten punaviinien ja kookkaiden pihvien maa. Ensimmäiset järkäleen kokoiset pihvit tuli naposteltua pian rajan ylityksen jälkeen sympaattisessa pienessä Laguna del Inca -järven tuntumassa sijaitsevassa kylässä – ja aivan pilkkahintaan. Tuli tunne, että Argentiinassa pihvit ovat samassa arvossa kuin meillä Suomessa kanankoivet. Halvalla sai vatsansa täyteen ja vielä laadukkaalla lihalla (tai niin ainakin meille väitettiin).

Kylässä oli hieman aavemainen tunnelma, sillä siellä ei näyttänyt paljon asutusta olevan (lumivyöryjen turvallisuussyistä) ja siinä ilmeisesti vain ohikulkijat pysähtyivät syömään ja jaloittelemaan. Onhan opittua maantiedon tunnilta, (mutta on se silti jännä), miten lähemmäksi vedenpintaa tultaessa kasvillisuus monipuolistui ja värien kirjo laajentui. Tunsin heti itseni iloisemmaksi, kun näin kaupungin rakennusten ja kasvillisuuden väriharmonian. Ei nuo jylhät karun näköiset vuoristot taida olla oikein meikäläisen juttu.

Lopuksi pari kuvaa kyseisen päivän määränpäästä, ihan vain kontrastiksi yllä oleviin jylhiin vuoristokuviin. Kuvat ovat argentiinalaisesta pienestä kaupungista Mendozasta (700 m korkeudessa). Kasvillisuus siellä todella oli värikästä ja sopeuduin hyvin joukkoon kirjavine vaatteineni. Noissa haaremipöksyissä minä tosiaan lompsin Andien yli. En oikein sopinut vuoristomaisemaan yhtä hyvin kuin tuolla Mendozassa.

– AaKoo

ps. On pakko vielä mainita, että reissumme oli tässä vaiheessa vasta alkuvaiheessa. Mitä pohjoisemmaksi matkasimme, sitä lämpimämmäksi kelit muuttuivat. Etelä-Amerikan ”kiertueeni” oli hyvin vaihteleva kaikin eri tavoin – niin lämpötilan vaihteluiden kuin maiden eroavaisuuksien suhteen. Jokaisesta Etelä-Amerikan maasta, tai itse asiassa jopa jokaisesta kaupungista ja kylästä saisi kyllä oman tarinansa. Ihan vain tämän ajatuksen tueksi, voisin ottaa seuraavaksi matkakertomuksen aiheeksi kostean trooppisen Iguassun putoukset (Iguazu Falls) Argentiinan ja Brasilian rajalla. 😉

2 kommenttia artikkeliin ”Lumihuippuiset Andit

  1. Sait mut juuri vakuutettua siitä, että kun joskus tuonne saakka lähden, niin lähden nimenomaan Chileen ja Argentiinaan sekä ylittämään niiden väliset vuoret. Ei ole mitään vuorten voittanutta!

    Liked by 1 henkilö

    1. Hienoa! Vaikka tuolla reissulla tuli useasti istahdettua lentokoneeseen, oli ehdottomasti tuo minibussikyyti ikimuistoisin rajanylitys. ☺️👌🏼❤️

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s