Ruta Maya – matkakertomus

Jos meikäläisen lähipiiriltä kysyttäisi, millainen matkailija olen, he kertoisivat; ”meidän Kaisa on nähnyt paljon maailmaa ja se on käynyt jo kaikkialla” ja kuulessaan radiosta Haloo Helsingin biisin ”Maailman toisella laidalla”, heille tulee mieleen meikäläisen seikkailut ja päähänpistot. Itse olen enemminkin sitä mieltä, että olen päässyt vasta alkuun.

Ensimmäisestä Espanjan reissusta lähtien (sijaintina oli silloin Torremolinos ja vuosi muistaakseni 1998, olin 10-vuotias) olen halunnut nähdä maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Silloin kyseessä oli kahden ystävyksen reissu mummolaan, sillä ystäväni isoäiti asui silloin talvet aurinkorannikolla Espanjassa. Voi juku, miten ihanaa oli kokea etelä-Euroopan lämpö ja pehmeä hiekkaranta varpaiden välissä ensimmäisen kerran.

Sittemmin aina, kun tuli juhlat (rippijuhlat tai valmistujaisjuhlat), niin tämä tyttö pyysi lahjaksi rahaa ja käytti rahat reissaamiseen – mitä kauemmaksi pääsin, sen parempi. Koska blogin nimi on ”Feather On The Move” eli vapaasti suomennettuna sulan seikkailut tai sulka liikkessä, niin olisi varmaankin luonnollista aloittaa reissusta, josta sulkatatuointi sai ideansa. Tällä kertaa kerron reissun melko laveasta näkökulmasta, mutta jatkossa pyrin matkakertomuksien olevan rajatumpia tietystä näkökulmasta tai sitten päivän kestoisia tarinoita.

Tämä matkakertomus sijoittuu Väli-Amerikan kristallinkirkkaiden vesien äärelle, jossa erittäin ystävälliset paikalliset opettivat minulle uuden merkityksen kiltteydelle ja vaatimattomuudelle. Ja ne värit, aah, mikä värien kirjo! Siellä tällaisen värifanaatiikon silmä lepäsi. Kyseessä oli amerikkalaisen matkanjärjestäjän Trek American järjestämä ryhmämatka ”Ruta Maya” Maya-intiaanien historian lähteille. Ja voi pojat, sisäinen intiaanisieluni heräsi eloon. Vakuutuin, että edellisessä elämässä olen asustellut noilla seuduilla. Tunsin olevani kotona.

Mitä olisi matkakertomus ilman kuvia. Ei mitään. Kuvakarusellien ohessa kerron pieniä palasia kolmiviikkoisesta reissusta läpi Meksikon ja Guatemalan (matkan kolmas maa, Belize on sitten oma lukunsa), viidakkojen ja Maya-temppeleiden, enimmäkseen kaukana turismin keskittymistä, Mayojen jalanjäljissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Siinä missä useimmat kuvaa selfieitä turistinähtävyyksillä, itse otan pari askelta ensin taaksepäin, tarkastelen ympäristöä ja kuvaan mielummin, jotain erilaista, jotain kaunista. Samalla itse jään kuvista useimmiten pois, korkeintaan varpaat näkyvät kuvissa. Minulle paikallisten seuraaminen ja heidän kanssaan kommunikoiminen on paljon avartavampaa kuin turistirysissä kiertäminen. Toki käytiin patikoimassa myös tunnetuimmilla Maya-temppelillä Meksikon Chichen Itzalla ja Tulumissa, mutta siellä oli niin paljon turisteja, että ne kuvat eivät kerro edes puoltatotuutta paikkojen vaikuttavasta historiasta. Kun taas ylhäällä kuvassa olevalla Guatemalan Palenquen kaupunkiraunioilla saimme kävellä rauhassa ilman turistiruuhkia. Tosin olimme liikkeellä varhain, ja ajankohta oli 2011 joulun välipäivinä, mikä varmasti vaikutti asiaan.

