Jos meikäläisen lähipiiriltä kysyttäisi, millainen matkailija olen, he kertoisivat; “meidän Kaisa on nähnyt paljon maailmaa ja se on käynyt jo kaikkialla” ja kuulessaan radiosta Haloo Helsingin biisin “Maailman toisella laidalla”, heille tulee mieleen meikäläisen seikkailut ja päähänpistot. Itse olen enemminkin sitä mieltä, että olen päässyt vasta alkuun.
Ensimmäisestä Espanjan reissusta lähtien (sijaintina oli silloin Torremolinos ja vuosi muistaakseni 1998, olin 10-vuotias) olen halunnut nähdä maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Silloin kyseessä oli kahden ystävyksen reissu mummolaan, sillä ystäväni isoäiti asui silloin talvet aurinkorannikolla Espanjassa. Voi juku, miten ihanaa oli kokea etelä-Euroopan lämpö ja pehmeä hiekkaranta varpaiden välissä ensimmäisen kerran.
Sittemmin aina, kun tuli juhlat (rippijuhlat tai valmistujaisjuhlat), niin tämä tyttö pyysi lahjaksi rahaa ja käytti rahat reissaamiseen – mitä kauemmaksi pääsin, sen parempi. Koska blogin nimi on “Feather On The Move” eli vapaasti suomennettuna sulan seikkailut tai sulka liikkessä, niin olisi varmaankin luonnollista aloittaa reissusta, josta sulkatatuointi sai ideansa. Tällä kertaa kerron reissun melko laveasta näkökulmasta, mutta jatkossa pyrin matkakertomuksien olevan rajatumpia tietystä näkökulmasta tai sitten päivän kestoisia tarinoita.
Tämä matkakertomus sijoittuu Väli-Amerikan kristallinkirkkaiden vesien äärelle, jossa erittäin ystävälliset paikalliset opettivat minulle uuden merkityksen kiltteydelle ja vaatimattomuudelle. Ja ne värit, aah, mikä värien kirjo! Siellä tällaisen värifanaatiikon silmä lepäsi. Kyseessä oli amerikkalaisen matkanjärjestäjän Trek American järjestämä ryhmämatka “Ruta Maya” Maya-intiaanien historian lähteille. Ja voi pojat, sisäinen intiaanisieluni heräsi eloon. Vakuutuin, että edellisessä elämässä olen asustellut noilla seuduilla. Tunsin olevani kotona.
Mitä olisi matkakertomus ilman kuvia. Ei mitään. Kuvakarusellien ohessa kerron pieniä palasia kolmiviikkoisesta reissusta läpi Meksikon ja Guatemalan (matkan kolmas maa, Belize on sitten oma lukunsa), viidakkojen ja Maya-temppeleiden, enimmäkseen kaukana turismin keskittymistä, Mayojen jalanjäljissä.
Siinä missä useimmat kuvaa selfieitä turistinähtävyyksillä, itse otan pari askelta ensin taaksepäin, tarkastelen ympäristöä ja kuvaan mielummin, jotain erilaista, jotain kaunista. Samalla itse jään kuvista useimmiten pois, korkeintaan varpaat näkyvät kuvissa. Minulle paikallisten seuraaminen ja heidän kanssaan kommunikoiminen on paljon avartavampaa kuin turistirysissä kiertäminen. Toki käytiin patikoimassa myös tunnetuimmilla Maya-temppelillä Meksikon Chichen Itzalla ja Tulumissa, mutta siellä oli niin paljon turisteja, että ne kuvat eivät kerro edes puoltatotuutta paikkojen vaikuttavasta historiasta. Kun taas ylhäällä kuvassa olevalla Guatemalan Palenquen kaupunkiraunioilla saimme kävellä rauhassa ilman turistiruuhkia. Tosin olimme liikkeellä varhain, ja ajankohta oli 2011 joulun välipäivinä, mikä varmasti vaikutti asiaan.