Palenquelta ostin paikallisilta käsityöläisiltä pienen taulun, jossa oli sulka, ja sen sisään maalattuna pöllön hahmo (alla olevassa taulukuvassa keskellä). Heti tiesin, että tuon kuvan tulisin jonain päivänä tatuoimaan jalkapöytääni. Alla olevassa kuvakarusellissa nuo kaksi sinikylläistä kuvaa ovat Guatemalan Panajachelin kaupungista. Voitte kuvitella miten uskomaton tunne oli herätä uuteen vuoteen (2012) tuolta. Jestas, kuin unessa olisi ollut.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Myönnettäköön, että reissuun lähtiessäni, luin kyllä esittelytekstin mielestäni pariinkin kertaan kunnolla, mutta en kuitenkaan ollut sisäistänyt, etten matkani aikana tulisi olemaan Meksikon puolella kuin muutaman hassun päivän. Ja minä siis olin hehkuttanut kaikille etenkin sitä, että pääsisin Meksikoon, jiihaa! Guatemalasta ja Belizestä, en edes tiennyt juurikaan mitään. Olen aina ollut aika huono ottamaan etukäteen selvää matkakohteestani, fiiliksen mukaan kuljeskelen mielelläni, pieni matkaopas mukanani. Kyllä oli maalaistyttö ihmeissään, kun löysi itsensä elämänsä seikkailusta.

Kommelluksilta ei vältytty. Heti alkupäivinä, käytössämme ollut auto meni juuri ennen Meksikon ja Guatemalan rajaa vaihtoon vääränlaisten rekisterikylttien vuoksi, jonka vuoksi majoitumme yllättäen pieneen Campeche-kylään, jossa oli sääntö ettei naapurilla saanut olla samanväristä taloa (kuva alla). Ihana sääntö, miksei tuollaista voisi olla Suomessa! 😀

Kommelluksia reissulla tapahtui paljon, pari melko vaarallistakin, esimerkiksi milloin oltiin ”merihädässä” isolla järvellä, kun pienehkön veneemme moottori viottui yllättäen pimeään aikaan, eikä veneessämme ollut valoja. Onneksi oli matkapuhelimet ja kaikilla isokokoiset kamerat mukana, niin ei kai siinä, salamanvalot vaan räiskymään, että muut veneilijät näkisivät meidät. Tulin siinä ottaneeksi pari sataa kuvaa veneemme katosta, jotta salamanvalo välkkyi kauaksi järvellä. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, ja pelastuimme parissa tunnissa ja pääsimme vielä illalla opettelemaan aitojen tacojen tekoa. Siitä on videokuvaakin olemassa.. 😉

Alla olevasta kuvakarusellista mainittakoon tuo ihana mökki viidakossa/ranchillä, jonka terassilla oli kaksi riippumattoa. Minulle kävi tuuri, koko mökki olikin vain minulle. Siellä nukuin muutaman yön ruususen unta pinkin hyttysverkon alla. Olen aikamoinen riippumatto-fani, niin voitte kuvitella mun ujon kiljahduksen, kun näin mökin ensimmäisen kerran. Aivan ihastuttava piilopaikka. Ja kas, kyllä joukkoon näköjään mahtui yksi kuva, missä itsekin olen Tikalin temppelirauniolle kiivenneenä. Huikeat maisemat vai mitä? Hah, tutut varmaan tässä vaiheessa hieraisee silmiään tuota mun poikatyttö -lookia, mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua.. 😉

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tosiaan, nyt on kaikki aihepiirit (hyvinvointi, ruoka ja matkailu) ja meikäläisen suurimmat mielenkiinnon kohteet ikäänkuin esitelty. Jatkossa pääsette lukemaan rajatumpia aihepiirejä, syvennetään ja hämmennetään soppaa jonkin verran.

Toivottavasti pääsitte vähän jyvälle, millaisesta reissaamisesta pidän. Kysykää ihmeessä lisää, jos tulee mieleen jotain, mitä haluaisitte kyseisistä maista tietää. Väli-Amerikka ja sittemmin myös Etelä-Amerikka tulee olemaan meikäläiselle aina lähdellä sydäntä ja palaan sinne tasaisin väliajoin myös fyysisesti uudelleen, tai niin ainakin toivon.

Matkakuumeisin terveisin,
– AaKoo

Liikunnallinen vuosipäivä

Sen lisäksi, että eilen sunnuntaina oli äitini nimipäivä, oli myöskin minun eräänlainen liikunnallinen vuosipäivä. Jee! Siis tasan vuosi sitten (24.1.2015) voitin (näin jälkikäteen tuntuvan typerän) kuntosalipelkoni pitkähkön tauon jälkeen. Vähitellen siitä päivästä olen kehittänyt kuntoani ja reipastunut muutenkin nauttimaan elämästä jälleen täysillä – sitä kun ei tiedä, milloin siihen ei ole mahdollisuutta tai voimia. Kaikille tulee notkahduksia ja mutkia matkaan elämässä ja tuo päivä oli minun käännekohtani parempaan.

Helppo tie se ei ole ollut, mutta positiivisella asenteella pääsin pitkälle ja yksi tärkeimmistä opeista oli muistaa olla itselleni armollinen. On ihan ok, olla menemättä lenkille tai salille, jos ei huvita, kunhan siitä ei tule useamman viikon tauko, sitten se on jo tekosyy, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Pääpointtini vaan tarkoitan, että ei pidä ottaa ressiä, jos ei ole aikaa liikunnalle, sillä stressatessa hyvät tulokset jäävät minimiin. Keho ei erota stressaatko töiden vai liikunnan vuoksi.

Motivaationi pysyi yllättävän hyvin yllä, sain liikunnan ilon säännölliseksi ja liikakilot karisivat vähitellen. Myös ruokailutottumukseni saivat vihreämmän suunnan. Ja sillä tiellä ollaan yhä. Teemme n. kerran viikossa kasvisruokakokeiluja, ja pyrimme käyttämään puhtaita ja värikkäitä raaka-aineita, koska niistä vaan tulee niin pirun hyvä olo!

Siinä missä viime vuosi oli kuntosaliharrastuksen haltuunottoa, olen nyt siirtynyt enemmän toiminnallisen liikunnan pariin. Onnekseni lähikuntosalillani Fressi Sykkeellä on todella hyvä oma tilansa toiminnalliseen harrastamiseen. Niimpä CrossFit-tyyppinen reenaaminen, hypyt, loikat, spurtit, roikkumiset, kahvakuulailut, TRX-köysi ym. apuvälineet kehonpainoharjoitteluun ovat tulleet hyvin tutuksi.

 

Sen kokonaisvaikutus kehossa on ihanan kamalan tehokas reenimuoto (ja sen jälkeeni jääneestä hikilammikosta voi muutkin reenailijat päätellä), ja kyllä sen tietää itsekin viimeistään seuraavana päivänä, kun tuntee saaneensa uusia lihaksia kroppaansa. Tosin hyvin vaatimattomia ja hyvin piilossa tuntuvat vielä olevan, enkä minä muskelinaiseksi edes aio. Ei pelkoa. 😉 Se hyvän olon tunne on niin paljon tärkeämpää meikäläiselle kuin ulkoiset vaikutukset, vaikkei sekään huono asia olisi. Ajattelinkin tänne blogiin loppukeväästä tarkastella kehitystä, mahdollisia hyötyjä aktiivisesta reenaamisesta (työkiireistä riippuen) ja myös ottaa huomioon, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin.

Vastapainoksi kehon hyvinvoinnille on tietysti mielen hyvinvointi ja siksi myös erilaiset joogat ovat pysyneet matkassani puolitoista vuotta. Astangajooga on yksi tämän hetken suosikeistani. Voi pojat, miten kankea rautakepakko aluksi olinkaan. Joogassa kiehtoo se, että siellä ei tarvitse suorittaa, siellä ei ole väliä taivutko varpaisiin asti vai jääkö sormet vain parin sentin päähän. Meistä varmasti kaikki joutuvat suorittamaan päivän aikana ihan tarpeeksi, työpaikalla, ostoksilla, jopa kotona (kotityöt, velvollisuudet yms). Joogassa ei tarvitse. Joogan parhaimmat puolet mielestäni onkin läsnäolo, pysähtyminen, ja hetki itselle. Mitä muuta sitä kiireinen ihminen voi toivoa?