Palenquelta ostin paikallisilta käsityöläisiltä pienen taulun, jossa oli sulka, ja sen sisään maalattuna pöllön hahmo (alla olevassa taulukuvassa keskellä). Heti tiesin, että tuon kuvan tulisin jonain päivänä tatuoimaan jalkapöytääni. Alla olevassa kuvakarusellissa nuo kaksi sinikylläistä kuvaa ovat Guatemalan Panajachelin kaupungista. Voitte kuvitella miten uskomaton tunne oli herätä uuteen vuoteen (2012) tuolta. Jestas, kuin unessa olisi ollut.
Myönnettäköön, että reissuun lähtiessäni, luin kyllä esittelytekstin mielestäni pariinkin kertaan kunnolla, mutta en kuitenkaan ollut sisäistänyt, etten matkani aikana tulisi olemaan Meksikon puolella kuin muutaman hassun päivän. Ja minä siis olin hehkuttanut kaikille etenkin sitä, että pääsisin Meksikoon, jiihaa! Guatemalasta ja Belizestä, en edes tiennyt juurikaan mitään. Olen aina ollut aika huono ottamaan etukäteen selvää matkakohteestani, fiiliksen mukaan kuljeskelen mielelläni, pieni matkaopas mukanani. Kyllä oli maalaistyttö ihmeissään, kun löysi itsensä elämänsä seikkailusta.
Kommelluksilta ei vältytty. Heti alkupäivinä, käytössämme ollut auto meni juuri ennen Meksikon ja Guatemalan rajaa vaihtoon vääränlaisten rekisterikylttien vuoksi, jonka vuoksi majoitumme yllättäen pieneen Campeche-kylään, jossa oli sääntö ettei naapurilla saanut olla samanväristä taloa (kuva alla). Ihana sääntö, miksei tuollaista voisi olla Suomessa! 😀
Kommelluksia reissulla tapahtui paljon, pari melko vaarallistakin, esimerkiksi milloin oltiin “merihädässä” isolla järvellä, kun pienehkön veneemme moottori viottui yllättäen pimeään aikaan, eikä veneessämme ollut valoja. Onneksi oli matkapuhelimet ja kaikilla isokokoiset kamerat mukana, niin ei kai siinä, salamanvalot vaan räiskymään, että muut veneilijät näkisivät meidät. Tulin siinä ottaneeksi pari sataa kuvaa veneemme katosta, jotta salamanvalo välkkyi kauaksi järvellä. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, ja pelastuimme parissa tunnissa ja pääsimme vielä illalla opettelemaan aitojen tacojen tekoa. Siitä on videokuvaakin olemassa.. 😉
Alla olevasta kuvakarusellista mainittakoon tuo ihana mökki viidakossa/ranchillä, jonka terassilla oli kaksi riippumattoa. Minulle kävi tuuri, koko mökki olikin vain minulle. Siellä nukuin muutaman yön ruususen unta pinkin hyttysverkon alla. Olen aikamoinen riippumatto-fani, niin voitte kuvitella mun ujon kiljahduksen, kun näin mökin ensimmäisen kerran. Aivan ihastuttava piilopaikka. Ja kas, kyllä joukkoon näköjään mahtui yksi kuva, missä itsekin olen Tikalin temppelirauniolle kiivenneenä. Huikeat maisemat vai mitä? Hah, tutut varmaan tässä vaiheessa hieraisee silmiään tuota mun poikatyttö -lookia, mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua.. 😉
Tosiaan, nyt on kaikki aihepiirit (hyvinvointi, ruoka ja matkailu) ja meikäläisen suurimmat mielenkiinnon kohteet ikäänkuin esitelty. Jatkossa pääsette lukemaan rajatumpia aihepiirejä, syvennetään ja hämmennetään soppaa jonkin verran.
Toivottavasti pääsitte vähän jyvälle, millaisesta reissaamisesta pidän. Kysykää ihmeessä lisää, jos tulee mieleen jotain, mitä haluaisitte kyseisistä maista tietää. Väli-Amerikka ja sittemmin myös Etelä-Amerikka tulee olemaan meikäläiselle aina lähdellä sydäntä ja palaan sinne tasaisin väliajoin myös fyysisesti uudelleen, tai niin ainakin toivon.
Matkakuumeisin terveisin,
– AaKoo
One thought on “Ruta Maya – matkakertomus”