Motivoivin terveisin,
– AaKoo

Kanaa Igorin tapaan

No nyt! En tiedä teistä, mutta kanawokkivaihtikset ja erilaiset uunikanaruoat alkavat tulla tällaiselle proteiininnälkäiselle välillä korvista. Nyt löydettiin (tai rehellisesti sanottuna avopuolisoni Mikko löysi) huikean uunikanareseptin. Nyt saivat muut kanaruoat mielestäni kertaheitolla kasvojenkohotuksen. Oikeaa jalkaani – jossa sulkatatuointi – on tapana säpsähdellä levottomasti, kun jotain kivaa on luvassa, ja se oli aivan oikeassa.

Mitenkä sitten kuvailisin ruokaa? Sulje silmäsi. Kuvittele patojen poriseminen itänaapurimme venäläishenkisessä ravintolassa. Saat eteesi uunissa paistetun kanankoiven hyvin värikkäällä ja runsaalla kastikkeella, lisukkeena ravinteikas kvinoa. Varsinainen proteiinipommi! Maistat ensimmäisen haarukallisen täyteläistä kastiketta kvinoan ja mehevän kanan kera – olet myyty. Kastikkeen makujen kirjo on monivivahteinen ja saa makuaistin valppaaksi. Kastikkeessa maistuu tomaattipyreen lisksi makeat paprikat, sipuli ja kirpeät maustekurkkukuutiot sekä mukavan pyöreyden kastikkeen makuun tuo vielä smetana. Oi nam! En ole ennen niin kiinnostunut itänaapurin suuntaan matkailusta tai edes sen ruokakulttuurista, mutta nyt mielenkiinto heräsi. Ihan kuin olisin ollut ruokailun ajan makumatkalla (mikä matkakuume? ;D)!

Tässä teillekin resepti. Vain persilija annoksestamme jäi puuttumaan, mutta muuten aika pitkälti Mikko kokkaili reseptiikan mukaan. Myönnettäköön tässä nyt, että olen surkea kokki, joten Mikko hoitaa pitkälti ruoat, eikä valittamista, sillä ruokakokeilumme ovat useimmiten hyvin onnistuneita ja herättäneet mielenkiintoa lähipiirissä. Niimpä ajattelin, että olisi aika koota niitä tänne nähtäväksi. Lisää Mikon kokkauksia löytyy instagramista hastagilla #helmanenkokkaa.

IGORIN KANA

2:lle

*

 2 luomubroilerin rintafilettä

öljyä paistamiseen

½ punainen paprika

½ keltainen paprika

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 rkl tomaattipyrettä

½ tl savupaprikajauhetta

½ rkl sokeria

1 tl suolaa

1 dl kanalientä

1 prk (120 g) smetanaa

1 maustekurkku

mustapippuria

tuoretta persiljaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Pese paprikat ja leikkaa ne mukaviksi suupaloiksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja freesaa sipulia ja valkosipulia, kunnes sipuli muuttuu kuultavaksi. Lisää paprikat, tomaattipyre ja savupaprikajuhe ja freesaa vielä hetki. Lisää sitten kanaliemi, smetana ja sokeri ja anna kastikkeen muhia hetki. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää joukkoon ihan lopuksi kuutioitu maustekurkku.

Paista broilerinrintoihin kuumalla pannulla öljyssä kaunis paistopinta, mausta molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Laita broiskut uunivuokaan ja kippaa kastike päälle. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia. Ripottele valmiin ruoan päälle reilusti tuoretta persiljaa ja tarjoile esim. riisin tai kvinoan kanssa.

230115_kanaruoka
Toivottavasti kuva näyttää edes puoliksi niin herkulliselta kuin mitä se todellisuudessa oli. 

Lueskelin itse reseptin nettisivua vasta tänään syömisien sulatessa mukavasti vatsassa ja hämmästyin, ettei kyseessä ollutkaan mikä tahansa ruokaresepti. Tämä resepti oli valittu Glorian Ruoka & Viini -lehdessä vuoden 2014 hauskimmaksi blogiruoaksi! No huh! Oon vähän jälkijunassa ruokablogien pöhinöistä, mutta nyt teen sen suhteen korjausliikkeen. Onneksi blogien lukeminen ei lihota. ;D

Tämä resepti on bongattu Hannan Soppa -nimisestä ruokablogista hannansoppa.com/igorin-kanaa-vihdoinkin, joka puolestaan on poiminut reseptin Peggyn pieni punainen keittiö -blogista. Tarina ei kerro kuitenkaan, kuka on loihtinut tämän reseptin alunperin. Molempia blogeja kannattaa kuikuilla, kun omat ruokavaihtoehdot alkavat kyllästyttää.

Makoisin terveisin,
-AaKoo

Rohkeus toteuttaa unelmia

On hassua, miten ajatukset aina palaavat takaisin niihin oikeasti itselle tärkeisiin asioihin (ja miten ne asiat pysyvät samana vuodesta toiseen), kun välissä on aikaa saattanut kulua paljonkin ja se on kadonnut arjen kiireisiin ja velvollisuuksien solmuihin.

Lueskelin tuossa tänään melkein kolme vuotta vanhoja kirjoituksiani ja ajatuksiani elämästä silloin ja hymyni laajeni korviin asti. Vaikka välissä on tapahtunut PALJON, niin iloisia kuin vaikeitakin asioita, eivät ajatukset elämästä ja unelmista ole muuttuneet, päinvastoin. Suunta on vaan vahvistunut, vaikka välissä, rehellisesti sanottuna, tunnuin olevan melko hukassa.

Julkaisin niitä kirjoituksia nyt, ja kannattaa niitä lukaista, jotta pääset paremmin kärryille meikäläisen sielunelämään. Kiteytettynä pyrin elämään hetkessä, ystävien ja lähimmäisien parissa ja itsestä huolta pitäen. On tullut liian monesti aliarvostettua edellä mainittuja asioita, ja niitä virheitä en suosittele tekemään.

Tässä hyvä esimerkki siitä, miten pienet asiat ovat minulle tärkeitä. Tänään näkemäni kaunis auringonnousu hyvän ystävän kanssa on minulle juuri sitä.

Suurimpia kiinnostuksen kohteitani tällä hetkellä ovat elämän anatomia, reissaaminen, terveellinen ruoka (miten sen sitten kukin käsittäkään.. 😉 ) ja toiminnallinen liikunta (CrossFit, TRX-köydet, kahvakuula ja astangajooga). Nämä varmastikin nousevat myös päällimmäisiksi puheenaiheiksi täällä ja olisi hienoa saada teistä lukijoista vuorovaikutusta kommenttien muodossa, mikä teille antaa hyvän olon?

Oikeinkirjoitustaitoni ovat vuosien saatossa valitettavasti ruostuneet, joten toivon kärsivällisyyttä. Palo kirjoittamiseen on kuitenkin nyt suurempi kuin koskaan ennen. Vaati näköjään muutaman vuoden tauon, että löysin palon uudelleen.

Valmistumisestani medianomiksi tulee keväällä kolme vuotta ja sen jälkeen olen paljon kyllä ajatellut ja tuumaillut elämää, mutta kirjoitusvälineet siirsin silloin pöytälaatikkoon pölyttymään. Nyt koen, että rohkeuteni on kasvanut ja yritän taas ryhtyä tuumasta toimeen. Katsotaan mihin rahkeet riittää, kiitos kun olet matkassa mukana!

Inkkariterveisin,

AaKoo